!UUSI BLOGI!

Siirry www.jrepo.fi

Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.

jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stand up-komiikasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste stand up-komiikasta. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Standuppia ylirajojen

En ole pro-koomikko, keikkoja on tullut heitettyä päälle 60 (tarkkaa lukua ei tiedossani, kun paha muistaa kaikkia sairaalloisen huonosti menneitä keikkoja, jotka ovat aiheuttaneet vakavaa masennusta yleisössä), mutta paljon on vielä opittavaa - siitä hauska toimiala, että koskaan ei ole valmis.

Olen heittänyt keikkoja helvetin huonoissa paikoissa ja tilanteissa (kiitos Lahden Kortteliliiga), näistä olen oppinut itsekritiikkiä hieman ja en ihan joka paikkaa suostu keikalle. Lisäksi on tullut oltua ylimielinen sen suhteen, kuinka nopeasti on valmis vaikeampiin paikkoihin ja tullutkin mokailtua jopa toisinaan useampi klubi-keikka putkeen. Yksityiskeikat ovat ollet lähes kaikki onnistuneita, mitä nyt kerran opiskelijat pitivät perverssinä ja osa poistui paikalta ja muistisääntönä jatkossa myös se, että ei kannata vittuilla (vaikka sen tekisin helvetin hyvin) sukulaisilleen/ystävilleen lavalta.

Vanhainkodissa kävin naurattamassa yleisöä ja virtsankarkailusta huolimatta kaikki saatin lopulta koteihinsa ja elo oli mukavampaa kuin talvisodan aikana.

Olen heittänyt englanniksi ja pari kertaa ruotsiakin vähän tavaillut lavalla. Kotimaisista kielistä saami on jäänyt kokeilematta ja eiköhän se jääkin, vaikka Lappiin on lähtö parin viikon päästä.

Kaupungeista olen "vallannut" (siis hyvin tai edes sinne päin menneitä keikkoja) kaikki muut paitsi kotikaupunkini Lahden, jossa aina tuntuu menevän päin vittua. Kukaan ei ole profeetta (tahi hauska) omalla maallaan eikä kukaan ole seppä syntyessään (vaikka koomikoksi minä kyllä haluaisin). Nuorena on vitsi väännettävä ja niin edelleen.

Hauskinta on ollut ajomatkoilla ja lavoilla, takahuoneissa en osaa viihtyä. Kerran tai kaksi lievässä maistissa lavalle olen päätynyt - lopputulos ei poikennut normaalista.

Erilaisia tyylejä on ollut paljon, aloitin omana itsenäni eli liikemiehenä kun oli vielä se rooli elämässä päällä silloin, siitä liu'uin kohti nykyhetkeä jossa olen ööööm - jotakin. Paha sanoa mitä tyylini kuvastaa tällä hetkellä. Ainakin olen lavalla avoimempi ja suuttuneempi, alun jutut eivät tällä "nyky-JRevolla" toimi ja uusia juttuja onkin tullut kirjoiteltua paljon, osa jopa ollut hyviä.

Nyt on kuitenkin kesätauko alkamaisillaan, pari yksityiskeikkaa kesäkuussa jäljellä ja viimeinen viikonloppu Lapissa. Heinäkuulle tiedossa alustavasti pari privaattia tempausta ja elokuussa sitten taas klubitellaan. Tavoitteena saada tämä JRepo versio läpi omaan päähän, jotta se toimii lavallakin. Valitusta roolista ei ole niinkään kyse vaan pelkästään yksilön taantumisesta kohti tabula rasaa. Joka vuosi pitäisi aloittaa nollasta, olla murehtimatta aikaisempia epäonnistumisia ja ehkä muistella lämpimästi niitä hyviä hetkiä, kuitenkin siten, että ei jää elämään niiden varassa.

Minä aion tehdä tuon kesätauolla. Nollatkaamme itsemme ja aloittakaamme taas alusta. Samalta viivalta. Ei se ole hyvä myyjä, jolla on menneisyydessään kovia tuloksia vaan se, joka nakuttaa nyt hyviä tuloksia taululle. Ei se ole menestymistä, että on pärjännyt joskus - se on menneisyydessä elämistä.

On hyvä muistaa historiansa, mutta mukavampaa on tehdä uutta sellaista ;)

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Stand up ei toimi Suomessa

Sitä nuo prot ja me ei-niin-pro-koomikot hoemme toisillemme inside juttuna aika usein. Juttu lähti liikkeelle siitä, kun eräs julisti, että stand up -komiikka ei toimi Suomessa.

Hänelle tiedoksi, otsikko on fiktiota - stand up toimii Suomessa.

Eilen oli tosiaankin keikkaa On the Rocksissa ja iltahan sujui osaltani lähes yhtä hyvin kuin Matti Nykäseltä raittius - hieman katkonaisesti, mutta joitakin sumuttomia hetkiäkin oli nähtävillä. Muutenkin ilta oli hieman nihkeä, nahkea, nirsas ja nilistävä.

Toinen puolisko sujui jo paljon paremmin ja illan MC Joni Koivuniemikin sai vauhtia itseensä - vitutti miehen puolesta illan aloitus, kun ei ollut tyypillistä energiaa jutuissaan.

Mun energiasta on ihan turha sitten edes puhuakaan, mutta muita voin tietenkin haukkua.

Nah, hyvin se Joni veti - olisi vain saanut olla potkua tarinassaan siitä, kun hän on liian laiha.

Mutta se oli ilta jolloin unelmat käyvät toteen. Mr. Jari Teurajärvi from Lapland suostui ottamaan minut ja Nickolayn lavalle pariinkin eri paikkaan kesäkuun lopulle. Nämä parikin eri paikkaa sijaitsevat pohjois-Suomessa, siis ihka oikeasti. YEAH BABY. Se on paikka minne haluan päästä kokeilemaan perversoitunutta komiikkaani.

