!UUSI BLOGI!

Siirry www.jrepo.fi

Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.

jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Google

Google - tuo internetin pelottava peto, hakujemme kuningas, kaiken omistava jättiläinen. Ei ole Microsoft kohta mitään, kun Google peittoaa kaikkia.

Google!

All heil Google!

Niin. Google-yhtiöt ostelevat vähänväliä kaikenlaisia pienempiä firmoja ja yhdistävät nämä sitten kokonaisvaltaisiksi palveluiksi. Esimerkiksi tämä blogini oli alunperin ihan vaan jonkin random bloginfirman alaisuudessa, sitten Google meni ja osti Bloggerin. Nyt voin kirjautua tänne Google-tunnuksillani.

Sähköpostini on Gmail - eli siis GoogleMail. On muuten ollut jo pidemmän aikaa, varmaan pari vuotta ainakin ja yhä se on beta-tilassa, koskahan ne saa ulos lopullisen maailmoja valloittavan Gmailin, joka pitää sisällään kaiken mitä Internetissä on.

Minulla oli myös käytössä Google-kalenteri netissä, mutta se ei toiminut vielä kovin hyvin. Viimeisimpänä päätin vittuuksissani kokeilla Google Ads-palvelua, eli tienaan miljoonia ja miljoonia sillä, että pistävät tänne blogiin mainoksia. Okei tavoitteena on todistaa se, että minä olen rahanahne opportunisti - tai no se nyt tulikin jo todistettua.

Google on kaikkialla. Google tietää kaiken.

Jos Google olisi valtio, niin se voisi helposti hallita maailmaa. Onneksemme Google on toistaiseksi vain Yhdysvaltalainen monikansallinen Internet-yhtiö.

Toistaiseksi.

Miettikääpä jos yhdistäisimme viisi suurta tekijää yhdeksi samaksa maailmanherruutta tavoittelevaksi kokonaisuudeksi.

Microsoft (hallinnoi jo nyt lähes kaikkia maailman koneita)
Apple (hallinnoin niitä loppuja muutamia ja lisäksi mediamaailmaa)
Nokia (mobilisaatiota sen olla pitää)
Google (tietävät kaiken - kaikista)
Sony (helvettiin IBM ja muut hardware-valmistajat, Sony on ylimielisin firma sitten Speden tuotantoyhtiön, joten kyllä ne hoitaa homman kotiin)

En uskalla edes laskea, mikä olisi konsernin liikevaihto ja kuinka monta tuhatta lasta he voisivat työllistää. Onneksi meillä on monopoli-lainsäädäntöjä...

hetkinen...

enhän minä kannata valtionsäätelemää taloutta. Vapaatalous sallii monopolit, koska monopoli ei tarkoita sitä etteikö joku voisi halutessaan kilpailla, kunhan omaa tarpeeksi pääomaa. Minähän olen sitä mieltä että sellainen malli toimisi - emme me tarvitse valtiota säätelemään toimintaa.

Vai tarvitsemmeko?

Pitääkin kysyä Googlelta.

...hetki...

Google on sitä mieltä, että heille pitää antaa kaikki valta. Okei, kyllä ne siellä Googlella tietää.

Googlen sivustolla ei pelkää ihminen

Googlen sivustolla ei pelkää lintunen
Googlen sivustolla ei pelkää ihminen
Kaikille tilaa riittää
Kaikille hakusanoja on
Googlen sivustolla ei kukaan ole turvaton

Google meitä kutsuu
nyt suojaan turvaisaan
Google meitä kutsuu
ja listaa voimallaan
Milloinkaan ei hän hylkää
aina tuloksen antaa
Googlen sivustolla ei kukaan ole turvaton

Kopioitu virrestä "Jumalan kämmenellä", jonka sanoituksen on laatinut Pirkko Halonen. Pahoitteluni hänelle ja kaikille muille joita olen loukannut, loukkaan ja tulen loukkaamaan - muistakaa, että teen sen tahallani.

tiistaina, huhtikuuta 17, 2007

Aika parantaa haavat

- tai sitten ne tulehtuvat ja niihin kuoleen. Kuitenkin - aika tarjoaa lopputuloksen.

Olen tänään kyynisellä tuulella, mikään ei tunnu onnistuvan, mutta ehkäpä se on luonnollista miehelle, joka joutuu lusimaan sairaslomaansa kotioloissa ilman rehellistä tekemistä. Ette edes halua tietää mitä siis teen kaikki päivät sairaslomalla - kyllä - katson televiissiota (ei kirjoitusvirhettä). Televiissiosta tulee ohjelmia, jotka laajentavat tajuntaa. Suosittelen. Olen myös katsonut tehtäväkseni katsoa paljon elokuvia ja tv-sarjoja dvd-formaattisilta puristekiekoilta.

Housen 1. kausi on nyt nähty. Loistavaa. Näin aika monta jaksoa silloin, kun se pyöri televiissiossa tuossa jonkin aikaa sitten, mutta oli muikeaa katsoa putkeen tuo kausi. Hieman itseään toistavaa, mutta silti Housenismit nyt vain ovat niin minua lähellä, että ei siinä voi kuin ylistää käsikirjoittajia.

Lisäksi tullut tarkkailtua tänään elokuvat: DaVinci Code (extended edition), Constantine ja jokin rähmäle, joka oli olevinaan laatudraama.

Kunnioitukseni heille, jotka työkseen arvostelevat elokuvia, koska jo pelkästään niiden jatkuva katsominen on raskasta, jopa minulle ja minä sentään nautin niistä.

Ja jos käyn jossakin päivänaikana, niin ei se mitään hupia ole - tänäänkin tehnyt vaikka mitä ja lopulta en jaksanut edes postilaatikoille asti riehua keppien kanssa, vaikka hurtta sinne olisikin halunnut (se on aina ollut sen päivän kohokohta, kun haetaan posti yhdessä - se valvoo selustaa, kun mä varastan naapureiden rahalähetykset).

Emme oikeasti varasta naapureille suunnattuja rahalähetyksiä, pikemminkin kyse on pitkäaikaisesta lainasta.

Ja mitä pidempi aika, sitä vähämpi kipua. Lopulta voin jättää kaiken hoitamatta ja toivoa, että asiat setviytyvät parhainpäin. Ja jos eivät lutviudu, niin sitten on pakko keksiä lisää sanoja kuvastamaan soljuvaa etenemistä.

Joo, olen narkoottisessa pilvessä - tai yritän ainakin olla. Vaatii keskittymistä. Huomenna lisää juttua jostakin, joka ehkä on lähempänä jotakin.

Ai niin, hyvä mainostoimisto Taivas. Olen nyt mukana osakkaana eräässä mediatoimistossa, joten tulen jatkossa pistämään tänne vain saatanan huonoja ajatuksia joita voitte sitten varastaa - silloin minä nauran partaani (jota ei ole).

Okei, en minä tiedä kuka sieltä käy tätä tavailemassa, mutta olisihan se kiva tietää. Kyllä mut yhä voi palkata tekemään vaikka millaisia projekteja. Olen tosi hyvä suustani, ainaski mun vaimon mielestä. Ja musta vois tulla malli kun äiti aina sanoi (ei muuten sano enää) että mä olen tosi komea.

Valehtelija.

maanantaina, huhtikuuta 16, 2007

Suunnitelmat ja ihmiset muuttuvat

Tänä vuonna piti lähteä pienellä porukalla roadtrip-matkalle Yhdysvaltoihin, matka peruuntui, kun osallistujat peruuttivat yksitellen ja lopulta kaikilla on työpaikkaa ja muita vastaavia hyviä tekosyitä sille, miksi eivät pääse matkaan.

Joku ei kestä sitä, että suunnitelmat muuttuvat lennosta jatkuvasti - minulle se on normaalia. Harvoin mikään pitkään suunniteltu toteutuu - tulevaisuuteen ei voi nähdä. Siksi en mielelläni suunnittelekaan mitään tarkkoja aikatauluja vaan pelkästään mielikuvia siitä, mitä voisi tehdä ja mitä haluaisin saavuttaa.

Ehkäpä mun tavoitteeni onkin vain se, että on onnellinen. Elää elämää, joka on inspiroivaa ja josta nauttii. Ei ihmisen ole pakko tehdä mitään sellaista, mistä ei pidä. Minä satun pitämään monenlaisesta työnteosta, joten senkin suhteen on helppoa edetä työmarkkinoilla. Mutta jos joudun asemaan, jossa en halua olla - miksi iskeä päätä väkisin seinään.

Tärkein tavoite kaikille ehkä pitäisikin olla se, että elää elämää jota haluaa elää - kannattaa ehkä jättää pois ne tarkat suunnitelmat matkailusta, elämäntilanteista ja niin edelleen. Kyllä ne kaikki toteutuvat jos vain elät siten kuin haluat (yhteiskunnan ehdoilla tietenkin).

Tarkalleen ottaen suunnitelmat eivät silloin muutu lainkaan - ne on olemassa ja ne toteutetaan heti kun mahdollista - tartutaan hetkeen. Mielestäni kaikkien pitäisi muuttua enemmän sellaisiksi, jotka osaavat tarttua mahdollisuuksiin. Kun kaikki on valmiiksi mietittyä, niin on helppoa lähteä yllättäen matkaan.

Ja tuo matkaan lähtö nyt voi tarkoittaa mitä tahansa - joo en luota siihen, että lukijani ymmärtävät symboliikkaa.

Kyllä te ymmärrätte.

Ehkä.
Kenties.

Tämä sairaslomailu ei tee minulle hyvää - vituttaa jatkuvasti se, että ei voi tehdä mitään järkevää paitsi parantaa itseään ja sitten tajuaa, että se on järkevää ja sitten taas vituttaa se, että tuskin kukaan muu tajuaa sitä ja he kuvittelevat, että en tee mitään järkevää...nukun paljon. Aina kun jokin paikka on paskana, niin nukun paljon. Kehoni tahtoo olla levossa - saatan pärjätä parin tunnin yöunilla terveenä, mutta näin sairaslomalla saatan nukkua helposti yli 16 tuntia vuorokaudessa.

Jos se olisi masennusta, niin ihme, että se aina lakkaa silloin, kun keho on korjaantunut. Ehkäpä masentuneen ihmisen keho ei koskaan tule kuntoon ja siksi heidän tarvitsee nukkua jatkuvasti paljon.

Mä yritän vaan repiä jostain taas uusia ajatuksia, koska uusista ajatuksista voi helposti löytää jotain hauskaa ja se on mun työtäni - olla hauska. Vaikka tekisin myyntiä, markkinointia, mainontaa, johtamista - mitä tahansa, niin aina lähden siitä, että on oltava aidosti hauska. Nauraminen on erinomainen keino päästä tuloksiin.

Ehkpä me ihmiset muutumme, sitä ei itsestään huomaa helposti, mutta kun lukee vanhojen blogien kirjoituksia, niin sitä huomaa kuinka säälittävämmäksi sitä tulee kun lähenee keski-ikää. Nuoruuden tehokas maailmanmuuttaminen muuttuu läheisten muuttamiseksi ja lopulta sitä enää puhuu siitä, että ehkä sitä voisi kokeilla muuttaa edes itseään ja nyt ollaan jo siinä, että yritän keksiä tekosyitä sille, miksi en voi muuttua.

Mä en voi muuttua, koska mikä tahansa muutos olisi huonompaan ;)

Muista lukae myös www.koomikot.com päiväkirjaani.

sunnuntaina, huhtikuuta 15, 2007

Mitä tuli sanottua

Kirjoitin taas suulla suuremmalla. Kuuntelin korvilla olemattomilla. Joku varmaan oikeastikin luulee minun kuvittelen itsestäni suuria - en minä niin tee. Okei ehkä toisinaan, mutta en standupin suhteen.

www.koomikot.comin päiväkirjaani kirjoittelin eilen lauantaina tekstiä, josta varmasti joku voi ottaa itseensä. Tavoitteeni ei kuitenkaan ollut loukata ketään - tai vaikka olisikin ollut, niin no - mitäs sitä selittelemään.

Kannan vastuun siitä mitä sanon, koska se on mun mielipiteeni, mutta jos joku pistää mut seinää vasten asian tiimoilta, niin kiistän kaiken - olenhan selkärangaton näätä (toim.huom. näädät ovat selkärankaisia - nyt vähän tarkkuutta Jarkko).

Kaikkein säälittävintä on itse kirjoittaa omaan tekstiinsä "toimittajan huomautuksia".

Mun mielipiteeni ovat juuri niin arvokkaita kuin mitä niille annetaan arvoa - eli jos suutut siitä mitä kirjoitan, se on oma häpeäsi. Suurin osaa kulkee kommenttiani ohi olkiaan kohautellen ja partaansa naureskellen; "kukakohan toikin pikkupoika luulee olevansa - ei osaa edes välimerkkejä käyttää oikein".

Olin juuri parin kaverin kanssa kahville (kello on siis 03.15) - kivaa oli - suurimmilta osin. Aina ei jaksaisi nonstop vittuilua. Mutta kyllä sieltäkin irtoaa aina muutama helmi kommentti joista sitten saattaa muotoutua ihan lavoilta kerrottava juttu.

Joten kannattaa käydä kahvilla. Vituttaa vaan tuo jalassa oleva nonstop kipu - ei nilkkavamman pitäisi tuollaista kipua tuottaa. Mulla on vielä monen lääkärin toteamana ylikorkea kipukynnys, joten kait tuossa tassussa on jotain oikeasti vialla.

Tai sitten kerään vain säälipisteitä. En mä muutenkaan saa respektiä.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Jokaisella on polkunsa

Lue www.koomikot.com päiväkirjani päivän kirjoitus ja palaa sitten tämän runon pariin ja mieti onko siinä palanen totuutta vai kirjoitanko vain paskaa. Itse kehtaan väittää, että paskaa, mutta joku saattaa vahingossa luulla, että runouteni osoittaa jotain sisäistä ymmärrystä, suotakoon heille se harhakuvitelma.


Minun polkuni

kuljen piennarta pitkin
vaikka en edes sanaa tunnista
onko asfalttitiessä piennar?
vai hiekkatietäkö taivallan?

ei ole kivaa jos kaikki onnistuu
pitää olla mutkia matkassa
eeppistä itsetuhoa
sitä minä kannatan

ehkä ei kannata matkia
mutta ota mallia
eeppinen itsetuho
suositan

navigaattori opastaa tehokkaasti
juuri sinne minne minä haluan
lyhyitä mahdollista reittiä
sitä minä en halua
mielelläni etsin itse
käytän ratkaisuun aikaa
osaan sitten ehkä arvostaa
kun pääsen perille
hieman myöhässä
mutta onhan maailmassa aikaa

minun polkuni on mutkainen
ja usein itseensä kääntyvä
noidankehää tallustan
ilman noitaa
tai kehääkään
nilkka paskana
nyt en edes tallusta
vaan on hetki aikaa käyttää siihen
kun katson tuota kehää
ja sen muodot tunnistan

sanovat että ei pitäisi
eeppinen itsetuho
ei kannata
mutta silti
silti niin teen
koska se on niin vitun mukavaa

en ehkä pääse eteenpäin
mutta minä viihdyn juuri siinä
missä olin eilenkin
kuljin kyllä eteenpäin
kun saavutin maalini
kaiken tuhosin
eeppistä itsetuhoa
sitä minä kannatan

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Se oli rankkaa se...

