Lupasin itselleni reilun kuukauden loman standupista ja etenkin näiden blogien kirjoittamisesta. Koomikot.comin blogiin aloinkin jo tekstejä nakuttaa ja nyt tämäkin saa jatkoa.
Sairaslomalla chillailen. Nilkasta nivelsiteet paskana. Saan kävellä - ehkä jonain päivänä. Toivoa kuulemma on, tiedä sitten kenellä.
Lääkäristä oli kivaa, että näki näin huonoon kuntoon menneen nilkan, joka ei ollut murtunut. Tiedä sitten pitäisikö tuosta olla innoissaan myös potilaan. Kipu on kuitenkin yhtä herttainen kuin tuhdin sinivalaan alle jääminen. Litistävän painokasta siis. Tuntuu kuin joku hivelisi nokkosella tassua - pitäis mun varmaan lopettaa se.
Siis se hively.
Vituttaa kun ei pääse tekemään työtänsä. Se on väärin. Etenkin se, että ei pysty olemaan koneella pitkiä jaksoja - tätäkin kirjoitan tauottaen. Aina yksi päätön sanoma ja sitten tauolle - seuraava päätön sanoma ja niin edelleen.
Kädet on kipeämmät kuin noh jollakin, jolla nyt kädet on kipeät - kolmosten vanhemmilla? Johtunee siitä, että kepeillä kävely on yllättävän raskasta niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Psyykkinen tuska syntyy siitä, että mun koira nauraa mulle. Sa katsoo säälien, tulee ihan viereen ja sitten se hihittää.
Se varmaan luulee, että mä yritän matkia sitä.
Pitäis varmaan lopettaa toi makupalojen jäljistäminen siis - kilpaillaan samoista herkuista koiran kanssa.
Standup...jaa-a. Ei keikkoja kauhiasti. Omaa syytä, mitäs olen kusipää. Paljon uusia ajatuksia ja sitäkin enemmän vanhoja. Enköhän mä vielä jonain päivänä keksi jotain hauskaakin. Mulle kerrottiin, että ei kannata vähätellä itseään, että yleisö uskoo sen - mä luotan mun yleisöön ja siihen, että ihmiset tajuavat sarkasmin.
Vai olikohan tuo sarkasmia.
oli siis rankkaa luottaa itseensä ja siihen, että tauko tekee hyvää. Se teki. Olin siinä hilkulla, että olisin lopettanut kokonaan - olen äkkipikainen, ailahtelevainen, teini ja sen semmoinen. Ei muhun voi luottaa, paitsi siinä, että muhun ei voi luottaa - paitsi toisinaan. En mä tiedä mitä mä jorisen siis naputtelen.
Mun elämä on rankkaa, lukekaa vaikka www.koomikot.com blogiani. Tänään on ollut hirveä päivä, tiedä sitten kenelle, ehkä juutalaisille. Niitä kun kohtaa usein oudot tapahtumat, ensin oli Jeesus ja sitten heti perään Hitler.
Tiedä nyt sitten miten noikaan liittyy toisiinsa.
Kummatkin tulivat maan päälle puhdistamaan ihmiset synnistä ja kummatkin päätyivät kuolemaan ennen kuin projekti oli valmiina. Siinä olis tarvittu yhtä diplomi-insinööriä tekemään kunnolliset projektikaaviot, että olis homma hoitunut.
Voisinkohan mä kavaltaa itseni 30 hopearahasta?
No niin, logiiseen tekstiin takaisin, eli tervetuloa jälleen lukemaan iloittelevaa tekstiä by JRepo. Ehkäpä vähemmän standuppia ja enemmän muuta paskaa - ketä kiinnostaa. Jätä kommenttia jos uskallat.
Sairaslomalla chillailen. Nilkasta nivelsiteet paskana. Saan kävellä - ehkä jonain päivänä. Toivoa kuulemma on, tiedä sitten kenellä.
Lääkäristä oli kivaa, että näki näin huonoon kuntoon menneen nilkan, joka ei ollut murtunut. Tiedä sitten pitäisikö tuosta olla innoissaan myös potilaan. Kipu on kuitenkin yhtä herttainen kuin tuhdin sinivalaan alle jääminen. Litistävän painokasta siis. Tuntuu kuin joku hivelisi nokkosella tassua - pitäis mun varmaan lopettaa se.
Siis se hively.
Vituttaa kun ei pääse tekemään työtänsä. Se on väärin. Etenkin se, että ei pysty olemaan koneella pitkiä jaksoja - tätäkin kirjoitan tauottaen. Aina yksi päätön sanoma ja sitten tauolle - seuraava päätön sanoma ja niin edelleen.
Kädet on kipeämmät kuin noh jollakin, jolla nyt kädet on kipeät - kolmosten vanhemmilla? Johtunee siitä, että kepeillä kävely on yllättävän raskasta niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Psyykkinen tuska syntyy siitä, että mun koira nauraa mulle. Sa katsoo säälien, tulee ihan viereen ja sitten se hihittää.
Se varmaan luulee, että mä yritän matkia sitä.
Pitäis varmaan lopettaa toi makupalojen jäljistäminen siis - kilpaillaan samoista herkuista koiran kanssa.
Standup...jaa-a. Ei keikkoja kauhiasti. Omaa syytä, mitäs olen kusipää. Paljon uusia ajatuksia ja sitäkin enemmän vanhoja. Enköhän mä vielä jonain päivänä keksi jotain hauskaakin. Mulle kerrottiin, että ei kannata vähätellä itseään, että yleisö uskoo sen - mä luotan mun yleisöön ja siihen, että ihmiset tajuavat sarkasmin.
Vai olikohan tuo sarkasmia.
oli siis rankkaa luottaa itseensä ja siihen, että tauko tekee hyvää. Se teki. Olin siinä hilkulla, että olisin lopettanut kokonaan - olen äkkipikainen, ailahtelevainen, teini ja sen semmoinen. Ei muhun voi luottaa, paitsi siinä, että muhun ei voi luottaa - paitsi toisinaan. En mä tiedä mitä mä jorisen siis naputtelen.
Mun elämä on rankkaa, lukekaa vaikka www.koomikot.com blogiani. Tänään on ollut hirveä päivä, tiedä sitten kenelle, ehkä juutalaisille. Niitä kun kohtaa usein oudot tapahtumat, ensin oli Jeesus ja sitten heti perään Hitler.
Tiedä nyt sitten miten noikaan liittyy toisiinsa.
Kummatkin tulivat maan päälle puhdistamaan ihmiset synnistä ja kummatkin päätyivät kuolemaan ennen kuin projekti oli valmiina. Siinä olis tarvittu yhtä diplomi-insinööriä tekemään kunnolliset projektikaaviot, että olis homma hoitunut.
Voisinkohan mä kavaltaa itseni 30 hopearahasta?
No niin, logiiseen tekstiin takaisin, eli tervetuloa jälleen lukemaan iloittelevaa tekstiä by JRepo. Ehkäpä vähemmän standuppia ja enemmän muuta paskaa - ketä kiinnostaa. Jätä kommenttia jos uskallat.