VITTU JIPII SAATANA.

Oho, olin melkein innoissani.

Tuli ihan helvetin hyvä fiilis itelle, kun Jari sanoi - kyllä. Kyllän kuuleminen on ihanaa.

Kiitos Jari, kiitos Suomen Lappi.

Juttelimme siinä sitten Mr. Teurajärven kanssa jonnekin kahteen asti ulkona ja polttelimme kaikkea, mitä nyt voi poltella. Paransimme maailman ja kaikki koomikot. Mietimme millaisen lapsen kasvattaisimme ja olisiko oikein pakottaa sitä sanomaan minua äidiksi...

...öööm...

...ei me kyllä semmoisesta puhuttu.

Tietääkseni ainakaan. Jos olisimme puhuneet, niin epäilisin terveyttäni. Mistäköhän toikin lause tuli, kirjoitin vain normaalisti tapahtumista ja sitten CRASH BOOM BANG alan vittu selitää jostain kersasta.

Joku on varmaan aivopessy mua ipana-uutisilla, vaikka omaa pentua en kyllä edes halua ja aika varma olen siitä, että sitä koskaan tulee hankittuakaan, paitsi jos ovat hyvässä alennuksessa ja siitä saa tupla-bonukset.

aarrgghhhhhh vittu mä kirjoitan nyt ihan randomilla vaikka yritän nakittaa itseni terassille soittamaan pilveä....

hmmm

palaan hetken kuluttua

.
.
.

No niin. Kävin juomassa vähän kahvia. Nyt on parempi olotila. Juttelin perhosille ja muille kädettömille olioille, kädettömät oliot on siitä hyviä, että niille voi suoraan sanoa, että ne on ihan kädettömiä. Kädettömyys olisi aika jännää - sitten sitä olis vähän kuten ne talidomi-lapset.

They just made a new rule in NHL, talidome-kids are only allowed to make short-handed goals.

Vittu, että toi on mun paras juttu toisella kotimaisella. Mä olen siitä ihan vitun ylpeä. Se on parasta sitten valmiiksi viipaloidun voiveitsen. Jotakin.

Mediatoimistomme ensimmäinen asiakastyö on valmis - ansaitsimme siitä voittoa ihan vitun vähän, tästä se ura miljonäärinä urkeaa. Asioiden urkeuttaminen ei kyllä kuulosta kovin ihanalta, kun pienellä suhu-lisäyksellä se kuulostaa asioiden surkeuttamiselta ja se tuskin on järkevää.

tra la la la la laa

Juttelin pomoni kanssa eilen, hommat kusee, koska mä olen juonut liikaa.

Juttelin oikeasti, hommat ei kyll kuse, mutta mun tulokset sakkaa pahemmin kuin lentokone ilman siipiä. Nytkin typoilen tätä keskellä kirkasta työpäivää ties missä päin Suomen-maata. Olen tekemässä tilasopimuksia, koska nyt on siihen hyvä tilaisuus.

Sen jälkeen pääsen taas vauhtiin tekemään niitä työtehtäviä jotka tukevat kasvuodotuksia; syömään rasvaisia ruokia.

Huomenna ehkä jotain järkevämpää tai sitten ei. Ainoastaan vielä yksi juridinen kysymys, jota en uskalla kysyä:

***** **** ******* ********* ******** **********?

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007

Sunnuntai krapulaa, moraalista tai ei

Sitä saa mitä pilaa. Tai jotakin. Usein sitä on pakko miettiä tekemisiään ja lähes yhtä usein ne tekemiset ovat sellaisia joiden välttämättömyys on kyseenalaista.

Eilen tosiaankin vaimon pikkusiskon yo-juhlat. Menivät hyvin, vittuilu oli läsnä jokaisessa lauseessa ja se tekee elämästä ihanaa.

Tulihan sitä samalla hoidettua myös asiakassuhteita ja yritin saada itselleni yritys keikkaa - saa taas nähdä miten menee.

Tänään aamuyöllä katsoimme kaveriporukalla (pienellä sellaisella) NHL:n kolmatta finaalia - Anaheim meni häviämään, mutta oli kuitenkin viihdyttävä peli jossa sattui ja tapahtui ja sattui vielä kerran.

Ennen sitä olin kahvilla ihmisen kanssa, joka on erinomaista seuraa, mutta aiheuttaa sen että mielikuvitukseni tuottaa paljon hyvää standup-materiaalia. Se ei ole hyväksi, koska sitten tulee tahallaan lypsettyä tästä ihmisestä tilanteita, jotka toimii toivottavasti myös lavalla, ne tunnetilat jotka muodostuvat ympärille ovat kiusaavia ja juuri niistä saa imettyä sitä komiikkaa. Kaverini on siis lypsylehmä, nautakarjaa - häpeän sitä, että teen niin ihmisille, mutta jos siten saan ihmiset iloisiksi, niin miksi ei!

Alkoholia en ole jounut pitkään aikaan, joten kait tämä on perinteistä moraalikrapulaa. Tämä on hyvä tapa nollata viikko ja aloittaa seuraava. Tämä on samaa kuin nukkuessa kelaa aiempien päivien tapahtumia, mutta mä nukun niin vitun vähän, että on pakko hereillä ollessa vapaasti assosioida aiempia tapahtumia ja sitten tuntea vitutusta vähän aikaa - sitten on taas hyvä olo ja elo on pehmeämpää kuin kanalauma.

Vituttaa kun en ole kirjoittanut www.koomikot.comin blogiin vähään aikaan. Ei ole mitään sanottavaa sinne. Sitten kun on, niin kirjoitan.

Vituttaa myös se, että hyödynnän kavereitani standuppia varten.

Vituttaa myös se, että näin homoeroottista unta. Ei se muuten, mutta kun niitä ei saa tallennettua digiboksin kovalevylle.

Vituttaa myös se, että aloitan lauseet samalla tavalla.