Lupasin itselleni reilun kuukauden loman standupista ja etenkin näiden blogien kirjoittamisesta. Koomikot.comin blogiin aloinkin jo tekstejä nakuttaa ja nyt tämäkin saa jatkoa.

Sairaslomalla chillailen. Nilkasta nivelsiteet paskana. Saan kävellä - ehkä jonain päivänä. Toivoa kuulemma on, tiedä sitten kenellä.

Lääkäristä oli kivaa, että näki näin huonoon kuntoon menneen nilkan, joka ei ollut murtunut. Tiedä sitten pitäisikö tuosta olla innoissaan myös potilaan. Kipu on kuitenkin yhtä herttainen kuin tuhdin sinivalaan alle jääminen. Litistävän painokasta siis. Tuntuu kuin joku hivelisi nokkosella tassua - pitäis mun varmaan lopettaa se.

Siis se hively.

Vituttaa kun ei pääse tekemään työtänsä. Se on väärin. Etenkin se, että ei pysty olemaan koneella pitkiä jaksoja - tätäkin kirjoitan tauottaen. Aina yksi päätön sanoma ja sitten tauolle - seuraava päätön sanoma ja niin edelleen.

Kädet on kipeämmät kuin noh jollakin, jolla nyt kädet on kipeät - kolmosten vanhemmilla? Johtunee siitä, että kepeillä kävely on yllättävän raskasta niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Psyykkinen tuska syntyy siitä, että mun koira nauraa mulle. Sa katsoo säälien, tulee ihan viereen ja sitten se hihittää.

Se varmaan luulee, että mä yritän matkia sitä.

Pitäis varmaan lopettaa toi makupalojen jäljistäminen siis - kilpaillaan samoista herkuista koiran kanssa.

Standup...jaa-a. Ei keikkoja kauhiasti. Omaa syytä, mitäs olen kusipää. Paljon uusia ajatuksia ja sitäkin enemmän vanhoja. Enköhän mä vielä jonain päivänä keksi jotain hauskaakin. Mulle kerrottiin, että ei kannata vähätellä itseään, että yleisö uskoo sen - mä luotan mun yleisöön ja siihen, että ihmiset tajuavat sarkasmin.

Vai olikohan tuo sarkasmia.

oli siis rankkaa luottaa itseensä ja siihen, että tauko tekee hyvää. Se teki. Olin siinä hilkulla, että olisin lopettanut kokonaan - olen äkkipikainen, ailahtelevainen, teini ja sen semmoinen. Ei muhun voi luottaa, paitsi siinä, että muhun ei voi luottaa - paitsi toisinaan. En mä tiedä mitä mä jorisen siis naputtelen.

Mun elämä on rankkaa, lukekaa vaikka www.koomikot.com blogiani. Tänään on ollut hirveä päivä, tiedä sitten kenelle, ehkä juutalaisille. Niitä kun kohtaa usein oudot tapahtumat, ensin oli Jeesus ja sitten heti perään Hitler.

Tiedä nyt sitten miten noikaan liittyy toisiinsa.

Kummatkin tulivat maan päälle puhdistamaan ihmiset synnistä ja kummatkin päätyivät kuolemaan ennen kuin projekti oli valmiina. Siinä olis tarvittu yhtä diplomi-insinööriä tekemään kunnolliset projektikaaviot, että olis homma hoitunut.

Voisinkohan mä kavaltaa itseni 30 hopearahasta?

No niin, logiiseen tekstiin takaisin, eli tervetuloa jälleen lukemaan iloittelevaa tekstiä by JRepo. Ehkäpä vähemmän standuppia ja enemmän muuta paskaa - ketä kiinnostaa. Jätä kommenttia jos uskallat.

keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Keskiviikko / Tilannekatsaus

Mors,

päivät vierii, vierii kivetkin, sammaleet tarttuu ja kasvaa. Ihminen kasvaa, häneen tarttuu, tarttuu elon sammalta. Kaikki vierii, kaikki kasvaa, kaikki tarttuu - ota opiksesi, kasva itsekin, mutta älä tartu toiseen, älä ainakaan liian lujaa.

Uusi työ, uusi maailma. Uudet kujeet, uudet vittuilut.

Työkaverit / kollegat / pomot - vaikuttavat mukavilta persoonilta. Rasismia en ymmärrä, mutta taitaa olla enemmän komiikkaa se heidän suunnaltaan. Saa nähdä. Pitää vielä pohtia.

Vaikuttaa helvetin mukavalta, tänään tein ensimmäisiä kontakteja. Sain sovittua käyntejä jotenkuten, pitää harjoitella. Hyviä kontakteja tuli myös kiitettävästi - loistavaa.

Nyt pitää sitten tehdä jo kauppaakin. 30 kauppaa on tavoite. Siis mahdollisimman nopeasti, sen jälkeen sitten hieman enempi keskityn miettimään elämää isompia asioita. Tai sitten en.

Mainostoimisto projekti rullaa eteenpäin. Hyvä.

Olen mukana niin monessa jutussa, että toisinaan sitä ei itsekään muista kaikkea. Väitän, että teen silti osuuteni kaikessa erinomaisesti.

Voi olla, että valehtelen.

Lauantaina Old Anchoria tulossa. Englanniksi vedän, tiedä sitten ketä.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Työtä, työtä ja työtä

Nyt ei kerkiä eikä jaksa kirjoittaa pitkään. On teoreettinen kiire, eli laiskuus. Aloitin tänään uudessa työssä ja siihen menee jatkossa oma aikansa. Standuppia teen sovitut keikat ja sitten mietitään asiaa uudestaa joskus tuonnempana - nyt ei nappaa itsensä rääkkääminen ja ihmisten naurattaminen.

Saatan joitakin yksityiskeikkoja heittää vielä alustavien sopimusten mukaan jatkossakin ja teen parhaani vanhainkoti-keikoilla - mutta siihen se sitten jääkin. Mietin, että olisin perunut jo sopimani klubikeikat, mutta niitä ei nyt ole niin paljoa, että kannattaisi turhaan niitä pakitella - voinpahan heittää huonoimmat juttuni ;) - ei kyllä mä pyrin loppuun asti kehittämään itseäni.

Sain Chrisulta sähköpostia, sanansa aiheuttivat sen, että harkitsen mahdollisuutta jatkavani tätä kirjoittamista standuppiinkin liittyen tuonne www.koomikot.com osoitteen suuntaan. Pitää pohtia, onko lukijoita sille jos kirjoittelen random tekstejä ilman, että voin raportoida klubikeikoista yms.

Jos lukijoita on, niin saatan jatkaa. Tämä blogi tulee varmaan muuttumaan enemmän henkilökohtaiseksi ja siten häädän loputkin lukijani. Tai sitten teen tästä jotain jättivänkää...tai sitten en.

Tämän viikon kirjoittelen ja pohdin, tuuman ja mietin. Sitten annan tuomioni. Ehkä.

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Sinne katosi nuoruus

ihminen voi tehdä aika paljon ajallaan tällä maapallolla. Aina sitä aikaa ei kannata käyttää sellaisten asioiden tekemiseen josta ei nauti. Pyrin aktiivisesti valitsemaan aktiviteettini siten, että en voi myöhemmin surra sitä, että jokin kivi on jäänyt kääntämättä.

Kiviä käännellessä aina toisinaan huomaa jonkin kiven olevan liian raskas ja sen nostaminen osoittautuu mahdottomaksi. Se jää kalvamaan pientä mieltämme. Mutta entäpäs jos se kivi lopulta kääntyykin ja sen alla on vain samaa harmaata maaperää kuin muuallakin...

Se vituttaa yhä enemmän.

Joskus ihminen näkee vaivaa saavuttaakseen eeppisen kiven kääntämisen huomatakseen, että ei se lopputulos nyt niin kovin häävi ollutkaan. Harva sitä kehtaa myöntään. Sääli, koska virheistään oppii vain jos ne sanoo itselleen ääneen.

Varo mitä toivot, koska voit saada sen. Sitten sinulla ei ole enää toivoa jäljellä. Minä en pidä toivosta, mutta kun saavuttaa haluamansa ja kokee sen tyhjäksi, niin on pakko keksiä uusi päämäärä ja juuri sillä hetkellä, kun uutta päämäärää ei ole on fiilis ontompi kuin maannousemasta kärsivällä kuusi vanhuksella (maannousemaksi kutsutaan "tautia", joka tuhoaa puun sisältä - kuuset etenkin pyrkivät kasvattamaan paksumpaa alaosaa runkoonsa estääkseen lahon aiheuttamia ongelmia).

Se siitä oppitunnista, huomenna lisää.

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Väsynyttä perjantaita

Noin, sinne meni päivä. Ohitus - väkipakolla. Oli outo päivä. Kovin outo.

Sain uuden työpaikan - sinne meni vapaa-aika. Tervetuloa raskan työ, tervetuloa sen mukanaan tuomat taloudelliset puitteet. Kävin katselemassa autoja - kovin kiinnosti. Automyyjää etenkin.

Istuin rattiin ja kuskasin itseni, koeajoksi sanotaan. Kokeeksi ajoin, koiestin ja kokeilin. Olihan se hyvin koneistettu ja kasattu. Kovin oli sopiva minulle.

Pitääkö autoa odottaa vai kuuluisiko se saada heti mukaansa?

Maanantaina uusi työ, joskus myöhemmin uusi auto. Elo on pehmeää - siksi tänään on niin kovin outo päivä - ja väsymystäkin on ilmassa.

Yöllä puhuin lähes tunnin erään loistavan koomikon kanssa (www.koomikot.com blogini kertoo lisää) - siitä jäi oikeastaan hyvä fiilis. Oli kiva kuulla, että en ihan kaikkea tee päin männykköä - osa teoistani suuntautuu kuusikkoon ja kapsahtaviin katajoihin.

Happamia sanoi pihlajanmarja ketuista. Outo päivä - kovin outo.

Jälleensyntyä joka päivä uudelleen, jälleensyntyä kuullaakseen terminaatiostaan.

Illalla tulossa pari kaveria kylään, pitäisi katsoa elokuvia, saa nähdä jaksanko. Nyt väsyttää. Kiitokset tukijoilleni ja niille, jotka jaksavat kertoa miksi maailma ei ole sellainen kuin minä luulen sen olevan.

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Mitä tehdä, kun on liikaa tekemistä?

Mä olen tavallaan yritysjohtaja. Lisäksi teen tätä standuppia aika aktiivisesti. Kirjoitan aktiivisesti kahta blogia (menee muuten lähes pari tuntia vuorokaudessa näihin) ja olen siirtymässä myös ihan työntekijäksi it-alalle. Lisäksi saatan olla mukana mainostoimisto kuvioissa.

Harrastan aktiivisesti salibandya ja ensi kaudelle pitäisi veljen kanssa luotsata jo kolmea salibandy ja yhtä futis joukkuetta Lahden Kortteliliigassa. Katson päivittäin elokuvia ja kuuntelen musiikkia. Seuraan aikaani, luen ja kommentoin.

Minulla on harvoin kiire. Elämäni on rauhallista eikä hektisyydestä ole mitään tietoa. Miksi?

Silloin jos on liikaa tekemistä, niin kyseessä on ollut oma osaamattomuus aikatauluttaa. Asioille pitää varata aikaa. Minulla ei ole liikaa tekemistä tänään, ei eilen eikä huomenna. Tietenkään joka päivä ei kerkiä istumaan alas toviksi ja pohtimaan elämää suurempia kysymyksiä, mutta ei kait sitä nyt joka päivä sellaista kannata tehdäkään.

Joku tekee asioita rahasta, minä teen intohimosta. Voihan se intohimokin olla rahan perässä juokseminen, mutta kuitenkin. Jos on jokin syy tehdä jotakin, niin se ei tunnu työltä - se tuntuu juuri sopivalta - ei ole kiire, eikä ole liikaa tekemistä.

Paras lopputulos syntyy rauhallisuudesta. Se ei tarkoita sitä, että hoitaisi eloaan epätehokkaasti vaan sitä, että tehokkuus juuri luo sen rauhallisen fiiliksen.

Eli jos on liikaa tekemistä eikä tiedä mistä aloittaa - mieti tovi, miksi olet siinä tilanteessa. Pysähdy pohdiskelemaan ja ehkä löydät syyn jostain muualta kuin vuorokauden asettamista aikarajoitteista.

Ihmisillä on tapana sanoa, että vuorokaudessa on liian vähän tunteja. Minulla on tapana vastata, että ihmisillä on liian vähän järkeä. Kiire ja hätiköinti johtuu omasta osaamattomuudesta hallita omaa elämää. Ole siis aikataulusi herra ja päätä tänään, että sinulla ei ole kiire, sinulla ei ole liikaa tekemistä.

Ja koska hyvä kirjoittaja palaa otsikkoonsa lopussa alleviivaten omaa älykkyyttään...

Jos sinulla on liikaa tekemistä, älä tee mitään.


PS

Eilisen keikan analysointia www.koomikot.com osoitteessa.

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Vain vähän sanottavaa

Niinhän siinä tietenkin kävi, että en kerinnyt kunnolla kasaamaan illan settiä - juuri parhaillaan siis pakerran sen parissa ja samalla typoilen näitä blogauksia. Aamupäivä meni Helsingissä työpaikkahaastattelussa - pakkohan se oli mennä, kun oli hyvä paikka kyseessä. Tai siis on edelleen, mutta saa nyt nähdä, mitä mä teen isona.

On muuten yllättävän absurdia kuinka erilainen ihminen on eri tilanteissa. Päivällä kapitalistinen liikemies ja illalla vieläkin kapitalistisempi amatööri koomikko. Toivottavasti ei mene "roolit" sekaisin - kyllähän noi kummatkin on aitoa JRepoa, mutta korostavat vain hieman eri piirteitä persoonassa. En mä lavalla ole missään hahmossa, mutta kyllä se on kärjistetty olemus kuitenkin.

Tänään mulla ei ole mitään sydäntä raskaampaa sanottavaa, koska on ollut kiire ja ajatteluun ei ole ollut aikaa. Ei saisi olla kiire, mutta tänään on ollut. Pahoitteluni. Muun kiire ei tarkoita sitä etteikö mulla olis aikaa vaan sitä, että mulla ei ole aikaa olle tekemättä mitään. Tänään on aika uponnut jäävuorten seassa ajellessa (siis noin niin kuin kuvainnollisesti) - liikenteessä ei koskaan voi tietää varmuudella mitä toinen aikoo tehdä seuraavaksi. Vaikka se pitää aivot käynnissä, niin toisinaan sitä ihmettelee kuinka älyttömiä tempauksia ihmisillä on liikenteessä. Tänäänkin eräs autoilija ajatteli pistää lukkojarrutuksen edessäni kun vastaan tulevien kaistalla oli paloauto...en tiedä vielä miten se häiritse sitä edellä ajanutta autoa, kun välissä oli kuitenkin parin metrin levyinen "viher"kaista.

Ehkä se autoilija edessäni pelkäsi paloautoja ja sai shokin. Ei voi tietää.

Jos siis olet tänään tehnyt lukkojarrutuksen nähtyäsi paloauton - TUNNUSTA.