Vituttaa myös se, että katson parhaillaan Komedia Dynamon Stand up -DVD:tä ja en jaksa kuunnella haastatteluja, vaikka ne on varmaan aika fiksuja ja pitäisi kuunnella.

Vituttaa ihmiset ja päättämättömyys.

Standuppia tehdessä ei voi olla hyvä ystävä, koska sitä käyttää hyväkseen kaikkia jatkuvasti.

Vituttaa vaihtaa riviä näin usein.

Anteeksi ihmiset, en tiedä mistä, mutta varmuuden vuoksi.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2007

Väsyttää ihan...

...vitusti
...helvetisti
...simona
...sairaalloisesti
...perkeleesti

miksi vain simosta on tullut sana, jota käytetään kyseisen kaltaisissa tilanteissa. Minä haluan sanoa "väsyttää ihan kaarlona" tai "väsyttää ihan arhippana" - kyllä Kaarlo ja Arhippa ovat ainoat hauskat nimet jotka kykenin keksimään pohdittuani asiaa noin reilut neljä sekuntia. Pitkä aika jos olisin lavalla miettinyt.

Aamun keikka meni siis tosiaankin "putkeen", "olin zonessa" ja muuta vastaavaa. Nyt pitäisi lähteä illaksi Helsinkiin riehumaan ja ei jaksais. Ei millään jaksais. Nukahdin tähän koneelle äsken kun olin saanut katsottua päivän pornoni (luin iltasanomien nettisivuja) ja vempattuani elintäni (aivo) saamatta mitään laukeamisen arvoista kasaan - ei siis tullut uusia juttuja tänään IS:n suunnalta.

Muutama uusi juttu vaatii hiomistaan ja voisin niitä kokeilla illan keikalla, jos nyt edes mitään keikkaa tulee. Voi olla, että päädyn tieliikenne-tilastoihin osoittamaan sitä, että rattiin nukahtaminen ei ole suositeltavaa.

Tai no riippuu keneltä kysyy, esimerkiksi Hitler olisi varmasti ollut sitä mieltä, että juutalais-alueella juutalais-ihmiset ajellessaan juutalais-autoilla olisivat ihan mielellään saaneet teloa juutalaisia autoillaan.

Rwanda on passeli esimerkki siitä mitä käy kun fiksut ranskalaiset vievät demokratiaa. Maan sisällissota on rankempaa katsottavaa kuin mitä pikku-Hitler sai koskaan aikaiseksi. Silti emme vihaa ranskalaisia, koska ongelmat eivät ole takapihallamme. Vittu miten tekopyhää kusipää kansaa me Eurooppalaiset olemme.

Väsymykseni karisee silmistä ja saatan itseni jälleen aggressioon miettiessäni sitä miksi kukaan ei halua miettiä niitä tekoja joita kaikki esimerkiksi lähetyssaarnaukseen osallistuneet valtiot ovat tehneet - tuhonneet alkuperäis-kulttuureja ja -kansoja.

Jokainen lähetystyöntekijä, jokainen kusipää pappi/piispa joka sitä kannattaa pitäisi lähettää Rwandaan katsomaan sitä mitä siitä syntyy kun puututaan täysin toimivaan kulttuuriin. Rwandassa kyse ei ollut uskonnosta vaan politiikasta, mutta paras esimerkki on yleensä kärjistetty sellainen.

Saako tästä väännettyä huumoria, varmasti. Kaikesta saa ja pitääkin saada. Etenkin saamisesta saa helposti huumoria. Huumorin avulla myös saa aika helposti.

Väsyttää. Vituttaa jotkin saatanat hutut ja tutsit maassa josta en tiedä mitään ja mitään en sille edes voi. Pitäisi kait kantaa murhetta yksinkertaisemmista asioista, kuten minkä väriset alusvaatteet ois jees ja onko puuhelmet enää in.

Íhmisillä on ongelmia, koska he haluvat ryvetä niissä. On vitun kivaa potea itsesääliä ja kitata viinaa kurkusta enemmän kuin kieltolain aikana parhaimmillaan (ja se oli paljon) - kansakuntamme tekee hidasta itsemurhaa ja niitä jotka tekevät nopean ratkaisun jäädään muistelemaan negatiivisesti. Tehokkaampaahan se on ottaa henki pois tässä ja nyt kuin nauttia tappavia myrkkyjä hiljakseen. Idiootit yksilöt marssivat joukossa pavlovin-koirina ja heiluttavat häntäänsä innoissaan nähdessään edessään joko viinaa tai reality televisiota. Ja he sitten tuomitsevat ne jotka tekevät erilaisen ratkaisun - vittu mitä paskaa. Ampukaa itsenne!

En suosittele aktiivista eutanasiaa ratkaisuna (potilaan itse halutessa se on jees), mutta toisinaan sitä miettii miksi ei ravintoloissa lisättäisi alkoholiin oikeasti tappavia myrkkyjä niin ei tarvitsisi niin pitkään raukkojen kitua epäonnistunutta eloaan.

Ja mikä siinä on epäonnistunutta? Vittu muuttakaa Rwandaan ja leikkikään siellä sitten itsesäälisiä kun teillä on raajat tallella, sukulaiset elossa ja varaa ehkä jopa tulla takaisin Suomeen. Vitun itserakkaat kusipäät - valitatte elämäänne joka on vitun laadukasta. Teiltä vaan puuttuu elämästänne intohimo, koska se kiellettiin sosiaalidemokraattien toimesta jo joskus vuosia sitten. Kaikkien piti potea samaa vitutusta, jonka saa siitä kun ei ole työtä eikä tekemistä. Nyt kaikilla (lähes) on työ ja kaikilla menee hyvin - vain vitutus jäi.

Tee päivän hyvä työ ja eroa SOSdemeistä, nimensäkin jo kertoo että ovat kusessa.

Ei kapitalismi ratkaise maailman ongelmia, mutta kukaan kapitalisti ei olisi laskenut Rwandaa tilaan, jossa maa on tuottamaton. Kapitalismi on kuin evoluutiota, vahvat yritykset elvätä ja elättävät huonotkin - sosiaali-kusipää-demokraatit tahtovat tappaa menestyvät firmat, jotta kaikilla menisi yhtä huonosti.

Ei oikeistolaisuus ratkaise mitään, mutta vapaatalous ja globalisaation kylläkin. Äärioikeiston touhu on ihan yhtä sairasta kuin Hitlerin aikanaan. Siitä onneksi sentään puhutaan. Sosialisti-pedofiili-ranskalaisten aiheuttamat tuhot kolmansissa maissa taasen jäävät järjestään huomioimatta.

Täytyy kyllä tunnustaa, että esim. Poincare oli Ranskassa vallassa silloin kun he alunperin esittivät irrationaalisen jaon hutuihin ja tutseihin Rwandassa - tämä tapahtui 1926. Poincare oli oikeistoon nojaava keskustalainen poliitikko, jonka ajatus maailma oli kyllä enemmän lähellä nykyajan suomalaista sosiaalidemokratiaa kuin mitään muuta.

Pahimma tasiat syntyvätkin nähtävästi silloin, kun halutaan suojella omaa historiaa muiden kustannuksella. Saatanan vanhoilliset idiootit. Jokainen uskovainen poliitikko pitäisi potkia pois eduskunnasta, samoin sosialistit, kommunistit ja kokoomuslaiset, jotka eivät oikeasti ymmärrä vapaantalouden ja globalismin ideaa.

jaa miksikö tämä purkaus nyt tänne, koska se vituttaa minua. Idiootit poliitikot eivät vain ole naurunaihe vaan he oikeasti voivat aiheuttaa suurta tuskaa maailmaan. Suomalaisilla menee hyvin ja silti kansa kärsii - komiikka voi tuoda vähän valoa elämään, mutta se on vain oireiden hoitamista ei itse taudin. Tauti on jossain syvemmällä kulttuurissamme ja toivon, että myös siihen voisin vaikuttaa komiikallani.

Muuta en halua saavuttaa kuin paremman maailman jossa asua. Tavoite on pieni, mutta niin olen minäkin.

perjantaina, huhtikuuta 27, 2007

Kynä on miekkaa mahtavampi

jos se on äärimitoiltaan sitä suurempi. Sanovat, että väkivalta ei voi pärjätä sananvallalle - väitän toisin. Väkivallalla on helvetin helppoa estää koko sanojen luominen. Kirkko (siis mikä tahansa kristinuskon) pitkää sai yksin päättää siitä, mitä julkaistaan ja mitä ei - ei siinä auttanut talonpoikais-väestön kuin taapertaa sonnassa ja palvoa jumalaansa.

Nykyään median hallintaa johtamisessaa käytetään enemmän "kommunistisissa" (ei se mitään aitoa kommunismia ole, sitä ei ole vielä missään koettu) maissa kuten Pohjois-Koreassa ja yhä enemmän myös valitettavasti Venäjällä ja etenkin Valko-Venäjällä. Sääli, koska kokemukseni kulttuuriensa yksilöistä ovat olleet todella positiivisia ja nyt tuota kulttuuria jälleen sorretaan kieltämällä tietynlainen uutisointi.

Suomessa tätä mediavaltaa on käyttänyt ainoastaan Matti Vanhanen. Muista saa kertoilla kaikenlaisia pikkukivoja tietoja juorulehtiin, mutta jos joku kertoo, että Matti syö perunaa, niin sitten kyllä mennään oikeuteen. Samoin jo aiemmin Keskusta on selkeästi painostanut iltapäivälehdistöä (etenkin Ilta-Sanomia) julkaisemaan sellaisia artikkeleja, jotka näyttävät Keskustan paremmassa valossa.

Vituttaa sellainen.

Eli kynä häviää miekalle - jos uskallat kynälläsi nousta vallanpitäjää vastaan, niin huomaat pian tulleesi armomurhatuksi turhuuksien roviolla. Turhuutta, koska jokaisen itseään älykkäämmän pitäisi tietää, että kynä ei koskaan tule olemaan miekkaa mahtavampi.

Mutta jokin on. Komiikka. Tänä päivänä ainoa todellinen sananvapauden lähde on komiikka, muualla mietitään saako islam-uskoisia kritisoida tai voiko romaneja kutsua manneiksi. Komiikan saralla sillä ei ole mitään merkitystä. Minä ainakin vittuilen ihan yhtä paljon muslimeille kuin kristinuskoisillekin - helpompaahan minun on haukkua kotona "oppimaani" "uskoa", koska se on minulle niin perin tuttua paskaa.

Joten älkää peljätkö, komiikka shall let you free. Viimeinen toivomme kaiken tämän mediapelin edessä on se, että me kaikki panostamme komiikkaan. Sillä me pystymme tuomaan esille vallankahvassa roikkuvien rakkien siivottomuuden.

Muista osallistua "Ilmainen stand up -keikka"-kisaan - blogaus aiheeseen liittyen pari päivää sitten.

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Sanastoa jotta sinäkin ymmärtäisit

Tuli tuonne www.koomikot.com päiväkirjaan kirjoitettua lähes asiaa tänään, etenkin se osuus kun käsittelen Sarasvuota Jeesuksena - se on asiaa.

Mutta uskonnoista piittaamatta jatkan nyt tänne hieman samalla linjalla ja ylennän itseni sofistien joukkoon ja esitän samalla retoriikalla kuin toisessakin päiväkirjoitelmassani.

Se mitä sanon ei välttämättä ole totta, mutta pitäisikö sen olla? Eikö se riitä, että esitän asiani vakuuttavasti? Ja jos jokainen uskoo, niin eiköhän se asia sitten lopulta ole kuten minä olen sanonut. Eli eihän se Sarasvuo Jeesus ole, kun ei ole ainoa poikani.