Illan keikan pariin nyt sitten, kiitoksia seurastanne, seuraavaan kertaan.

tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Mainostuloja

Huomenna on the Rocksiin keikalle. Ajattelin jo tänään päättää 10 minuuttisen minkä heitän ja harjoitella sitä. Saapi nähdä vaikuttaako yhtään esityksen sujuvuuteen. Voi olla, että kadotan tyystin otteen liian hyvin harjoiteltuani - sen tietää sitten. Amatööreillä on se mahdollisuus, että ei aina tarvitse onnistua, voimme kokeilla vapaammin ja etsin niitä omia rajojamme ja ehkä - ehkä - löytää keinoja joilla teemme itsestämme yhä parempi standuppaajia.

Tänään on aika kiireinen päivä, joten saa nähdä kerkiänkö tuon setin kasaamaan kuinka hyvin. Teen parhaani ja sekin on jo todella vähän.

Olen tässä jo useamman päivän pyörittänyt mielessäni tapoja miten voisin aloittaa - yleisö "päättää" nopeasti pitävätkö he koomikosta vai eivät - on pakko voittaa heidät nopeasti puolelleen. Mulla on ollut erilaisia aloituksia käytössä noin kolme vakiota ja niistä olen nyt yrittänyt miettiä, mikä toimii parhaiten millekäkin yleisölle.

Juttelin eilen taas yhden potentiaalisen asiakkaan kanssa ja vaikuttaa siltä, että vaikka amatöörinä tätä teenkin, niin silti kysyntää on - voi tietenkin johtua hinnoittelustani. En nyt ehkä kaikkein halvin ole, mutta edullinen kuitenkin. Yksityiskeikoille otan myös aina mukaan "konsultti-Jarkon" ja muokkaan materiaaliani ja kirjoitan juttuja vain kyseiselle kohdeyleisölle. Viehän se aikaa ja en mä tuntipalkoille pääse, mutt akuten sanoin - olenhan amatööri.

Lavalle en kuole, joskus on ehkä ollut liki, mutta enemmänkin se on sitä, että jos jutut ei toimi ja osaan lukea yleisöstä sen, että mun suunnittelemat loputkaan jutut ei tule toimimaan, niin kyllä mä lopetan sen keikan siihen - klubikeikan siis. Vedän loppuun yhden pelastuksen (riippuu yleisöstä, aika usein ollut nyt käytössä eräs juttu, joka kulkee muisti-sanalla "Ali") jotta jää seuraavalle koomikolle helpompi työsarka.

Yksityiskeikoilla ei tuota ongelmaa pääse syntymään, kun etukäteen kerkiän miettimään ongelmakohdat ja repimään niihin siis ratkaisutkin. Sen takia en mielelläni ota yllätyksellisiä keikkoja "heti huomenna". Se on valitettavan totta, että suurin osa spontaaneista jutuista on oikeasti pitkään suunniteltuja ja etenkin mulla nykyään yhä enemmän käytössä oleva "yleisön äänen" käyttäminen on aina etukäteen mietittyä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Jim Gaffigan, joka saattaa heittää eri äänellä "yllättäen" yleisön mielipiteitä; "he is so pale" ja vastaavia aika alkuvaiheessa, jotka liittyvät ulkoiseen olemukseensa.

En tiedä mistä mulle se tapa tuli - mutta ainakin se sopii mun tyyliini, joten sitä pyrin myös kehittämään. Siinä on juuri se, että sen heiton pitää kuulostaa spontaanilta tai muuten yleisö ei sitä "osta".

Voi olla että olen täysin hakoteillä, metsässä, hangessa, ulkona kaukana poissa, mutta tuo onkin mun omaa järkeilyä ja sillä on harvoin pitkälle päästy.

Ai niin, taas oli käyty lukemassa sivuani eri mainostoimistojen toimesta - palkatkaa jo mut! Teen halvalla huonoa ja kalliilla vielä huonompaa! Olen virtuoosi, enää pitää keksiä missä. Asetan trendejä - se mitä mä teen on nopeasti ei-trendikästä. Ottakaa yhteyttä ja katsotaan miten voimme tuhota teidänkin toimistonne maineen.

Joku oli myös tullut googlesta sivuilleni hakusanoilla "kova teini porno" - aha. Onkohan mun sivu ollu hakutuloksissa kovinkin ylhäällä. Lisäksi edelleen tätä blogia tulee tarkkailemaan viikottain pair ihistä, jotka etsivät tietoa halogeeni-valaisimista, ei olisi pitänyt kirjoittaa niiden vaihtamisen mahdottomuudesta mitään. Kohta varmaan kansainvälinen halogeeni-liitto exterminoi minut.

Ja toi sana ei sitten lapset ollut hyvää suomenkieltä. Älä ota oppia. Extermination on englantia ja tarkoittaa yksittäisen populaation osan tuhoamista tappamalla - yleensä sana "genocide" on käytössä kun tarkoitetaan ihmisiin liittyvää tekoa.

Huomenna siis kaikki on the Rocksiin, siellä on loistavia koomikoita esiintymässä ja minä.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Rock-musiikkia, mutta missä on asenne

Tunnen joitakin rock-musiikin parissa työtään tekeviä ihmisiä ja harrastajia sitäkin enemmän. Pyrin auttamaan joitakin ihmisiä eteenpäin sen parissa ja tulen kuunnelleeksi laidasta laitaan kotimaisia uusia ja vanhempiakin rock-yhtyeitä.

Kaikkia näitä yhdistää se, että musiikkia osataan tehdä, soittotaidot ovat kunnossa ja biisitkin toimivat kohtuu hyvin - mutta asennetta ei ole lainkaan.

Harvassa ovat ne nuoret muusikot, jotka oikeasti tekvät musiikkia vain ja ainoastaan rakkaudesta musiikkia/esiintymistä kohtaan. Tietenkin nykyään on mahdollista pyrkiä huipulle ilman työntekoa ja toisinaan tarpeellista väkisin vääntämistä - mutta silloin se musiikillinen anti jää todennäköisesti aika köykäiseksi. En nyt sano, että kaikki nopeasti pinnalle päässeet yhtyeet ovat paskoja - hyviä on tietenkin joukossa myös paljon. Kuulutan vain sen perinteisen rock-asenteen perään. Ei se ole sitä, että naidaan ympäriinsä ja vedetään huumeita. Ei - rock-asenne on sitä, että luottaa itseensä vaikka tulisi mitä paskaa niskaan. Tekee oman juttunsa omalla tyylillään ja jos se ei toimi, niin sitten ei toimi. Rock-asenteeseen ei kuulu markkina-analyysit, ei kohderyhmä-ajattelu - rock-asenne on taiteellisuutta tavoittelevaa eikä kapitalismia.

Joku osaa yhdistää nämä kaksi asiaa ja tekee vitusti rahaa - good for him. Mutta se vaatii nerokkuutta joko musiikillisesti tai liiketaloudellisesti (mielellään kummassakin). Meistä harva kuitenkaan on nero, joten eiköhän kannata ne businessplanit pistää laatikostoon odottamaan sitä hetkeä, kun rock-ura sakkaa ja on pakko hakeutua "oikeaan" työpaikkaan.

Asennetta puuttuu muutenkin nykyään elämästä. Kaiken pitäisi olla sosiaalidemokraattisen tasa-arvoista ja tasapäistä ja tasa-sitä-sun-tätä. Elämä vaan ei ole tasa-arvovaltuutetun märkien unien mukaista, joten pakko hyväksyä se, että ne joilla on mahdollisuus pyrkiä eteenpäin - heille se suotakoon. Yhteiskunta jo sinällään pyrkii tappamaan rock-asenteen, joka terveellä tavalla korostaa individualismia (nyky-individualismi tuntuu olevan "muilta pois"-asenne eikä terve tapa nähdä itsensä yksilönä osana isompaa yhteiskuntaa - nykyään unohdetaan se yhteiskunta - kiitos sosiaali-fucking-demokratian) ja yhteilöllisyyttä. Rock-asenne on katoava luonnonvara. Nyt siis talkoot pystyyn ja jokainen pitää huolen siitä, että se joka yrittää omalla jutullaan pärjätä saa siihen kannustusta.

Minä teen standuppia ja jos se ei toimi, niin so fucking what. Sitten tehdään jotain muuta. Teen tätä kuitenkin tosissani ja niin helvetin hyvin kuin vain voin. Toivottavasti myös luotsaamani muusikot tekevät samoin omalla alallaan - toivottavasti me kaikki tekisimme siten. Työhön pitää suhtautua intohimoisesti tai muuten elämä on turhaa.

Huomenna nauran itselleni, mutta se on vasta huomenna. Tänään saan olla iki-teini, joka unelmoi paremmasta maasta jossakin tähtien tuolla puolen. Huomenna minä nauran itselleni, siihen asti - näkemiin.

sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Nälkä, kylmä ja vitutus

Tai no ei mulla ole nälkä, kylmyyskin johtuu siitä, että t-paita varustuksella riehun ympäriinsä (ja pidän tän kotiteatterihuoneen lämpötilaa alhaisena, jotta ei sitten nouse liikaa lämpötila, kun laitteet on päällä leffaa katsoessa) ja vitutus on oikeastaan jo kaikonnut.

Valehtelin siis aika rankasti otsikossa. Kehtaankin.

Eilinen oli taas päivä, jonka aikana olisi pitänyt pysähtyä välillä. Jälkikäteen on aina hyvä olla niin vitun viisas. Joskus vielä opin olemaan ennakko-viisas, sen sijaan, että olisin vain jotain seuraavista viisauden muodoista: rikki-, näsä-, teko-, tai jälkiviisas.

Miksi kasvaa ihmisenä, kun voi pitää kiinni omista ennakkoluuloistaan ja "älykkyyksistään" pysyttelemällä samalla tasolla jatkuvasti. Miksi kehittyä koomikkona, kun saa huonoja nauruja helpoilta yleisöiltä? Tätä minä kyselin itseltäni viime yön ja sitten tajusin, että ei ole mitään syytä kysellä vaan vain tehdä, työstää ja kehittää. Kyllä ne ongelmat hiljakseen kaikkoavat ja yhä varmemmin osaa esiintyä ja repiä naurut irti.

Mulle ongelmana on klubi-yleisöt, jotka ovat etukäteen päättäneet suhtautumisensa. Tekisi mieli huutaa päin naamaansa: "Vitun kusipäät saatana, te olette varmaan niitä, jotka on synnytysosastollakin huutamassa synnyttävän äidin vieressä "Syntyy kuitenkin kuolleena"...vittu antaisitte edes mahdollisuuden"...tai jotakin. En sano, että eilen olisi ollut sellainen yleisö tuli vaan yön hiljaisina hetkinä mieleen, että mun on muutettava asennoitumistani myös "vaikeita" yleisöjä kohtaan sellaiseksi, että saan heiltä paremmin naurut irti. Kyseessä ei ehkä ole niin paljoa osaamisen tai kokemuksen tuoma juttu vaan ihan vain se, että mulla on heti itsellä negatiivinen fiilis ja yleisö aistii sen.

Note to self: Grow up! Eli pitää oppia rakastamaan myös sellaisia yleisöjä joista en heti pidä. Muuten on turha mennä lavalle patsastelemaan ja väittää olevansa hyväkin esiintyjä.

Kyllä tämä tästä - iloksi ei muutu. Pää puskee jatkuvasti runomitassa asioita, joten pakko tähän väliin pistää jotakin nykyrunon kauniissa muodossa.

taivastella taivasta
pää pystyssä
nenä ylöspäin
ylpeänä
miten muutenkaan
taivastella taivasta
voisin
kuljet ohi
näet vain ylpeyteni
minä näen kasvosi
voisin sanoa että myös sielusi
mutta ei tämä runoilija usko sieluun
uskon sinuun
osaat tulkita minut oikein
mutta ethän sinä osaa
ja näet vain ylpeyteni
koen katseesi
syytteesi
voisit kysyä
jotta voisin vastata
"taivastelen taivasta"
mutta jos sen sanon
ilman kysymystä
pidät sitä tekosyynä ylpeydelle
olisit oikeassa

tiputan pääni
harteiltani nostan
lasken
kumarran
en siksi että pelkäisin
vaan koska kunnioitan
en siksi että olisit parempi
vaan koska kunnioitan kaikkia
myös sinua
vaikka ylpeänä pidät
pidä vapaasti
pidä hyvänäsi
vielä jonain päivänä
joku pitää minuakin

lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Black Door ja eipä sitten muuta

Morjensta,

meni aamupäivästä hakemaan Nickolayn ja Jarin (pohjoisen lupaus komiikalle, yritetään veikata sukunimekseen Teurajärveä, en mä muuten sitä veikkais, mutta kun menee aina väärin) Westlaken Paulin juhliin.

Kivaa oli. Kiitos Paul. Kiitos Britannia, kun karkoititte hänet tänne (Disclaimer: Paul Westlakea ei ole karkoitettu).

Osa koomikoista oli lähdössä Black Dooriin Jacke Björklundin hallinnoimaan iltaan esiintymään, joten kun autolla olin, niin auton keula sinne päin.

Nickolay menossa lavalle, Joni Koivuniemi samoin, Jacke itse ja MC:nä Ivan Puopolo. Menin sanomaan Jackelle, että jos on tarve, niin voin nousta lavalle - siis ihan puolittain huumorilla. Vittu - ei olis pitäny. 4 minuuttia ennen illan alkua Jacke käy sanomassa, että heitä jarkko paras 5 minuuttia...

fock

Ivan aloittaa MC:nä hyvin, Koivuniemi lavalle - menee ihan ok. Minä...ööömmmm, joo. moi kiitos ja näkemiin. Yritin, ihan oikeasti yritin, mutta jotenkin olin hukassa - note to self: valmistaudu keikkaan AINA.

Musta ei ole heittämään yllättäen keikkaa - ei ainakaan tänään. Pahoitteluni Jacke ja Suomen stand up -maailma. Onnistuin sentään pelastamaan settini viimeiseksi jättämälläni jutulla jolla saattelin Nickolayn lavalle.

huh - helpotti ihan vitusti. Jostian syystä mun jutut ei iskeny - ei edes omassa päässä. Sen tietää yleensä silloin heti, että ei se yleisökään pidä jos ei itselle tule sitä fiilistä. Tänään ei tullut. Vituttaa.

Noin, nyt meni vitutus ohi. Pahoitteluni. Siis siitä, että otin itseeni - eniten kävi se päähän, että Jacke kävi sanomassa, että heitä paras 5 minuuttia ja mun oli tietenkin heti jotenkuten toimineen ekan jutun jälkeen kokeiltava paria uutta juttua - he hee, upposivat kuin majavan hampaat betonipylvääseen.

Tästä sitä oppii ja opiksi pitää ottaa. Onneksi en vielä edes kuvittele olevani hyvä kuin silloin, kun sattuu itselle oikea fiilis. Mun on pakko hioa tuota esiintymistä tilanteissa, jotka eivät ole mulle helppoja.

Tänään heitin ilman aurinkolaseja ja päätä alko heti särkeä ihan vitusti. Mutta se ei ole selitys millekään. Kunhan tänne itselleni kehittelen tekosyitä. En siitä kyllä onneksi muille mitään selittänytkään - oma vikanihan se on, että lasit pois päästä otin ja siten kuvittelin olevani helpommin yleisön hyväksyttävissä.

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä. Tein huono keikan ja juhlistin erinomaista miestä (eikä kyse edes ollut itsestäni).