No niin, se siitä messias-kompleksista tällä kertaa.

Sivistyssanat on mukavia, koska niitä käyttäessä voi kuvitella olevansa muita parempi ja jokainne lukija kuvittelee kirjoittajan luulevan olevansa muita parempi. Loistavaa.

Kun teen taiteita tähtään dadaan. Kun teen standuppia tähtään "whatthefuck"-fiilikseen - minusta se on samaa kuin dadaismikin. Pyritään rikkomaan sääntöjä ja lopulta koko idea kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja siitä itsestään tulee taidetta, vaikka pyrkimys oli olla mahdollisimman epätaiteellinen.

En mä tiedä mistä mä puhun, mutta kunhan nyt puhun. Retoriikkaa!

Vai dialektiikkaa, kysymyksiä vielä vastausten jälkeenkin. Kysymyksiä suoraan aivokuorelle - jatkuvalla syötöllä. Minusta on kiva olla eristikko ja repiä irti reductio ad absurdumeja joka paikasta.

Ha haa olen fiksumpi kuin keskiverto tuhatjalkainen!

Jokaisessa ammatissa on oma slanginsa. Myös standupin parissa on joitakin omia termejään, vähän, mutta kuitenkin. Ihan perussanasto ohessa, jotta sinäkin voit päteä katsomossa ja selittää kavereille, miksi koomikot nauroivat jollekin heitolle ja yleisö ei.

MC: Master of ceremony, eli illan isäntä, sama termi käytössä useilla aloilla'

HL: Head Liner, pääesiintyjä

Lineup (lineuppi): Esiintyjälista/esiintymisjärjestys, MC aloittaa illan ja saattaa olla koomikoiden väleissä
ja käynnistää myös toisen puolen, HL yleensä viimeisenä

Puoli: Lähes aina ilta jakaantuu kahteen osaan. Ekaan ja toiseen puoleen. Kätevää. Välissä on tauko (yllättävää)

Tauko: se on siinä välissä

Kuolema: Koomikko menee jumiin, ei toimi, hiljaisuus käsin kosketeltavaa, ei toivottavaa, mutta sattuu varmaan jokaiselle ainakin kerran - pelottavaa.

Kuoppa: Sitä voi kaivaa itselleen. Esim illan voi aloittaa haukkumalla yleisön - vaikeaa päästä kuopasta pois ja saada yleisö takaisin puolelleen - jos kaivaa tarpeeksi ison kuopan, niin siitähän tulee hauta, eli kuolema

Setup (setuppi): jutun aloitus, voi olla lyhyt tai pitkä, mitä pidempi sitä parempi pitää punchlinen olla

Punchline: jutun lopetus, mielellään hauska, se kun sattuu olemaan standupin idea. Yleensä kääntää jotenkin asia uuteen valoon tai on muuten yllätyksellinen. Hyvällä setupilla voi olla monta punchlinea.

Pelastus: Juttu ei toimi, mitä tehdä - kerro siitä yleisölle. Tai pelasta muuten juttusi. Hyvällä koomikolla on useita eri tekniikoita pelastaa juttu.

Juttu: setuppi+punchline+mahdollinen pelastus

Onelineri: yhden lauseen setuppi ja punchline

Deadpan: me likes, mie tykkään. Eli komiikan muoto, jossa esittäjä ei osoita mitään tunteita, eli juttu kerrotaan ilman minkäänlaista eläytymistä. Jo edesmennyt Mitch Hedberg oli loistava ja yksi harvoista nais-koomikoista joista pidän, Sarah Silverman, edustaa myös tätä kategoriaa. On tietenkin olemassa useita eri tyylejä, mutta nostin nyt yhden esimerkiksi

Nyt pitää keskittyä hetki illan keikkaan. Helsinkiin pitäisi itseni siirrellä ja englanniksi tosiaan juttuja kertovan. Eiköhän tämä ääni kestä yhden keikan ja sitten kaadun kuolleena maahan - voittajana.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Tilannekatsaus

On tultu pitkämatka, jostakin matkalla jonnekin. Tämän blogin pitäisi seurata mun "uran"-kehittymistä, mutta kun ei aina jaksa kirjoittaa asiaa ja sitten kun on asiallisen tekstin vuoro, niin se on niin saatanan kuivaa, että sitä ei kehtaa julkaista.

Nyt on erinomainen fiilis standupin suhteen. Olen saanut rohkaisevaa palautetta ja eiköhän tästä vielä jonain päivänä ole ammatiksi - toive on kova. Ei vaan pitäisi sanoa ääneen, koska jos ei toivettaan saavuta, niin ihmiset pitävät häviäjänä. Siksi sitä tulee aina hieman heitettyä itsestään ironisia kommentteja ja etenkin liioittelullani olen saanut jotkin ihmiset hermostumaan. Eiköhän ne ole kuitenkin jo menneen talven lumia (vittu ku pysyis edes vähän aikaan nää lumet, niin voisin kuvitella asuvani arktisella alueella ja väittää ulkomaan tutuille, että -40 astetta on normi talvilämpötila), siis liioittelu. Tai jokin.

Ja jos nyt joku ei huomannut, niin suluissa tein juuri liioittelevan kommentin. Alleviivataanko vielä kerran. Mä olen niin vitun hauska kirjoittaja, että teen itsestäni pilaa jatkuvasti. En muista - vain itsestäni. Kulttuuriimme ei kuitenkaan kuulu itsepilkka, joten mun kirjoitukset pyritään tulkitsemaan normien mukaan ja se on mun ongelma. Ei pitäisi toimia pikkulapsen tavoin vaan mun olisi nöyrryttävä normien edessä ja toteltava oikeita käyttäytymismalleja.

Uskon kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun joku minuun tutustuu hän tajuaa sen, että en ole aivan niin itserakas kusipää kuin voisi olettaa. Mulla on vähän oikeita ystäviä, koska itseäni ei kiinnosta selittää ihmisille arvojani vaan pyrin antaa tekojeni puhua puolestani - eivät vaan aina tunnu käsittävän oikein. Siis ihmiset. Joten pakko sitä on vähän muuttua, enhän minä voi vaatia yhteiskunnalta muokkaantumista minun mukaani, vai voinko ;)

Eli tästä päivästä lähtien lupaan julkisesti olla ystävällisempi ja hieman edes helpommin ymmärrettävissä. Jatkan yhä itseironiaa, joka aukeaa vain mulle ja pyrin yhä auttamaan ihmisiä, mutta puhumalla heille enkä tekemällä pitkäjänteisiä suunnitelmia muiden tietämättä (joo, näin flunssassa tulee puhuttua liikaa asiaa).

Ei se minusta parempaa ihmistä tee, mutta ainakin se helpottaa joidenkin elämää - ehkä jopa minun. Ja jos en muutu lainkaan, niin voin aina onneksi helposti selittää tämän kuumehoureena.

Mutta paljon sitä on tehtävä onnistuakseen standupin maailmassa. Paljon.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Ajatuksia kielestämme

Kielemme on nokkela. Tai siis sitä on helppoa käyttää nokkelasti, onko se siis nokkelaa jos se on helppoa? Useilla sanoilla on monitahoisia merkityksiä, tottakai muissakin kielissä on, mutta tämän kotimainen on siten mielenkiintoisempi, että voi etenkin leikkiä yhdyssanoilla ja myös sanajärjestyksellä.

Kielessämme on helppoa jättää yllätys loppuun kun ei ole mitään pakottavia sanajärjestyksiä olemassa.

Mutta vaatiiko se jotain lahjakkuutta. Tänään olen pohtinut sitä, että voisiko kuka tahansa kirjoittaa standuppia. Esittäminen vaatii varmastikin jotain osaamista, mutta entä se materiaali itsessään. Minulle, toisin kuin käsittääkseni muille, on helpompaa tuotta materiaalia kuin mitä sen esittäminen on. Tottakai nautin lavalla olosta, mutta mieluiten sitä vain esittää uusia juttuja, kun vanhojen juttujen kertomisesta ei saa oikeastaan mitään irti.

Siksi minulla on tapana väheksyä kirjoittamisen taitoa ja kuvitella, että siihen kykenee kuka tahansa. Sitten luen pari keskustelua suomi24.fiistä ja olen varma, että edustan maamme parhaimmistoa tekstin tuottamisen suhteen.

Kielemme on kuitenkin helppoa niille, jotka sitä puhuvat äidinkielenään. Sama ei välttämättä ole tilanne englantia puhuvissa maissa, koska kielen hienoudet eivät välttämättä aukea heille koskaan, johtuen osittain koulutuksen heikosta tasosta. Meille jokaiselle pitäisi siis olla itsestään selvää miten tuottaa soljuvaa ja nautinnollista tekstiä, jonka lukeminen on helppoa, mutta avartavaa.

HELPPOA!

Tiedä sitten pystynkö itsekään siihen.

Pitäisiköhän hakea töihin jonnekin, missä pitää tuottaa paljon materiaalia ja sitä saisi esittää jonkin median kautta. Tottakai standup on edelleen se ykkös-suunta, mutta voisi olla erinomaita tehdä ihan päiväntyönä jotain sellaista, joka tukee kehitystä. Tietenkin nyt komiikkani lähtee siitä, kun yhdistelen kapitalismia ja muita itselleni tuttuja maailmoja siihen, mitä muut kokevat arjessaan päivittäin.

Ehkäpä komiikkani taso laskisi jos tekisin pelkästään tätä jatkuvasti. Pitää miettiä, pohtia, tuumailla ja ajatella asiaa hieman vielä.

Huomenna keikalle vanhainkotiin, mun on pakko keksiä jotain nasevaa sanottavaa sinne, jotakin joka kalskahtaa vanhojen ihmisten korviin yhtä muikeasti kuin Mannerheimin astelu. Tai sitten arvostan vanhuksia ja heitän heille perussettini ja luotan siihen, että he jos ketkä ymmärtävät maailmaa.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Olikohan mulla jotain sanottavaa

On hiiriä ja ihmisiä, on rikoksia ja rangaistuksia, löytyy myös sotaa ja rauhaa. Kirjoja jos et jo käsittänyt. Kirjoja joita kukaan ei lue, mutta kaikki väittävät lukeneensa. Kirjoja jotka eivät turhaan ole nousseet yleistiedoksi.

Olisihan tuota listaa voinut jatkaa pitkään. Löytyy apartheidia kritisoinutta André Brinkin teoksia ja esimerkiksi Vonnegutin determinismiä käsitteleviä kirjoja. Kirjoja on paljon. Lähes loputtomasti. Joku ottaa suunnakseen rikosromaanit ja joku toinen lukee pelkästään kauhua. Tärkeintä on se, että edes lukee jotakin. Yleissivistys kasvaa syödessä ja samoin riippuvuus. Luettuasi muutaman Vonnegutin kirjan sinun on pakko lukea loputkin.

Hyvän kirjailijan tunnistaa (tai ainakin minä tunnistan) siitä, että teoksensa on pakko lukea loppuun ja sitten tekee jo mieli aloittaa seuraava kirjansa. Sitten on tärkeitä kirjoja joiden ymmärtäminen on kokemus, jonka takia niitä kirjoja luetaan - ei viihtyminen eikä välttämättä edes se, että kirja kiinnostaisi. Dostojevskin kirjoissa on juuri tällainen piirre - kun ymmärtää (tai ainakin luulee ymmärtävänsä) ne pohdiskelut joita kirjailija käy hahmojensa kautta liittyen ihmismielen psykologiaan aukeaa teoksen arvo aivan uudessa valossa.