Huomenna lepoa ja kavereiden kanssa leffojen katselua - kuulostaa ihan saatanan mukavalta, näin kiireisen kuukauden keskellä.

perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Stand up in English

And what a superb evening for comedy it was yesterday. The first on stage was the MC Nickolay Antonov (Ali just could not make it) and he got some laughs - not best possible but great.

Then Ismo Leikola got on stage - he did mostly new stuff and older stuff which was able to supprise me (I was laughing even to his older stuff - must have been the language that even the older stuff felt new). Excellent.

And then it was time for the virgin of the evening, John Willock (might be his name, can't be too sure about that) - he did somewhat well, must remember that it was his first time doing standup.

And the first half was ended by Jacke Björklund. He did as well as always - perhaps a little more aggressively than usually, which was amazing mostly because he was suffering from a mild cold - great to see people performing well even under not so good conditions.

Break

Nickolay doing some stuff on stage to get crowds attention. Then he calls the next comedien saying "this one has a fucked up sexuality"...erm. Yes it was my turn.

What a great way to start a gig. But the flu and fever probably are to be blamed for my non-stressed feel. I was good, my stuff worked well, couple of things failed but I saved them. Fucking excellent. I have not been that happy on stage for a long time. That's what you get when you test your material on your way to the gig (my friend was driving the car and I was talking my stuff all the time).

Paul Westlake took the stage after me. He did even etter. Must be that he is allready waiting for his birthday party on saturday - typical for males at his age - 56. Paul claimed to be my father, I still haven't been able to ask more about that from my mother. I'm quite sure that Paul Westlake is not my father but can you ever be too sure about anything? Paul, if you are reading this - stop fucking with my mind...nah not really. You can keep fucking with me anyway you want to...erm.

Well that didn't come out like it was supposed to.

The head liner was Mika Eirtovaara who didn't have all of his energy with him but still he had more energy than the people before him had combined. Excellent. Mika was a little bit worried before his gig that how well his stuff will translate to English - no worries should have been in the air. It was great.

The evening was wrapped up by the sexy MC Nickolay Antonov who was asking people constantly to suck his dick - I didn't but still I was promised 5-10 minutes the next time Kymedy Klub is on. The evening is organized by Nickolay and Ali so therefore I should be nice to them. Soon they will have power, soon they will rule the world. Or atleast one standup club.

Today I will be having a private gig in Lahti for which I don't have to practice at all as the gig is mostly for helping this one guy write a 5-10 minutes set.

Thanx for reading this once-in-a-life-time English version of my daily blogging. If I get positive feedback I might write more of these here in my personal blog and I will keep writing Finnish into my official blog at www.koomikot.com

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Sanastoa jotta sinäkin ymmärtäisit

Tuli tuonne www.koomikot.com päiväkirjaan kirjoitettua lähes asiaa tänään, etenkin se osuus kun käsittelen Sarasvuota Jeesuksena - se on asiaa.

Mutta uskonnoista piittaamatta jatkan nyt tänne hieman samalla linjalla ja ylennän itseni sofistien joukkoon ja esitän samalla retoriikalla kuin toisessakin päiväkirjoitelmassani.

Se mitä sanon ei välttämättä ole totta, mutta pitäisikö sen olla? Eikö se riitä, että esitän asiani vakuuttavasti? Ja jos jokainen uskoo, niin eiköhän se asia sitten lopulta ole kuten minä olen sanonut. Eli eihän se Sarasvuo Jeesus ole, kun ei ole ainoa poikani.

No niin, se siitä messias-kompleksista tällä kertaa.

Sivistyssanat on mukavia, koska niitä käyttäessä voi kuvitella olevansa muita parempi ja jokainne lukija kuvittelee kirjoittajan luulevan olevansa muita parempi. Loistavaa.

Kun teen taiteita tähtään dadaan. Kun teen standuppia tähtään "whatthefuck"-fiilikseen - minusta se on samaa kuin dadaismikin. Pyritään rikkomaan sääntöjä ja lopulta koko idea kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja siitä itsestään tulee taidetta, vaikka pyrkimys oli olla mahdollisimman epätaiteellinen.

En mä tiedä mistä mä puhun, mutta kunhan nyt puhun. Retoriikkaa!

Vai dialektiikkaa, kysymyksiä vielä vastausten jälkeenkin. Kysymyksiä suoraan aivokuorelle - jatkuvalla syötöllä. Minusta on kiva olla eristikko ja repiä irti reductio ad absurdumeja joka paikasta.

Ha haa olen fiksumpi kuin keskiverto tuhatjalkainen!

Jokaisessa ammatissa on oma slanginsa. Myös standupin parissa on joitakin omia termejään, vähän, mutta kuitenkin. Ihan perussanasto ohessa, jotta sinäkin voit päteä katsomossa ja selittää kavereille, miksi koomikot nauroivat jollekin heitolle ja yleisö ei.

MC: Master of ceremony, eli illan isäntä, sama termi käytössä useilla aloilla'

HL: Head Liner, pääesiintyjä

Lineup (lineuppi): Esiintyjälista/esiintymisjärjestys, MC aloittaa illan ja saattaa olla koomikoiden väleissä
ja käynnistää myös toisen puolen, HL yleensä viimeisenä

Puoli: Lähes aina ilta jakaantuu kahteen osaan. Ekaan ja toiseen puoleen. Kätevää. Välissä on tauko (yllättävää)

Tauko: se on siinä välissä

Kuolema: Koomikko menee jumiin, ei toimi, hiljaisuus käsin kosketeltavaa, ei toivottavaa, mutta sattuu varmaan jokaiselle ainakin kerran - pelottavaa.

Kuoppa: Sitä voi kaivaa itselleen. Esim illan voi aloittaa haukkumalla yleisön - vaikeaa päästä kuopasta pois ja saada yleisö takaisin puolelleen - jos kaivaa tarpeeksi ison kuopan, niin siitähän tulee hauta, eli kuolema

Setup (setuppi): jutun aloitus, voi olla lyhyt tai pitkä, mitä pidempi sitä parempi pitää punchlinen olla

Punchline: jutun lopetus, mielellään hauska, se kun sattuu olemaan standupin idea. Yleensä kääntää jotenkin asia uuteen valoon tai on muuten yllätyksellinen. Hyvällä setupilla voi olla monta punchlinea.

Pelastus: Juttu ei toimi, mitä tehdä - kerro siitä yleisölle. Tai pelasta muuten juttusi. Hyvällä koomikolla on useita eri tekniikoita pelastaa juttu.

Juttu: setuppi+punchline+mahdollinen pelastus

Onelineri: yhden lauseen setuppi ja punchline

Deadpan: me likes, mie tykkään. Eli komiikan muoto, jossa esittäjä ei osoita mitään tunteita, eli juttu kerrotaan ilman minkäänlaista eläytymistä. Jo edesmennyt Mitch Hedberg oli loistava ja yksi harvoista nais-koomikoista joista pidän, Sarah Silverman, edustaa myös tätä kategoriaa. On tietenkin olemassa useita eri tyylejä, mutta nostin nyt yhden esimerkiksi

Nyt pitää keskittyä hetki illan keikkaan. Helsinkiin pitäisi itseni siirrellä ja englanniksi tosiaan juttuja kertovan. Eiköhän tämä ääni kestä yhden keikan ja sitten kaadun kuolleena maahan - voittajana.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Hedelmäsalaattia

Syön parhaillaan otsikon mukaista elintarviketuotetta. Kohtuullisen makuista, tämä on semmoinen valmiiksi valmistettu prosessi-elintarvike, joka on ostettu K-ketjun yksiköstä. Yleensä emme niissä käy, koska kaikkihan sen tietää, että maalaisjuntit ovat K-ketjun asiakkaita. Me olemme ylpeitä bonus-orjia.

Mutta aina toisinaan tekee mieli vierasta ja sitten tulee hairahdettua, onneksi vaimo on antanut luvan käydä vieraissa kerran kuussa (ja hän itsekin saa käydä), joten löytyy näitä uusia tuotteita maistettavaksi - toisinaan jää käsille vain vitutus; "miksi en vaan luottanut siihen, että ei se ole parempaa vaikka olisikin paremman näköisessä pakkauksessa"...mutta joskus, kuten tänään, onnistuu tuote yllättämään positiivisesti.

Ja eihän sitä voi olla pitämättä tuotteesta, jonka valmistaja on Härmän SnackFood, oli pakko siis ottaa kokeiluun myös vuohenjuustosalaattinsa, joka myös yllätti positiivisesti. LOISTAVAA.

Kiitos Härmän SnackFood! Teidän ansiosta vieraissa käynti sai jälleen uutta maustetta tylsään arkieloon ja shoppailu sujuu taas paremmin. Kunhan ei jää liikaa mieleen tuotteenne, eihän siitä mitään tulisi jos alkaisin käymään useammin vieraissa, koska silloinhan se ei enää olisi vieraissa käyntiä vaan tutuissa käyntiä ja se nyt kuulostaa jo perverssiltä.

Saattaa siis sopia mulle.

Huomenna heittämään englanniksi viitisen minuuttia Kymedy Klubille Helsinkiin. Loistavaa iltaa pyörittää nyt jo toistamiseen Nickolay Antonov ja ALI (sukunimestään ei tietoa).

Eilinen setti Lahden Teerenpelissä meni putkeen ja ilta oli muutenkin jättihubaisa. Suorastaan kelmeän naurettava...öööm, onkohan kelmeä positiivinen adjektiivi. Minähän sen päätän - se on! Ilta meni erinomaisesti. Lineuppi oli passeli ja vaikka käynnistys oli kuin manne-dieselissä (taas tulee puukosta viikonloppuna - hei mä tunnen oikeasti monta helvetin mukavaa mustalaista, minkä mä sille voin, että olen rasisti...eiku siis koomikko) niin kyllähän ne kierrokset sitten lopulta oli huipussaan ja ilma sakeana pakonauru-päästöjä...eli äänteitä, jotka implikoivat kokijan oleman kykenemätön estelemään hengityselintensä aiheuttamia äännähdyksiä.

Illan aloitti Fredi Lilius, jonka perään hyppäsin minä lavalle, pari spontaanit aplodit irtosi ja selvisin, vaikka kuume oli pahempi kuin Napoleonin joukoilla Venäjällä. Jälkeeni lavan valloitti Ivan Puopolo ja sitten oli tauko. Tauon jälkeen helvetin hyvän keikan vetivät sekä Kari Kivioja että Pekka Jalava.

Yleisö viihtyi ja koomikotkin. Itse olin apeana kun ei vaan keuhkot kestäneet puhumista ja niin olisi mieli tehnyt heittää huonoja välikommentteja takahuoneessa.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Terveysväittämiä

Morjensta jälleen kaikki tuberkuloottiset kanssapurijat. Tänään ajattelin jutella mukavia terveydestä, omastani, yhteiskunnan ja ehkäpä myös komiikan.

...hetki, otan peiton - alko paleltaa...

...eipä tämä nyt paljoa lämmitä, pitäisköhän siirtää itsensä lämpöpatterin viereen...

nah. Kyll mä tän nyt tästä rykäisen alta pois ja sitten mietin mistä varastan uudet keuhkot.

Eli niin ja no jotta tokkiinsa ja muitakin aloitus sanoja.

Tänään mä en vaan saa aloitettua mitään. Aikaansaannotonta touhuni tämä. Paleltaa - on vilu. Kuumetta ei pahemmin juuri tällä hetkellä, mutta juuri sopivasti, että vituttaa. Yleinen terveystilanteeni on mielestäni hyvä; epilepsia, keuhkorappeuma, selässä välilevytyrä (2x poistettu), polvet hajalla (toinen vasta operoitu) ja muuallakin "vanhoja vammoja". Minusta siis ihan hyvä lähtötilanne. Mikäkö tuossa vituttaa on se, että joka helvetin flunssa/nuha iskee sen verran voimakkaana, että menee joka vuosi viikkoja sairastellessa.

Ja se häiritsee. Toisaalta ilman näitä jaksoja minulla ei olisi ollut (eikä olisi) aikaa kehitellä pääni sisällä kaikkia niitä ajatuksia, jotka nyt nousevat pintaan komiikkana. Kun itse suhtaudun terveyteeni huumorilla, niin voiko se silloin olla negatiinen asia.

Yhteiskunta on paljon sairaampi kuin minä. Vantaalla koululaiset (ja etenkin tytöt) juovat päiväkännejä ja toisaalla Susan Kuronen kirjoittaa kirjan, jonka jokainen sosiaalipornon ystävä haluaa lukea, mutta kukaan ei kehtaa sitä myöntää. Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa ja ne ketkä pyrkivät elämään eilisessä kärsivät varmasti jatkuvista mielenterveysongelmista. Menkööt Amishien keskuuteen jos haluavat pitää maailman muuttumattomana. Minä siis kannatan muutosta - se voi olla huonompaan, mutta ilman muutosta yhteiskunta varmasti päätyisi huonoon tilanteeseen.

Vaikka yhteiskunta tuntuu sairaalta, niin se on vain normaalia evoluutiota (ei siis biologista vaan sosiaaliekonomis-järjestelmien) ja sen vastustaminen olisi sama kuin pyrkisi herättämään henkiin dinosaurukset - tottakai joku haluaa nähdä vanhan maailman palaavan, mutta minä haluan katsoa eteenpäin. Yhteiskunta on aina ollut muutoksessa, mutta vasta globalisaatio on aiheuttanut sen, että muutos nopeus on joillekin liian suuri. On yhä olemassa paljon ihmisiä, jotka uskovat maailman olevan litteä - auringon kiertävän sitä ja kaiken lisäksi mielestään maailma on 6000 vuotta vanha...

...ei siis ihme jos syntyy pientä terrorismin pelkoa, kun taantumukselliset amerikkalaiset pyrkivät edustamaan korkeinta moraalia ja samalla toisella tapaa taantumuksellinen ääri-islamistinen liike näkee itsensä ihan samassa valossa - kumpaisiakin vain ohjaa pelko muutoksesta.

Kun itse tulen sairaaksi, niin pyrin elämään mahdollisimman normaalisti - aivan kuin sairaus ei pystyisi vaikuttamaan minuun. Lopulta sitten keho ei enää kanna ja sorrun sohvan/sängyn-pohjalle ja sieltä nytkin kirjoittelen (käteviä nämä langattomat verkkoyhteydet). Itsekin koen siis taudin negatiivisena vain sen takia, että se aiheuttaa muutoksia päivittäiseen elooni - jokin ulkopuolinen määrittelee miten toimin.

Onko yhteiskuntamme siis sairas - ei. Se on vain muutoksessa. Yksittäiset matriisin-palaset voivat olla sairaita (Vantaan koululaiset ja Susan Kurosen vihaajat), mutta kokonaisuus on vain jatkuvassa murroksessa - etsien uusia väyliä. Joillekin tämä hektisyys sopii ja osa taantuu lapsen tasolle (George W. Bush).

Minä näen oman flunssani myös vain osana muutosta. Ehkäpä opin tästäkin jotain uutta - ehkäpä keksin tässä puol-horroksessa jonkin uuden ajatuksen. Aluksi pyrkii välttämään taudin tuomaa muutosta, mutta lopulta on pakko sortua ja viimeistään siinä vaiheessa on hyvä ymmärtää se, että ei alunperinkään ollut mitään pelättävää.