Ihminen joka tänä television ja internetin aikana lukee kirjoja on katoava luonnonvara. Kirjat ovat kuitenkin yksi parhaista keinoista kehittää omaa ajatteluaan. Harvoin kirjat pureskelevat asiat valmiiksi kuten televisio tuppaa tekemään. Televisio on jatkuvasti lähempänä kertakäyttö viihdettä, koska se myy paremmin kuin viihde, joka pakottaa katsojansa ajattelemaan. On olemassa elokuvia (paljonkin) jotka kehittävät ajattelua, mutta ne elokuvat harvoin ovat niitä tuottoisimpia.

Kirjat ovat siis paras lähde ja helpoin tapa hankkia sivistystä itselleen. Se on myös ilmaista, kiitos kirjasto-järjestelmän.

Taiteiden tekeminen vaatii ymmärrystä yhteiskunnasta. Komiikkaa tehdessä ei voi vain heittää ajatuksiin ilmaan ja toivoa, että ne osuvat. Koomikon on ymmärrettävä jotain ympäröivästään maailmasta, jotta hänellä voi olla jotakin sellaista sanottavaa, jota ihmiset eivät vielä tiedä. Mitä useamman elokuvan on nähnyt, mitä useamman kirjan lukenut ja mitä useammassa museossa käynyt - sitä parempi.

Eikä niiden kirjojen ole pakko olla raskaita - lue Vonneguttia Douglas Adamssia tai vaikka Terry Pratchettia. Toisinaan kirjailija osaa piilottaa sanomansa hyvin kaiken huumorin alle ja samaa saattaa tehdä osa standuppaajistakin. Huumori on erinomainen tapa levittää sivistystä, koska se on lähellä sitä helppoutta jota televisiokin suoltaa. Samalla ongelmaksi nousee se, että repiäkö irti naurut halvoilla jutuilla vai panostaako jokaiseen keikkaansa niin paljon, että maanantai aamuna on energiaa vailla ja kokee menettäneensä itsestään jotakin.

Pitäkää hyvää huolta minun osistani, älkää ainakaan lukitko niitä kellariin odottamaan parempia vuosia. Pitäkää kiinni niistä asioista joita olette nähneet uudella tavalla ja miettikää voisiko se olla parempi kuin aikaisempi. Kiillottakaa jatkuvasti aivolohkojanne miettimällä sitä, mitä ymmärrettävää lukemassanne kirjassa, kuulemassanne esityksessä tai näkemässänne taulussa oli.

Toisinaan ja jopa aika usein se ainoa sanoma komiikassa on; sitä saa nauraa, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Iloisuuden ymmärtäminen jo sinällään on niin suuri asia, että turha tässä on jauhaa mistään syvellisemmistä arvoista ja yhteiskunta-kritiikistä.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Älä koskaan tunnusta

Sitä voi tehdä virheitä ja mokailla, mutta jostain syystä sitä ei pitäisi tunnustaa yhteiskunnassamme. Silti, ainakin minun mielestä, ne ketkä uskaltavat tunnustaa virheensä ovat kaikkein vahvimpia.

Liittyykö tämä mitenkään standupin maailmaan. Ehkä - tai sitten ei. Voi olla, että revin loppuun taas jonkin elämää komeamman kaneetin ja sillä sitten vien lukijan takaisin alkuun ja lukija kokee tulleensa viisaammaksi, tai sitten ei. Ehkä.

Virheistä oppii ja jos ei opi, niin tuppaa kuolemaan nuorena. Virheistä ei voi kuitenkaan oppia jos niitä ei tunnusta edes itselleen. Ehkäpä suurin vaikeus onkin myöntää itselleen, että on tehnyt joitakin valintoja, tekoja tahi vastaavia, jotka ovat johtaneet epäonnistumiseen.

Lapsille opetetaan koulussa tasapäistämistä, joten virheiden teko ja niistä oppiminen on mahdotonta. Lapset eivät saa olla lapsia ja ymmärtää luonnollisesti sitä, että jokainen on erilainen ja jos joku toinen pystyy johonkin, niin välttämättä itse ei kykene. Amerikoissa leviää sellainen ajattelu, jossa lapsia pyritään suojelemaan "eri-arvoisuudelta", jopa niin raskaasti, että lapset eivät saa urheilla. En minäkään ymmärrä lasten huippu-urheilu treenausta, mutta kyllä minä itsekin potkin jalkapalloa skidinä ja tajusin ihan hyvin sen, että joku toinen on minua parempi siinä ja joku toinen huonompi.

Mutta edes islloin sitä ei oikeastaan saanut sanoa suoraan. Olimme jo käsittäneet sosiaali-demokratiasta sen verran, että emme saa väitää ketään toista paremmaksi ja emme todellakaan aa myöntää tehneemme virhettä. Jos jokin epäonnistui se oli tuomarin, kentän, sään tai ehkä jopa jumalan (kun en siihen usko, niin trkoitin nyt siis mitä tahansa jumaluutta) syytä.

Mutta eihän se ole tervettä. Vain silloin, kun ihminen itse kantaa vastuun teoistaan voi hän niistä jotain oppiakin. Eilen oli saatanan hyvä standup ilta Old Anchorissa. Minä halusin ensimmäisenä lavalle, koska se on haasteellinen paikka. Onnistuin, oli erinomainen fiilis - minä onnistuin, olin ehkä parempi kuin joku muu ja joku toinen olisi varmasti ollut minua parempi. Pointti oli kuitenkin se, että se olin minä, joka sen teki.

Muutkin esiintyjät onnistuivat eilen - oli erinomainen ilta. Kukaan ei syytellyt säätä, jumalaa tahi tuomareita. Jokainen kantoi itse vastuun. Huonon illan jälkeen sitä helposti väittää yleisön olleen liikaa tai liian vähän - ehkä sitä oli juuri liian oikea määrä ja meni keskittyminen. Kuitenkin huonon illan jälkeen sitä olisi kyettävä tunnustamaan se mahdollisuus, että itse on tehnyt virheitä.