Yksi tapa uudistua on sairastaminen.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Tilannekatsaus

On tultu pitkämatka, jostakin matkalla jonnekin. Tämän blogin pitäisi seurata mun "uran"-kehittymistä, mutta kun ei aina jaksa kirjoittaa asiaa ja sitten kun on asiallisen tekstin vuoro, niin se on niin saatanan kuivaa, että sitä ei kehtaa julkaista.

Nyt on erinomainen fiilis standupin suhteen. Olen saanut rohkaisevaa palautetta ja eiköhän tästä vielä jonain päivänä ole ammatiksi - toive on kova. Ei vaan pitäisi sanoa ääneen, koska jos ei toivettaan saavuta, niin ihmiset pitävät häviäjänä. Siksi sitä tulee aina hieman heitettyä itsestään ironisia kommentteja ja etenkin liioittelullani olen saanut jotkin ihmiset hermostumaan. Eiköhän ne ole kuitenkin jo menneen talven lumia (vittu ku pysyis edes vähän aikaan nää lumet, niin voisin kuvitella asuvani arktisella alueella ja väittää ulkomaan tutuille, että -40 astetta on normi talvilämpötila), siis liioittelu. Tai jokin.

Ja jos nyt joku ei huomannut, niin suluissa tein juuri liioittelevan kommentin. Alleviivataanko vielä kerran. Mä olen niin vitun hauska kirjoittaja, että teen itsestäni pilaa jatkuvasti. En muista - vain itsestäni. Kulttuuriimme ei kuitenkaan kuulu itsepilkka, joten mun kirjoitukset pyritään tulkitsemaan normien mukaan ja se on mun ongelma. Ei pitäisi toimia pikkulapsen tavoin vaan mun olisi nöyrryttävä normien edessä ja toteltava oikeita käyttäytymismalleja.

Uskon kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun joku minuun tutustuu hän tajuaa sen, että en ole aivan niin itserakas kusipää kuin voisi olettaa. Mulla on vähän oikeita ystäviä, koska itseäni ei kiinnosta selittää ihmisille arvojani vaan pyrin antaa tekojeni puhua puolestani - eivät vaan aina tunnu käsittävän oikein. Siis ihmiset. Joten pakko sitä on vähän muuttua, enhän minä voi vaatia yhteiskunnalta muokkaantumista minun mukaani, vai voinko ;)

Eli tästä päivästä lähtien lupaan julkisesti olla ystävällisempi ja hieman edes helpommin ymmärrettävissä. Jatkan yhä itseironiaa, joka aukeaa vain mulle ja pyrin yhä auttamaan ihmisiä, mutta puhumalla heille enkä tekemällä pitkäjänteisiä suunnitelmia muiden tietämättä (joo, näin flunssassa tulee puhuttua liikaa asiaa).

Ei se minusta parempaa ihmistä tee, mutta ainakin se helpottaa joidenkin elämää - ehkä jopa minun. Ja jos en muutu lainkaan, niin voin aina onneksi helposti selittää tämän kuumehoureena.

Mutta paljon sitä on tehtävä onnistuakseen standupin maailmassa. Paljon.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Mutta minne katosi lauantai

Hei te kaikki eines-syöjät ja lisäainekyttääjät. Minulla oli eilen kiire. En tehnyt mitään ja sitten olikin jo keikka. Kerkisin juuri ja juuri juuriharjalla pesemään mieleni ja pinnoitin sen uudestaan kiiltävällä kirjoitelmalla www.koomikot.com - päiväkirjaani. Se oli ihanaa aikaa. Sitten koitti keikka ja...

...vittu että meni hyvin. Anteeksi kiroilu. Se oli ihan saatanan hyvä keikka. Anteeksi kiroilu. Muutama juttu floppasi, mutta nekin pelastettiin maankamaralta pistämällä jutusta läpi itseironian terällä - helvetti että oli mukavaa. Anteeksi kiroilu.

Anteeksi kiroilu. Vanhuskeikalla perjantaina en kiroillut, nyt on pakko - saa systeemistä ulos kaikki tiksit ja muutkin pakko-oireet.

vittu saatana

ei mulla oikeasti oli Tourettea eikä edes syndroomaa. Kunhan aina pitää selittää ihmisille sitä, miksi kiroilee - minusta se vaan on mukavaa. Teen sitä itseironisesti siten, että säälin heitä, jotka panostavat pointtinsa kirouksella, jotta se kuulijan tajunnassa räjähtäisi paremmin - minä en. Silloin, kun on asiaa - en kiroile. Joten voitte helposti päätellä, että mulla ei ole koskaan asiaa.

Keikka oli menestys, yeah, loistavaa, jättivänkää, superia ja fantsua!

Tänään pitää kohta suunnata sukulais-lapsoisen nimeämisjuhlaan. Saakohan jokainen antaa oman ehdotuksen piltin tulevaisuudelle. Eiku ihan oikeasti hei, nimi määrittelee paljon siitä millainen elämä lapsella tulee olemaan. Jos nimi on "Kukka-Sofia" niin voi olla varma, että aikuisena sitä kuuluu Animaliaan tai pahimmassa tapauksessa Vihreisiin. Jos nimi on "Gustav", niin voi olla joko kaappihomo-pedofiili bättrefolkki tai sitten maanpuolustuksen erikoisasiantuntija (eroavatko noi nyt sitten mitenkään toisistaan, enpä tiedä).

Nimi on vettä sakeampaa ja veri ei miestä pahenna. Tahi jotakin.

Lauantai katosi siis kuin Veltto Virtanen eduskunnasta (joo, ei nää mun jutut aukea edes mulle itelleni) - jälkiä jättämättä, mutta kauhealla katkeruudella. Katkeruuteni johtuu siitä, että se hupi ei voi jatkua läpi ihmiselämän. Jos jatkuisi niin tämähän olisi taivas maan päällä - ja tästä päästään kiinni päivän toiseen aiheeseen (vai seitsemänteenköhän se jo menee).

Seuraa aina sivustoillani kävijöiden lähtökohtia ja pyrin muokkaamaan juttuja siihen suuntaan, että ne istuvat paremmin lukijoidensa aivokalvoille ja tulehduksille. Sivustollani käypi jostain syystä huomattavan paljon mainostoimistojen tietokoneita - en nyt väitä, että työntekijänsä täällä kävisi vaan ne tietokoneet. Tämä on sikäli jättivänkää, että olen varmaan hakenut töihin jokaiseen suomalaiseen mainostoimistoon ja lähes kaikist avastaus on ollut se, että he eivät ole antaneet vastausta.

Minusta vain olisi niin saatanan ihanaa saada palkkaa siitä, että luon tekstiä joka iskee kuluttajan tainnoksiin ja pakottaa hänet ostamaan uusia kulutushyöykkeitä, jotta hänkin olisi parempi ihminen. Minä rakastan markkinataloutta.

Siksi olen hakenut, mutta enhän minä osaa mitään. Nyt nämä mainostoimisto-ilkkujat käyvät täällä lukemassa ajatuksiani ja toteavat olleensa täysin oikeassa ja sekös minua vituttaa. Minä osaan sujuvasti kirjoittaa ja jutella mukavia lavoilla, olen helvetin ammattitaitoinen esimies ja myyntivalmentaja - lisäksi omaan hyvän näkemyksen mainontaan ja markkinointiin, mutta - minulla ei ole ko-ke-mus-ta.

Okei, tää juttu ei nyt ihan liity vain muhun itseeni. Olen saanut jälleen kerran törmätä nerokkaisiin työnantajiin (en itse ole hakenut minnekään), jotka vaativat kokemusta opiskelijalta - yeah, siitähän se lähtee. Sulla pitää olla kokemusta jotta saat työpaikan. Joku päivä jossain päin maailmaa joku vielä tajuaa kuinka tyhmä tuo idea on ollut.

Ehkä.

Mainostoimistot. Ne käyvät täällä, väitän tätä salaliitoksi. Tahtovat estää minua kertomasta mielipiteeni Goerge W. Bushin politiikasta ja Venäjän ydinase-uhasta. Ne kontrolloi mun päätä pienillä mikrosirusäteillä (joo ne ampuu mikrosiruja mun päähän).

tra lalla lalla laa

Ai niin, lauantai meni. Se olisi ollut kiva päivä antaa kellon seisahtua. Niin ei käynyt. Onneksi sentään joku oli muistanut Kirkaa ja soittanut keksitystä taposta aluehälytyskeskukseen - nerokasta. Vittu mikä tapa muistaa vainajaa - keksiä niitä lisää.

Mainostoimistot keksivät vainajista lisää. Markkinoinnin ja mainonnan lähtökohta näinä vuosina on ollut se, että revitään vanhoista jutuista kaikki irti, koska ei uskalleta ottaa riskiä. Miettikääpä sitä tilannetta, kun joku Pepsi Co:n mainosheebo on sanonut, että heitetäänpäs kaduilla mainos, jossa on yhtä isolla Coca Cola Companyn vastaava light-tuote...siinä on saattanut muutaman hetken pojilla ja tytöillä raksuttaa päässä markkinoinnin periaatteet. Mutta niin ne nyt vain ovat katukuvassa olleet - minä siirryin Pepsi-generation ihmiseksi saman tien. Kiitos Viktor Pelevin, kiitos maailma. Kiitos virvoikejuoma-valmistajat. Kiitoksia Laura Voutilainen (että et päässyt edustamaan Euroviisuissa).

Hyvä mainostoimisto henkilö. Tahdon sanoa sinulle, että olen yhä vvapaasti käytettävissä. Teen työni tunteella ja palolla. Harvemmin kuitenkaan poltan vanhoja kivikirkkoja - ne nyt vain palavat niin huonosti. Minulla on paljon ideoita ja olen tunnettu siitä, että ideani ovat helvetin huonoja.

Olen yritysjohtaja, olen stand up -koomikko, olen neuroottinen idiot savant, ilman savant-osuutta. Olen tehnyt eilen yhden parhaista keikoistani ja olen pilvessä - ihan ilman narkoottisia tahi muitakaan päihdyttäviä aineita.

Lauantai meni siis. Nyt on sunnuntai. Huomenna tämän logiikan mukaan maanantai - toivokaamme parasta. Ei näin hyvää viikonloppua pidempään jaksaisikaan.

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

Hoitokoteja ja ihmispilkkaa

Kuten jo tuonne www.koomikot.com sivuston nettipäiväkirjaani kirjoitin - keikka vanhainkotiin (hoitokoti) meni hyvin. Sain itseäni kolme kertaa vanhemmat ihmiset nauramaan jutuillani, jotka koskettavat sitä maailmaa jossa minä elän - ei ole siis elo paljoa muuttunut, kun pystyivät samaistumaan tilanteisiin joita minä kokenut.

Tarinat eläimistä toimivat hyvin, jutut jotka oivat törkeitä samoin - osa meni ohi, mutta se nyt ei ole uutta - niin siinä vain toisinaan käy.

Minulle jäi positiivinen fiilis ja keskusteltuani tilaajan Harri Vähäniemen kanssa Lahden alueen vanhainkotien (hoitokotien) tilanteesta, niin haluan mielelläni jatkaa keikkailua ikä-ihmisten parissa. Ei heillä hirveästi ole mitään ohjelmaa ja opihan minäkin siinä paljon. Loistavaa.

Viikonloppuisin tänään vierailemassani hoitokodissa on asukkaita 43 ja hoitajia 3. Te joilla on lapsia, niin voitte hyvin miettiä kuinka hyvin kolme ihmistä pärjää tietyllä tapaa jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten kanssa. Tietenkin osa asujista on hyvässä kunnossa, mutta silti. Kolme hoitajaa.

Vaikka en ole itse mikään vanhusten puolestapuhuja, toisinaan tuntuu, että he vihaavat nuoria periaatteesta, joten miksi minä heistä välittäisin. Kuitenkin tilanne on se, että pienillä teoilla voin heidän eloaan keventää - vähän, mutta silti. Tottakai siis teen niin.

On ihmistä pilkkaavaa kuvitella vanhusten tyytyvän siihen, että saavat lääkkeensä ja ruuan päivittäin. Kyllä ihmiselle pitää tarjota myös muuta ravintoa kuin mitä kurkusta alan nielemme. Tänään kannoin korteni kekoon, toivottavasti myös jatkossa niin tulen tekemään, että ei jää tämä kirjoitukseni tekopyhäksi paskaksi, jossa olen eittämättä kovin hyvä.

Tehkäämme siis jokainen pieni teko ihmisyyden arvostamiseksi ja pitäkäämme vanhuksia ihmisinä sen sijaan, että he ovat vain tilastollinen välttämättömyys yhteiskunnassa.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Ajatuksia kielestämme

Kielemme on nokkela. Tai siis sitä on helppoa käyttää nokkelasti, onko se siis nokkelaa jos se on helppoa? Useilla sanoilla on monitahoisia merkityksiä, tottakai muissakin kielissä on, mutta tämän kotimainen on siten mielenkiintoisempi, että voi etenkin leikkiä yhdyssanoilla ja myös sanajärjestyksellä.

Kielessämme on helppoa jättää yllätys loppuun kun ei ole mitään pakottavia sanajärjestyksiä olemassa.

Mutta vaatiiko se jotain lahjakkuutta. Tänään olen pohtinut sitä, että voisiko kuka tahansa kirjoittaa standuppia. Esittäminen vaatii varmastikin jotain osaamista, mutta entä se materiaali itsessään. Minulle, toisin kuin käsittääkseni muille, on helpompaa tuotta materiaalia kuin mitä sen esittäminen on. Tottakai nautin lavalla olosta, mutta mieluiten sitä vain esittää uusia juttuja, kun vanhojen juttujen kertomisesta ei saa oikeastaan mitään irti.

Siksi minulla on tapana väheksyä kirjoittamisen taitoa ja kuvitella, että siihen kykenee kuka tahansa. Sitten luen pari keskustelua suomi24.fiistä ja olen varma, että edustan maamme parhaimmistoa tekstin tuottamisen suhteen.

Kielemme on kuitenkin helppoa niille, jotka sitä puhuvat äidinkielenään. Sama ei välttämättä ole tilanne englantia puhuvissa maissa, koska kielen hienoudet eivät välttämättä aukea heille koskaan, johtuen osittain koulutuksen heikosta tasosta. Meille jokaiselle pitäisi siis olla itsestään selvää miten tuottaa soljuvaa ja nautinnollista tekstiä, jonka lukeminen on helppoa, mutta avartavaa.

HELPPOA!

Tiedä sitten pystynkö itsekään siihen.

Pitäisiköhän hakea töihin jonnekin, missä pitää tuottaa paljon materiaalia ja sitä saisi esittää jonkin median kautta. Tottakai standup on edelleen se ykkös-suunta, mutta voisi olla erinomaita tehdä ihan päiväntyönä jotain sellaista, joka tukee kehitystä. Tietenkin nyt komiikkani lähtee siitä, kun yhdistelen kapitalismia ja muita itselleni tuttuja maailmoja siihen, mitä muut kokevat arjessaan päivittäin.

Ehkäpä komiikkani taso laskisi jos tekisin pelkästään tätä jatkuvasti. Pitää miettiä, pohtia, tuumailla ja ajatella asiaa hieman vielä.

Huomenna keikalle vanhainkotiin, mun on pakko keksiä jotain nasevaa sanottavaa sinne, jotakin joka kalskahtaa vanhojen ihmisten korviin yhtä muikeasti kuin Mannerheimin astelu. Tai sitten arvostan vanhuksia ja heitän heille perussettini ja luotan siihen, että he jos ketkä ymmärtävät maailmaa.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Vitun Hyvää Ystävänpäivää

No niin, kaikki sitten laittelemaan tekstiviestejä kavereilleen, ystävilleen, läheisilleen, omaisilleen, sukulaisilleen, ette voisitte olla vähän silleen.

Sain yöllä viestin, joka meni jotenkin näin
Ystävyys on arvokasta, vaali sitä parhaasi mukaan.
Sinä olet minulle tärkeä ja minä annan sinulle sydämeni.
Hyvää ystävänpäivää!

Vastasin
Valitettavasti elinkauppa on kiellettyä Suomessa ja siitä voi saada vankeustuomion. Jos kuitenkin satun tarvitsemaan uutta sydäntä niin lupaan muistaa tarjouksesi. Kiitos.

Olen niin kovin innostunut tästä ystävänpäivästä. Jipii. Ajattelin, että voisin hankkia ystävilleni kivoja lahjoja joilla välitän sen tunteen kuinka paljon arvostan heitä. Voisin esimerkiksi ostaa matkalahjakortteja kohteisiin joihin on matkustuskielto (esimerkiksi rantalomia Irakiin) ja lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle voisin hankkia vauvanhoito-oppaan.

Olen minä niin ihana ihminen. Lähimmäisen rakas, niin siis en itse heitä rakasta, mutta ne minua.

Miksi pitäisi yhtenä päivänä vuodessa muistaa ystäviään, kun minä muistan heitä kokoajan. Minä vaadin myös Parisuhde-päivää - kerran vuodessa pitää vain muistaa kumppaniaan ja sitten se on taas siinä. Vuodenajan saa rellestää vapaasti ja riehua miten sattuu.

Muita hyviä päiviä olisi. Työnteon-päivä; kerran vuodessa pitää käydä töissä muistamassa työnantajaa. Vammais-päivä; yhtenä helmikuisena pakkaspäivänä kaikkien pitää liikkua pyörätuoleilla ja kuolata (joo joo, ei ne kaikki kuolaa). Seksin-juhla; olisi pakko antaa jokaiselle, joka pyytää, koska sehän nyt vaan on paras tapa juhlistaa esim. äitimaata.

Noita juhlapyhiä keksin vaikka kuinka. Kohta meillä on jokaiselle vuodenpäivälle oma pyhänsä ja joillekin jopa useampia. Itse haluaisin nähdä tietyllä tapaa vastakkain asettelua enemmän juhlapyhissä, että nähdään kumpaa juhlitaan enemmän. Voisi esimerkiksi olla "juutalaisuuden-päivä" ja "Kolmannen Valtakunnan"-juhlapyhä samaan aikaan.

Niin, ei mun muuta pitänyt sanoa, kuin - kiitoksia kaikille ystävilleni ja kavereille. Te olette yksi syy sille, miksi tätä jaksan tehdä (eihän teitä jaksa kokoajan katsella, joten pakko keikkailla, saapahan edes hetken olla erossa).

Vitun hyvää ystävänpäivää kaikille, myös sinulle. Jokaiselle kommentin jättäneelle lupaan henkilökohtaisen "Huonoimpia Ystävänpäivä Runoja"-runon. Kirjoitan ne suoraan sydämestäni. Jos yhtään kommenttia ei jää, niin lupaan spämmätä kaikkia tuttaviani sähköpostitse niillä kauniilla ja hehkeillä runoilla (tai no mistäs minä tiedän millaisia niistä tulee, kirjoitan ne vasta sitten, kun joku joko kommentoi tai kaikki jättävät kommentoimatta).

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Uhkapeleistä

Elätin itseni vuoden päivät uhkapeleillä, vaikka eihän ne edes ole mitään uhkapelejä. Pokeria voi pelata voitollisesti, kunhan on oikea asenne. Eräs kaverini tälläkin hetkellä pelaa työkseen pokeria ja tunnen useita muitakin pokeri-ammattilaisia.

Ajattelin aiheen nostaa päivän toiseksi viestiksi, koska tämä ei suoraan liity omaan elooni eikä standupin maailmaan. Ainoastaan sen takia nyt tästä kirjoitan, koska tajusin sen, kuinka vähän arvostettuja ammatteja kummatkin ovat. Useita viihdetaiteilijoita arvostetaan, mutta koomikoita pidetään jotenkin helpon rahan metsästäjinä. Samoin pokerissa - eihän se tee muuta kuin pelaa.

Te, jotka ette tiedä mitä se oikeasti on, lukekaa kaverini blogia (jos jaksaisi tätä päivitellä mies paremmin kuin aikaisempaa blogiaan): http://petokoira1.blogspot.com/

Kuten minunkin blogistani näkee, vaikka työ tuntuisi ulospäin kovin helpolta, niin ei se sitä ole, ei ainakaan niille, jotka tosissaan tekevät.

Itse en enää pyri pokerin kautta tienaamaan vaan tavoitteeni ovat toisaalla - standupin parissa. Kaverini vuorostaan tähtää pokerissa yhä ylemmäs. Ehkäpä meidän kumpaisenkin blogien tavoite on kertoa sekä itselle, että teille harvoille lukijoille siitä, miten kehitymme ja etenkin näyttää epäilijöille.

Jos siis pokeri ammattina kiinnostaa, lukekaa linkittämääni blogia.

Keksisit nyt edes joskus hyvän otsikon, jookos

Perjantaina keikalle vanhainkotiin. Harvinaisen stressaavaa, kun tuo asettuminne yleisön asemaan on sen verran vaikeaa. Mulla on kyllä mielessä monta, ei niin hyvää tapaa aloittaa keikka:

- Oikein hyvää aamupäivää, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo ja minä teen standuppia vielä kuolemannekin jälkeen

- Tervehdys, onko teistä kukaan hereillä

- Pelkäsin, että jos myöhästyn, niin puolet teistä on jo kuollut

- Ha haa, tästä tulee paska keikka, mutta esiintyjän kuolemisen sijaan se sattuukin teille

- Irtoaako täältä keikan jälkeen pillua? Vähäniemi (tilaaja) lupas!

Joten taidan viettää loppuviikon miettien hyviä tapoja olla tekemättä keikkaa, vaikka tietenkin sen teen. Noista aloituksista jo huomaatte, että olen täysin hakuteillä perjantain suhteen. Mun pitää aloittaa sillai pehmeästi, teen varmaan aika paljon samanlaista settiä kuin mitä heitin lauantaina Tuusulassa. Tuusulan alkoholisoituneet katsojat vertaantuu todella hyvin vaippaikäisiin.

Jotain pitää kyllä kehittää tuosta elinkaaresta, vaipasta vaippoihin ja sitten hautaan. Mielelläni kekisin myös jotain hautajaisjuttuja, mutta mun hautajaismokat on sen verran pahoja, että ei niitä ilkeä kertoa. Mulla on tapana nauraa hautajaisissa.

Ihan vaan sille kuolleelle - ja positiivisessa hengessä.

Kaikki ei arvosta.

Kyllä siitä tulee hyvä keikka, älä Vähäniemi pelkää.

Mun kahvi on kylmää. Tänään ei sitten mene mikään putkeen. Ja kohta pitää lähteä palaveriin jonnekin Sombrerolle (lue Somero). Lainkaan en tiedä, mitä siellä sanon tahi mitä teen - mutta voin laulaa: MA TULIN VOITTAMAAN!

Joo oin eilen taas salibandy-treeneissä. Joukkueeni hävisi, eiku ihan oikeasti. Pelin jälkeen on ollut tapana jauhaa pelistä, mutta jokainen mun joukkueen pelaaja katosi kuin mielenkiintoa Lostia kohtaan.

Nää mun kirjoitelmat alkaa muistuttaa aamu aamummalta (vrt. päivä päivemmältä) Aliaksen juonta - ei mitään tolkkua ja vaikka olisitkin seurannut alusta lähtien, niin et silti tajua mitään.

Huomiselle.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Olikohan mulla jotain sanottavaa

On hiiriä ja ihmisiä, on rikoksia ja rangaistuksia, löytyy myös sotaa ja rauhaa. Kirjoja jos et jo käsittänyt. Kirjoja joita kukaan ei lue, mutta kaikki väittävät lukeneensa. Kirjoja jotka eivät turhaan ole nousseet yleistiedoksi.

Olisihan tuota listaa voinut jatkaa pitkään. Löytyy apartheidia kritisoinutta André Brinkin teoksia ja esimerkiksi Vonnegutin determinismiä käsitteleviä kirjoja. Kirjoja on paljon. Lähes loputtomasti. Joku ottaa suunnakseen rikosromaanit ja joku toinen lukee pelkästään kauhua. Tärkeintä on se, että edes lukee jotakin. Yleissivistys kasvaa syödessä ja samoin riippuvuus. Luettuasi muutaman Vonnegutin kirjan sinun on pakko lukea loputkin.

Hyvän kirjailijan tunnistaa (tai ainakin minä tunnistan) siitä, että teoksensa on pakko lukea loppuun ja sitten tekee jo mieli aloittaa seuraava kirjansa. Sitten on tärkeitä kirjoja joiden ymmärtäminen on kokemus, jonka takia niitä kirjoja luetaan - ei viihtyminen eikä välttämättä edes se, että kirja kiinnostaisi. Dostojevskin kirjoissa on juuri tällainen piirre - kun ymmärtää (tai ainakin luulee ymmärtävänsä) ne pohdiskelut joita kirjailija käy hahmojensa kautta liittyen ihmismielen psykologiaan aukeaa teoksen arvo aivan uudessa valossa.

Ihminen joka tänä television ja internetin aikana lukee kirjoja on katoava luonnonvara. Kirjat ovat kuitenkin yksi parhaista keinoista kehittää omaa ajatteluaan. Harvoin kirjat pureskelevat asiat valmiiksi kuten televisio tuppaa tekemään. Televisio on jatkuvasti lähempänä kertakäyttö viihdettä, koska se myy paremmin kuin viihde, joka pakottaa katsojansa ajattelemaan. On olemassa elokuvia (paljonkin) jotka kehittävät ajattelua, mutta ne elokuvat harvoin ovat niitä tuottoisimpia.

Kirjat ovat siis paras lähde ja helpoin tapa hankkia sivistystä itselleen. Se on myös ilmaista, kiitos kirjasto-järjestelmän.

Taiteiden tekeminen vaatii ymmärrystä yhteiskunnasta. Komiikkaa tehdessä ei voi vain heittää ajatuksiin ilmaan ja toivoa, että ne osuvat. Koomikon on ymmärrettävä jotain ympäröivästään maailmasta, jotta hänellä voi olla jotakin sellaista sanottavaa, jota ihmiset eivät vielä tiedä. Mitä useamman elokuvan on nähnyt, mitä useamman kirjan lukenut ja mitä useammassa museossa käynyt - sitä parempi.

Eikä niiden kirjojen ole pakko olla raskaita - lue Vonneguttia Douglas Adamssia tai vaikka Terry Pratchettia. Toisinaan kirjailija osaa piilottaa sanomansa hyvin kaiken huumorin alle ja samaa saattaa tehdä osa standuppaajistakin. Huumori on erinomainen tapa levittää sivistystä, koska se on lähellä sitä helppoutta jota televisiokin suoltaa. Samalla ongelmaksi nousee se, että repiäkö irti naurut halvoilla jutuilla vai panostaako jokaiseen keikkaansa niin paljon, että maanantai aamuna on energiaa vailla ja kokee menettäneensä itsestään jotakin.

Pitäkää hyvää huolta minun osistani, älkää ainakaan lukitko niitä kellariin odottamaan parempia vuosia. Pitäkää kiinni niistä asioista joita olette nähneet uudella tavalla ja miettikää voisiko se olla parempi kuin aikaisempi. Kiillottakaa jatkuvasti aivolohkojanne miettimällä sitä, mitä ymmärrettävää lukemassanne kirjassa, kuulemassanne esityksessä tai näkemässänne taulussa oli.

Toisinaan ja jopa aika usein se ainoa sanoma komiikassa on; sitä saa nauraa, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Iloisuuden ymmärtäminen jo sinällään on niin suuri asia, että turha tässä on jauhaa mistään syvellisemmistä arvoista ja yhteiskunta-kritiikistä.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Leaving Las Tuusula

Menin siis keikkapaikalle itsekseni hurvitellen Volvolla. Meinasi usko navigaattoriin mennä, kun se opasti minut jonkin eläinlääkärin pihalle, mutta syynä olikin se, että Ravintola Pikku-Elliin ei mennekään osoitteen perusteella vaan pitää tietää mistä sinne pääsee. Löysin kuitenkin.

Vanha omakotitalo, josta on tehty kapakka/baari/ravintola/anniskelumesta - kun löysin oikean oven josta pääsee sisälle - olin aika "mitä vittua"-fiiliksissä. Eihän sellaisessa paikassa voi tehdä standuppia. Kysyin varovasti, että minne esiintyjät pääsee ja ohjattiin pieneen huoneeseen, joka oli täynnä kaikenlaista rojua.

Olin n. tunnin etuajassa melkein ja kerkisin kuuntelemaan ihmisten juttelua - melkein pelotti. Miten olinkaan saanut itseni sellaiseen paikkaan ja kuvittelin vielä heittäväni lyhyen setinkin, ei saatana.

Lopulta sitten muutkin esiintyjät saapuivat, siinä vaiheessa minä jo melkein nukuin, olihan mulla kuumettakin ja jatkunutta valvomista ihan kivasti. Paikalle tuli itseni lisäksi JP Kangas Tampereelta, Pete Kosonen Helsingin talousalueelta ja samoin Harjun Petri, joka toimi illan MC:nä.

Luottamus itseen, komiikkaan, yhteiskuntaan rapistui silmissä. Pakkohan sitä on kuitenkin tehdä sitä, mitä varten jonnekin on mennyt tai muuten on mennyt turhaan ja turhuus on turhinta tässä maailmassa.

Ilta alkoi. Harju sain yleisön haltuunsa kokeneella otteellaan. Hyvin sai naurujakin ja spontaaneja aplodeja irti yleisöstä. Ja sitten ties kuinka monennetta kertaa (18) illan ensimmäisenä koomikkona JARKKO REPO!

Rämmin "lavalle". Pelotti ihan saatanasti.

Oikein hyvää iltaa, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo Lahdesta.

- hiljaisuus -

Hirvi
Susi
Koira
Koira Part II
Psykologi
Suklaa
Las Vegas
Lentopelko

Tein sen mitä varten olin mennyt. Ja meni hyvin. Tekisi mieli sanoa helvetin hyvin, mutta se varmaan johtuu vain siitä, että odotukset olivat aika matalalla.

Hiljaisen alun jälkeen nauru oli lähes jatkuvaa ja tunsin koko setin ajan (10 minuuttia) kuinka virtsa hiljakseen nousi päälakea kohden. Se on hyvä fiilis, etenkin kun sen osaa nollata heti keikan jälkeen tai jos tarpeen jo setin aikana.

Ilta meni hyvin. JP tarvitsi kyydin Tampereelle, joten tietenkin miehen sinne heitin, ei se nyt tehnyt kuin tuollaiset 300 kilometriä ylimääräistä ajelua mulle.

Kotiin kerkisin hyvissä ajoin joskus puoli kolmelta yöllä ja sitten Jarkkoa väsytti. Nukuin, heräsin, katsoin elokuvan ja istun nyt tässä, kun en muutakaan sanottavaa keksi.

Seuraavaan kertaan. Lue myös www.koomikot.com osoitteesta lisää siitä, mitä puhuttiin ja kenen kanssa. Kaikki parhaimat juorut teille paljastaa - niinno en ainakaan minä. Yleistä jauhantaa standupista kuitenkin iskeytyy tuonne Koomikot.comiin vielä tämän päivän aikana.

Tuusulasta pääsin pois, mutta oli se vaan jälleen eeppinen ilta.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Luovuus, väsymys ja illankeikka

Eilen oli perjantai ja tuli taas tehtyä sitä, mitä nyt nuoret miehet perjantaisin tekevät; parannettua maailmaa tee-kupposen äärellä. Se on niin helppoa, kun voi tehdä kaikesta parempaa vain jauhamalla jo satoja kertoja esitettyjä ajatuksia. Sitä on niin varma kaikesta aina öisin, että eihän sitä omaa puhetta kehtaisi edes kuunnella selvinpäin ollessa...eiku mähän olin selvinpäin yöllä.

Mikä siinä on, että öisin sitä heittää ilmoille niin huonoja juttuja ja niiden typeryyden tajuaa vasta aamunvaljettua. Vai olisiko sittenkin niin, että arki painaa päälle ja ihanan kevyet ihmiseloa ylennöivät ajatukset painuvat syvälle ja se kuka niistä puhuu on joko mielenterveys-potilas tai Jari Sarasvuo.

Ehkäpä luovuus on rajojen ylittämistä, tai siis onhan se, mutta voiko ajattelun luovuus olla myös samalla kaavalla syntyvää. Näkemys jostakin asiasta kulmasta, jota muut eivät ole ottaneet huomioon. Voisin ainakin luulla asian olevan niin, joten tietenkin sen täytyy niin olla.

Väsyttää.

Pitäisi juoda kahvia.

Illalla keikka tulossa ja mä puhun paskaa jostakin luovuuden ylevistä tuulista, joiden alla pitää liikkua, että eivät sosiaali-demokraatit saa vihiä siitä, että minuun olisi voinut tarttua ripaus erilaisuutta.

Keikka.

Tärkeä keikka, ei tulisi mokata. Pitäisi olla taas itselleni uusia kasvoja takahuoneessa (jos nyt siellä on sellaista, ensimmäinen kerta Ravintola Pikku Ellissä i Tuusula). Väsyttää ihan saatanasti ja juuri peruivat kaikki mukaanlähteneet (huom. imperfekti) mukaanlähtönsä, joten itsekseni köröötän Lahdesta tuon n. 45 minuuttisen ajomatkan.

Ei mitään valmiina setin suhteen. Voisin heittää jotain tämän suuntaista:
Hirvi
Susi
Koira
Suklaa
Las Vegas
+ muutamia one linereita (päätän siihen, mikä toimii hyvin)

Ei jaksaisi lähteä. Ensimmäinen kerta. Olen ollut kipeänä nyt nelisen päivää ja tänään aamulla olin pelaamassa kolmen ottelun salibandy-turnauksessa, joten energiat on aivan lopussa. Ei paras lähtökohta illalle.

Kirjoittelen taas huomenna illan sujumisesta.

Toi luovuus bullshitti liittyy juuri näihin fiiliksiin. Sitä kokee olevansa aivan helvetin huono ja teennäinen aina väsyneenä, vaikka muiden mielestä onnistuisikin heittämään kohtuullisen keikan.

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Pankeista ja ihmisistä

Joskus on pakko mennä pankkiin, hakemaan rahaa tai neuvottelemaan siitä milloin raha pitää maksaa takaisin. Tänään kävin pankissa tekemässä kumpaakin. Ennen sitä piti olla nöyränä pankinjohtajan edessä ja tänä päivänä pankinjohtajat kait saa kuulla kunniansa lähes päivittäin (enkä nyt viitannut mihinkään positiiviseen kunnianosoitukseen).

Niin ne ajat muuttuvat, muuttuivat ja tulevat muuttumaan. Tämän päivän herra on huomisen narri ja eilisen narri on Björn Walhroos. Koskaan ei voi tietää mihin suuntaan maailma kaatuu ja pitääkö olla rähmällään Venäjälle vai Amerikkaan päin. Siksi osa meistä yrittää olla mieliksi kaikille, sitä sanotaan diplomatiaksi. Diplomaateilla ei ole mielipidettä vaan he fuusioivat muiden mielipiteen yhdeksi valtavaksi mielipiteeksi, joka pitää sisällään hutu-tutsien vääryydet, Jugoslavian sisällissodat, tsetseeni sissit ja lähes kaiken muunkin, mitä maailmassa nyt tapahtuu. Ainoastaan terroristien kanssa diplomaatti ei työskentele, koska terroristit on pahoja.

Missä mekin olisimme ilman terrorismia...olisimmeko itsenäisiä, kuka määrittelee hyvän terrorismin? Pitääkö sitä vasta jälkikäteen tuomita syyllinen, natsi oli paha, koska natsi ei voittanut. Entä punaiset tahi valkoiset, kummat niistä nyt sitten olivat hyviksiä? Ovatko binladenit vain tekemässä seuraavaa parempaa maailmaa vai haluvatko he vain tuhota tämän...

Vasta vuosien kuluttua voimme sanoa varmuudella ja se - se on sitä diplomatiaa myös. Vaikka ei tekisikään töitä terroristin kanssa, niin kannattaa sotä nyt pikkasen jättää porttia auki sinnekin päin, jos niistä nyt kuitenkin tulee maailmanherroja.

Pankissa asiat menivät erinomaisesti. En käsitellyt pankinjohtajaa millään erikoisella tavalla, ainoastaan ihmisenä. Tuntuu toimivan. Tarvitaanko sitä sen kummallisempaa diplomatiaa kuin se, että antaa jokaiselle ihmisarvon.

Ei minun tarvitse kumarrella johtajia eikä heidän minua. Jokaisella on asemansa (joillakin valitettavan huono) ja jokaisella on sama ihmisarvo. Voimme olla eriarvoisia yhteiskunnassa, mutta se ei tarkoita sitä, että minä käyttäytyisin sen mukaan.

Parasta diplomatiaa onkin rehellinen keskustelu ja pyrkimys ymmärtää toista. Ei sillä ole väliä missä asemassa ihminen on, on ollut ja tulee olemaan.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

On our way to one hundred

Jos et keksi mitään muuta blogaamisen aihetta, niin revi jotakin siitä kuinka mones postaus on kyseessä. Nyt tulee tällä täyteen tasan 50 viestiä enemmän tai vähemmän ja sitäkin vähemmän hohdokasta jrepoismia.

Onko kukaan lukenut tätä? Miksi tätä kirjoitetaan? Ken söi kesävoin? Ja mikä vittu edes on kesävoi? Talvimargariini? Kevätrypsiöljy ja syyspellavarouhe!

Tämmöistä täältä tänään. Olen koko aamupäivän kirjoittanut myyntiohjeita tuotteelle, joka on liian helppoa myydä. Olen saanut kasaan: Kerro tuotteesta asiakkaalle - Sovi toimitusaika.

Pitäisi varmaan repiä jotain kauniimpia sanakäänteitä, niin olisi uskottavampaa.

Samalla olen pohtinut mitä helvettiä tulen esittämään vanhainkoti-keikalla, jonne eräs tuttavani sai minut jollakin houkuteltua (vapaata seksiä ja ilmaisia lääkenäytteitä). Vanhukset ovat kuulleet kaiken ja kokeneet kaiken. Kait mun on pakko heittää niin törkeää materiaalia kuin keksin, että saan ne edes järkyttymään - ja sitten voimme lukea lehdistä kuinka vanhainkodin asukkaat ovat kuolleet sydänkohtauksiin jonkun tehtyä vähän stand up -komiikkaa.

Ja saatana kun käy tuo oikeinkirjoitus sydämelle. "Stand up -komiikka" näyttää aivan kauhialta. Mutta niin se on kirjoitettava, koska siten äidinkielenopettajainkeskusliitto sanoo.

Mutta niin. Viideskymmenes kirjoitelma. Voisiko joku joskus kommentoida, kiitoksia niille harvoille ja valituille jotka jo ovat uskaltaneet jättää mielipiteensä blogiini. Arvostan teitä kaikkia suuresti. Hieman tyhjää on kirjoitella ilman kommentteja, kun ei tiedä mihin suuntaan viedä tätä kokonaisuutta. Nythän tämä ei evolvoidu kauheastikaan vaan on sama leikkikenttä, joka se oli jo joulukuussa, kun mietin eri formaatteja kertoa "ura"kehityksestä.

Mutta jos ei kommentteja tule, niin jatketaan samalla linjalla ja kerrottakoon täälläkin aina ennen keikkaan fiiliksistä, keikan jälkeen kerrottakoon miten meni ja mihin suuntaan siitä jatketaan. Lisäksi näitä sattumanvaraisia random postauksia umpimähkäisistä aiheista.

Nyt tuli siis 50. viesti kirjoitettua. Aika paljon on syntynyt tekstiä ja toivottavasti sinä, yksi ainoa lukijani, olet näistä teksteistä saanut jotain irti.
Tänään enempi asiaa www.koomikot.com issa.

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Pakko puhua pakkasesta

Vituttaa.

VITUTTAA.

Perkele, että on kylmä.

Puhutaan nyt sitten säästä saatana. Ulkona on ei trooppinen, ei sub-trooppinen (onkohan Subway sponsoroinut jotain ilmasto-konferenssia kun niillä on oma vyöhyke), ei mediterriaaninen (taivuta ny tuotakin sanaa, ei näin kylmällä) eikä edes suomalainen ilma. Ulkona on arktinen helvetti. Arktinen as in vitun kylmä ja helvetti as in tuskaisa.

Mulla on keuhkovammahässäkkäsydeemi ja hengittäminen on muutenkin arpapeliä, ei tuollaisessa ilmassa voi edes leikkiä tukehtuvaa, kun sitä tukehtuu saman tien ihan vittu aikuisten vittu oikeasti.

Joo tänään kiroilen enemmän kuin joskus tai jotakin. Pää on jäässä, kaikki elonmerkit rajan alapuolella, paleltumiskuolema on kivaa - suosittelen. Muistakaa lapset, että päälaki on tärkeä paikka sen ylikuumeneminen on vaarallista, ällös siis vahingossakaan pistä pipoa päähän. Suojautukaa ihmiset, tiedä nyt sitten miltä.

Maapallo lämpenee. Mistä päin?...mä muutan sinne. Kuulemma jääkarhut ei pärjää jos ei ole tarpeeksi jäätä, mutta jos keskilämpötila on jossain miinus viidessätoista asteessa, niin mitä vitun väliä sillä on jos keskilämpötila nousee vaikka viidellä asteella - kyllä se vesi on saatana jäätä miinus kymmennessäkin.

Okei ei se ihan niin mene, milloin jäätyy ja kuinka paljon, tiedetään tiedetään. Ei tarvitse viherpeipposten tulla sirittämään mun sähköpostiin siitä, kuinka olen tyhmä - mä tiedän sen. TAHDON LÄMPÖÄ.

Tommi Läntisen sanoin, niin syvälle, syvälle, sattuu. Tänään tajusin sekin laulaa vaan pakkassesta. Kohta tekee taas lumi enkeleitä eteiseen (kuollessa musta tulee ihan varmasti ark(k)i-enkeli Jarfael) kun heitän itsestäni hengen pois. Tahtoo hengittää, mutta en vain ulos.

Tässä kelissä on se hyvä puoli, että ei tarvitse puhua Kirkan kuolemasta, josta jo eräs pro-koomikko sivuillaan jutteli mukavia. Samaa mieltä minäkin olen - kiitos Jape Grönroos, kun toit ajatuksesi kansan eteen.

En olisi koskaan uskonut, että kirjoitan blogiini säästä. Pahoitteluni, olen pahempi ihminen kuin Pol Pot tahi Kim Jong Il.

tra lalla lalla fucking laa
pienempikin pakkanen vituttaa

Pahoittelut kaikille kirosanoista, kelin vihaamisesta ja muusta turhasta. Huomiselle luvassa vieläkin kylmempää.

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Nyt on väsymys sankarillista

No niin, olin eilen keikalle Helsingissä On the Rocksissa. Kerkisin kotiin joskus aamu viiden tienoilla. Noin 07.32 heräilin vaikka en ollut kerennyt nukkumaankaan ja siitä sitten flunssaisena ja väsyneenä puhelimen varteen puhumaan, vaikka mistään ei tajuakaan mitään.

Sitä nyt olen tehnyt alkupäivän. Ehkäpä loppupäivä menee samalla mallilla, ehkä ei. Keikka meni aivan helvetin huonosti, vaikka en muiden koomikoiden väittämien mukaan ollut huono. Paul Westlake kannusti erinomaisesti ja eittämättä muillakin illan esiintyjillä oli sairaalloisen vaikeaa saada edes mietoja hymyilyjä yleisöltä.

Joten takahuoneessa nauttivat minua vanhemmat ja parammat koomikot alkomahoolia. Minä katsoin ja seurasin, kuuntelin ja nyt kavallan heidät kuin eräs toinen J-kirjaimella nimensä alittanut teki eräälle toiselle jonka arvonimi vuorostaan alkoi J-kirjaimella.

Mutta eivät he ole minun jeesuksia enkä minä kenenkään juudas. Kuitenkin oli perin outoa kokea se, että monilla koomikoilla suhtautuminen työhönsä on todella vaativa. Näkyykö se sitten runsaampana alkoholin kulutuksena - tuskimpa. Ei sitä alkoholia nyt kukaan oikeasti kuitenkaan paljoa juonut. Tunnelma vain oli toisinaan apokalyptinen ja sen mukaan meni jututkin, pitääkjöhän sitä järjestää blue-iltojen (porno yms. juttuja varten) lisäksi vielä esimerkiksi black-iltoja, joiden aikana puhutaan vain kuolemasta, kärsimyksestä ja revitään huumoria kuolleista sukulaisista ja Kirkasta.

Sitä kuuli monta hyvää juttua Kirkan kuolemaan liittyen ja itsekin revin muutaman pimeästä sielustani (en muuten usko sieluihin, joten saatte ihan vapaasti valita mun sielulle värinkin, kunhan se on synkkä, kuten oranssi) - hauskaa oli, ainakin minulla.

Ilta taittui ja niin taittui energiakin. Lähtö kotiin oli kuitenkin jälleen yhtä loistava. Oli kuitenkin hyvä saada paskan illan jälkeen hieman pohtia kaikkea turhaa muiden kanssa, niin sitä sai heti ladattua itseään seuraavaa keikkaa varten ja nollattua kehnoa iltaa.

Tänään taidan käydä nukkumaan ajoisa (esim. 18.00) ja tuutia seuraavaan aamuun asti ihan kiltisti. Vaikka en juonut tippaakaan niin silti on muisti hieman pätkivä, kun sitä tuli valvottua taas aika pitkään yhtäjaksoisesti (ja siis oikeastaan yhä sitä putkea jatkan). Jos teksti oli siis jotenkin absurdia ja katkonaista - syyttäkää Kirkaa.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Jälleen viikon lottoarvonnat on käynnissä

Se on lottovoitto syntyä Suomeen, joten mitä se sitten on jos oikeasti voitat lotossa Suomessa...Jos et tiedä, niin pistä lotolla. Aikanaan "lotto" sanaa käytettiin paljon enemmän ja sitä viljeltiin sanonnoissa taajemmin, lopulta ihmiskunta kuitenkin tajusi kuinka typerän näköinen ja kuuloinen sana on kyseessä, joten nyt puhumme veikkaamisesta, joka on kuitenkin eri asia kuin lottoaminen. Veikkaamisen pitäisi perustua ennakkotietoihin ja suunnitelmaan - esim. lapsi saisi ennen syntymäänsä valita kotimaansa hieman raakatietojen perusteella. Harva veikkaisi Suomea, jossa on paska ilmasto, paljon hyttysiä ja maailman hämärimmät äärioikeistolaiset.

Sen takia on parempi, että syntyminen on lottoamista eikä veikkaamista. "Lotto"-termi on jotenkin outo käsite usealla. Ihmiset kyllä lottoavat mielellään ja miettivät mitä tekisivät jos voittaisivat, missään vaiheessa ei kukaan kuitenkaan mieti sitä, mitä he tekisivät jos he häviäisivät. Koskaan ei valmistauduta tappioon - vittu jos en tänään voita, niin ammun kaikki. Siinä on sitä oikeaa asennetta.

Veikkaaminen on nykyään hyväksyttävämpää kuin lottoaminen, koska siinä on mahdollisuus voittaa järjestelmä. Kuitenkin kaikki vedonlyönti-toimistot porskuttavat eteenpäin kait aika hyvillä voittomarginaaleilla, joten aika harva voittaa kuitenkaan talon. Samahan se on maailman kaikissa kasinoissa (casinoissa?), talo voittaa vaikka kuinka sinulla olisi jokin järjestelmä.

Miksi ei siis puhuta suoraan lottoamisesta. Jos sanomme, että elämä on lottoa, niin myöntäisimme sen, että emme hallitse jokaista muuttujaa - me vain menemme sattumanvaraisesti eteenpäin. Eli jos elämä olisi lottoa, niin millään ei oikeastaan olisi mitään merkitystä.

Mutta elämä on - jollei nyt ihan täysin tuurin varaista niin ainakin uhkapeliä. Jatkuvaa riskinottoa, jatkuvaa voittoa/tappio-ajattelua. Jos siihen ei osallistu niin ajautuu yhteiskunnan ulkopuolelle tai Vihreiden (De Gröna) kansanedustajaksi. Elämä on tietynlaista arpapeliä useiden asioiden suhteen - olihan jo se syntymämmekin lottovoitto.

Illalla keikka On the Rocksissa Helsingissä. Heittänen samanlaista settiä kuin parina aikaisempana iltana Old Anchorissa ja Bar-Shotissa. Eilinen keikka meni hyvin, hieman tuurilla, mutta tunsin yleisön, joten ehkä se oli enemmän taitoa kuitenkin. Illan keikalle lähtee autoon istumaan myös illan MC (Tommi Mujunen), joten jos jo tänään saisin rikottua hyvin kestäneen putken siitä, että olen aina illan ensimmäinen esiintyjä.

Mielelläni esiinnyn ensimmäisenä, mutta pitäähän sitä suoda muillekin mahdollisuus nauttia siitä paikasta.

Miksi kirjoitin lotosta ja uhkapeleistä. Olen ollut tietyllä tapaa peliriippuvainen, taloudellisesti järkevästi kylläkin, mutta kuitenkin. Eilen tai oikeastaan tänään yöllä tajusin sen, että vaikka sitä ihminen voi tiettyjä asioita elämässään hallita, niin osa on kuitenkin pakko jättää jonkin suuren arvontakoneiston tehtäväksi.

Viime yön ajatuksista lisää www.koomikot.com päiväkirjassani.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Älä koskaan tunnusta

Sitä voi tehdä virheitä ja mokailla, mutta jostain syystä sitä ei pitäisi tunnustaa yhteiskunnassamme. Silti, ainakin minun mielestä, ne ketkä uskaltavat tunnustaa virheensä ovat kaikkein vahvimpia.

Liittyykö tämä mitenkään standupin maailmaan. Ehkä - tai sitten ei. Voi olla, että revin loppuun taas jonkin elämää komeamman kaneetin ja sillä sitten vien lukijan takaisin alkuun ja lukija kokee tulleensa viisaammaksi, tai sitten ei. Ehkä.

Virheistä oppii ja jos ei opi, niin tuppaa kuolemaan nuorena. Virheistä ei voi kuitenkaan oppia jos niitä ei tunnusta edes itselleen. Ehkäpä suurin vaikeus onkin myöntää itselleen, että on tehnyt joitakin valintoja, tekoja tahi vastaavia, jotka ovat johtaneet epäonnistumiseen.

Lapsille opetetaan koulussa tasapäistämistä, joten virheiden teko ja niistä oppiminen on mahdotonta. Lapset eivät saa olla lapsia ja ymmärtää luonnollisesti sitä, että jokainen on erilainen ja jos joku toinen pystyy johonkin, niin välttämättä itse ei kykene. Amerikoissa leviää sellainen ajattelu, jossa lapsia pyritään suojelemaan "eri-arvoisuudelta", jopa niin raskaasti, että lapset eivät saa urheilla. En minäkään ymmärrä lasten huippu-urheilu treenausta, mutta kyllä minä itsekin potkin jalkapalloa skidinä ja tajusin ihan hyvin sen, että joku toinen on minua parempi siinä ja joku toinen huonompi.

Mutta edes islloin sitä ei oikeastaan saanut sanoa suoraan. Olimme jo käsittäneet sosiaali-demokratiasta sen verran, että emme saa väitää ketään toista paremmaksi ja emme todellakaan aa myöntää tehneemme virhettä. Jos jokin epäonnistui se oli tuomarin, kentän, sään tai ehkä jopa jumalan (kun en siihen usko, niin trkoitin nyt siis mitä tahansa jumaluutta) syytä.

Mutta eihän se ole tervettä. Vain silloin, kun ihminen itse kantaa vastuun teoistaan voi hän niistä jotain oppiakin. Eilen oli saatanan hyvä standup ilta Old Anchorissa. Minä halusin ensimmäisenä lavalle, koska se on haasteellinen paikka. Onnistuin, oli erinomainen fiilis - minä onnistuin, olin ehkä parempi kuin joku muu ja joku toinen olisi varmasti ollut minua parempi. Pointti oli kuitenkin se, että se olin minä, joka sen teki.

Muutkin esiintyjät onnistuivat eilen - oli erinomainen ilta. Kukaan ei syytellyt säätä, jumalaa tahi tuomareita. Jokainen kantoi itse vastuun. Huonon illan jälkeen sitä helposti väittää yleisön olleen liikaa tai liian vähän - ehkä sitä oli juuri liian oikea määrä ja meni keskittyminen. Kuitenkin huonon illan jälkeen sitä olisi kyettävä tunnustamaan se mahdollisuus, että itse on tehnyt virheitä.

Eilen salibandy-joukkueemme voitti ensimmäistä kertaa. Koskaan emme ole tappioiden jälkeen syyttäneet tuomareita yms - eilen sitten väitimme, että peli meni miten meni ainoastaan tuomareiden takia. Ehkäpä nyt muutkin joukkueet tajuavat, että se miten peli sujuu on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Tai sitten muut pitävät joukkuettamme ryhmänä idiootteja, joka kyllä sekin olisi kohtuullisen hyvä määritelmä.

Kanna vastuu teoistasi, opi virheistä ja ole ylpeä onnistumisista. Me emme ole samanlaisia, jos olisimme, niin maailma olisi juuri niin tylsä kuin sosiaali-demokraattisen puolueen puheenjohtajistokin.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Katosi kuin kuollut ruumiiseensa

Tänään pitäisi sitten matkata Old Anchoriin Helsinkiin. Mukaan lähtee pari kaveria, jotka eivät ehkä koko ajomatkaa vittuile tästä "ammatti"valinnasta. Ei sitä loputtomiin jaksa ei kannustavia kavereita kuunnella. Tänään ehkä parempi ryhmä kasassa. Ehkä. Kerron sitten myöhemmin miten sujui.

Nyt on rankka pelko illan keikasta, mukaan lähdössä kavereita, jotka eivät ole mua nähneet lavalla ja mun jutut on kaikki uusia (treeniklubihan tuo Comedy Club Rööperi-ilta).

Nyt yritän löytää inspiraatiota kuuntelemalla pitkästä aikaa kotimaista pop-musiikin helmiä, eli Ismo Alangon hittejä. Vituttaa kun joku on minua parempi sananheiluttaja, mutta pakko sitä on ihailla noita sanoituksia ja kaikkea sitä nerokkuutta, joka niissä on taustalla. Seuraavana pyörähtää seinille tanssimaan Jarkko Martikaisen YUP-yhtyettä maalailemaan mustia seiniä hieman valoisammiksi.

Nämä seinät on oikeastikin mustat, onhan tämä kotiteatterihuone.

hetki, ajatus juoksentelee nyt ihan liian kaukana

piti olla jokin naseva juttu, joka yhdisti komian symbolisesti: Arja Alho, murheen alho, Alko, "alko", ja "alko". Se olisi varmaan ollut ihan vitun hyvä juttu. Mutta se karkas. Alko-sana on niin ihanan monipuolainen, että sitä voi kivuta ylemmäs jatkuvasti.

Kaunista.

Mutta nyt annan Alangon Ismon värittää värityskirjaansa verellään ja suuntaan katseeni toisaalle. Vai suuntaanko. Pitäisikö metsästää toi ajatus Arja Alhosta vai ei, toisinaan sitä ei tiedä oliko ajatus hyvä vai ei ja jos se ajatus juoksee itsensä maitohapoille liian aikaisin, niin en koskaan saa tietää laatuaan - sekös minua vituttaa. Joskus ajatus tekee kotimaisen urheilusankarin teon ja nostaa itsensä asfaltin pinnasta asfaltti-ihottuma poskessaan ja juoksee takaisin kierroksen maaliviivalle, josta sen noukin - yleensä totean, että se ei ollut sen arvoista.

Joskus ajatus on kauniimpi ja yhtä hauras kuin seksi vastarakastuneiden nuorten välillä. Silloin voisin väittää itkeväni, mutta yleensä vain kohautan olkiani ja jatkan ajatusvirran huuhtomista ja pistän sen hipun piiloon takaraivoon josta nostan sen esille, kun on sen aika. Yleensä silloin ihmiset nauravat. Yleensä. Se on kaunista katsottavaa, ajatus lipuu liikkeelle ja saavuttaa kielen pinnan - kohta nousee tunnelma kattoon. Ajatus saapuu kuulijansa kuuloelimille ja aiheuttaa hämmennyksen tunteen - mitä vittua - ja sitten on pakko nauraa, koska jokin alkukantainen käsky aivoissamme niin pakottaa tekemään.

Kaikki tämä lähti vain ajatusvirrasta, ajatuksesta, joka yritti karkuun, mutta päätyi kuitenkin vaskoolille. Sieltä piiloon kuin parhainkin aarre ja sitten pankkitiskille virkailijan eteen lainanlyhennyspäivänä. Ilo on suurta, ilo on hetkittäistä ja kuten kullanhuuhtojan on huuhdottava ilonsa on minun jatkettava jatkuvaa työstämistä ja metsästettävä ne Arja Alhot mielestäni ja pistettävä piiloon, kunnes niiden aika on tullut.

Minulle komiikka ei ole sitä, että on hauska, eikä se ole sitä, että on jotenkin erilainen tapa kertoa asioita. Minulle komiikka on ajoitusta.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Ei mitään sanottavaa

Huomenna isken saatanan hyvän keikan Old Anchorissa Helsingissä. Comedy Club Rööperi-illoissa on yleensä sujunut ihan hyvin, joten huomiselle otan mukaan setin lähes ainoastaan uusia juttuja, saatan jopa esiintyä itselleni poikkeavassa asustuksessa (siis siten poikkeavassa, että en yleensä pidä muuta kuin pukua kun olen ulko-ovesta ulos astunut).

Saapi nähdä.

Aurinkolasit taitavat tästä lähtien pysyä päässä aina. Pitää kehitellä vain satoja tapoja selittää, miksi ne päässä jollaavat. Yleisin vastaukseni on se, että olen vampyyri ja toiseksi yleisin se, että kysyjän älykkyys sokaisee minut. Näitä tulen tuskin käyttämään lavalla ollessani.

Huomiselle uutta settiä luvassa. Puhun varmaankin koirista (yllättävää), vaatetuksesta ja tietenkin omasta elämästäni ja syistä sille, miksi teen standup-komiikkaa. Pyrin ehkä lavalla ottamaan näihin asioihin jotenkin koomisen näkökannan.

Eilen oli tosiaankin sen verran raskauttava päivä, että hyvä etten ole vielä tänäänkin raskaana. Voi olla keventäviä ja raskauttavia asianhaaroja. Haaroistahan ne raskaudet yleensä saa alkunsa.

Nyt on asenne huomiseen keikkaan "TAHTOO NYT JA HETI", eiköhän se siitä muutu epätoivoiseksi väkertämiseksi vielä ennen huomista iltaa. Huomenna siis kaikki: Old Anchor, Helsinki, paikalle joskus kahdeksaksi - ilta alkaa yhdeksältä.

torstaina, helmikuuta 01, 2007

714 kiloisaametriä

Tänään oli sitten sellainen päivä, että hyvä jos muistin hengittää välillä. Ilman tuudin hiventäkään aamulla Naantaliin (Hollolasta) sieltä takaisin Hollolaan, josta heti lähtä Helsinkiin standup-keikalle.

Keikka ei mennyt putkeen, opin kyllä ajamaan yhä paremmin liukkaalla, jotta ei tämä päivä ihan hukkaan mennyt. Väsyneenä ei tule standupista mitään, ei ainakana minulla. Olin hukassa lavalla ollessani, eksyin aiheissani, katoilin mielikuviini - se oli pelottavaa, kuin sokea olisi luottanut näköönsä ja uskonut olleensa oikealla reitillä, vaikka taapersin suoraan kohta ydintuhoa.

No ei se keikka nyt noin huonosti menyt, mutta se oli se fiilis. Nihkeää oli keskivaiheilla ja lopussa. Alussa en kerinnyt eksyttämään itseäni ja haistoin vielä jälkeni tuoreessa lumessa, kadotin jäljet, kun takeltelin sanoissa liian pitkään.

Hävetti itseäni.

Eiköhän se siitä. Tänään tuli istuttua autossa otsikon mukainen määrä. Matka oli toisinaan raskasta, kun piti keskittyä miljoonaan asiaan ja olisi pitänyt muistaa ajaakin välillä. En tietääkseni tappanut ketään, mitään en kyllä vanno, mutta en kyllä tunnustakaan.

Huomenna hieman rennompi päivä ja sitten on lauantaina keikka Old Anchorissa, sunnuntaina Bar-Shotissa ja maanantaina On the Rocksissa. Yritän panostaa kaikkiin, mutta huomenna kertoilen enempi miten sujuu ja pitääkö ajaa Naantaliin etsimään kadonnuttua inspiraatiota.