Eilen salibandy-joukkueemme voitti ensimmäistä kertaa. Koskaan emme ole tappioiden jälkeen syyttäneet tuomareita yms - eilen sitten väitimme, että peli meni miten meni ainoastaan tuomareiden takia. Ehkäpä nyt muutkin joukkueet tajuavat, että se miten peli sujuu on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Tai sitten muut pitävät joukkuettamme ryhmänä idiootteja, joka kyllä sekin olisi kohtuullisen hyvä määritelmä.

Kanna vastuu teoistasi, opi virheistä ja ole ylpeä onnistumisista. Me emme ole samanlaisia, jos olisimme, niin maailma olisi juuri niin tylsä kuin sosiaali-demokraattisen puolueen puheenjohtajistokin.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Katosi kuin kuollut ruumiiseensa

Tänään pitäisi sitten matkata Old Anchoriin Helsinkiin. Mukaan lähtee pari kaveria, jotka eivät ehkä koko ajomatkaa vittuile tästä "ammatti"valinnasta. Ei sitä loputtomiin jaksa ei kannustavia kavereita kuunnella. Tänään ehkä parempi ryhmä kasassa. Ehkä. Kerron sitten myöhemmin miten sujui.

Nyt on rankka pelko illan keikasta, mukaan lähdössä kavereita, jotka eivät ole mua nähneet lavalla ja mun jutut on kaikki uusia (treeniklubihan tuo Comedy Club Rööperi-ilta).

Nyt yritän löytää inspiraatiota kuuntelemalla pitkästä aikaa kotimaista pop-musiikin helmiä, eli Ismo Alangon hittejä. Vituttaa kun joku on minua parempi sananheiluttaja, mutta pakko sitä on ihailla noita sanoituksia ja kaikkea sitä nerokkuutta, joka niissä on taustalla. Seuraavana pyörähtää seinille tanssimaan Jarkko Martikaisen YUP-yhtyettä maalailemaan mustia seiniä hieman valoisammiksi.

Nämä seinät on oikeastikin mustat, onhan tämä kotiteatterihuone.

hetki, ajatus juoksentelee nyt ihan liian kaukana

piti olla jokin naseva juttu, joka yhdisti komian symbolisesti: Arja Alho, murheen alho, Alko, "alko", ja "alko". Se olisi varmaan ollut ihan vitun hyvä juttu. Mutta se karkas. Alko-sana on niin ihanan monipuolainen, että sitä voi kivuta ylemmäs jatkuvasti.

Kaunista.

Mutta nyt annan Alangon Ismon värittää värityskirjaansa verellään ja suuntaan katseeni toisaalle. Vai suuntaanko. Pitäisikö metsästää toi ajatus Arja Alhosta vai ei, toisinaan sitä ei tiedä oliko ajatus hyvä vai ei ja jos se ajatus juoksee itsensä maitohapoille liian aikaisin, niin en koskaan saa tietää laatuaan - sekös minua vituttaa. Joskus ajatus tekee kotimaisen urheilusankarin teon ja nostaa itsensä asfaltin pinnasta asfaltti-ihottuma poskessaan ja juoksee takaisin kierroksen maaliviivalle, josta sen noukin - yleensä totean, että se ei ollut sen arvoista.

Joskus ajatus on kauniimpi ja yhtä hauras kuin seksi vastarakastuneiden nuorten välillä. Silloin voisin väittää itkeväni, mutta yleensä vain kohautan olkiani ja jatkan ajatusvirran huuhtomista ja pistän sen hipun piiloon takaraivoon josta nostan sen esille, kun on sen aika. Yleensä silloin ihmiset nauravat. Yleensä. Se on kaunista katsottavaa, ajatus lipuu liikkeelle ja saavuttaa kielen pinnan - kohta nousee tunnelma kattoon. Ajatus saapuu kuulijansa kuuloelimille ja aiheuttaa hämmennyksen tunteen - mitä vittua - ja sitten on pakko nauraa, koska jokin alkukantainen käsky aivoissamme niin pakottaa tekemään.

Kaikki tämä lähti vain ajatusvirrasta, ajatuksesta, joka yritti karkuun, mutta päätyi kuitenkin vaskoolille. Sieltä piiloon kuin parhainkin aarre ja sitten pankkitiskille virkailijan eteen lainanlyhennyspäivänä. Ilo on suurta, ilo on hetkittäistä ja kuten kullanhuuhtojan on huuhdottava ilonsa on minun jatkettava jatkuvaa työstämistä ja metsästettävä ne Arja Alhot mielestäni ja pistettävä piiloon, kunnes niiden aika on tullut.

Minulle komiikka ei ole sitä, että on hauska, eikä se ole sitä, että on jotenkin erilainen tapa kertoa asioita. Minulle komiikka on ajoitusta.

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Stand up-komiikasta

Tänään on hyvä päivä, tiedä sitten mille ja kenen kannalta, mutta kuitenkin. Varmasti tänään on jonkun mielestä hyvä päivä, joten miksi ei siis minunkin mieleni niin saisi päättää. Tänään on erinomainen päivä, aivan loistava - sairaalloisen ilakoivan fantsu päivä.

Tänään on jonkun ihmisen elämän onnellisin päivä, miettikääpä. Juuri tänään on jonkun elämän onnellisin päivä, että ei silläkään sitten kovin hyvin mene.

Tällä viikolla pääsen taas keikkailemaan ja koettamaan uusia juttujani, tuo aloitus on lähtölaukaus yhdelle uudelle jutulleni, jota en kyllä varmaan vielä saa valmiiksi tämän viikon keikoille, mutta eiköhän se siitä taitu jossakin välissä elämää hauskemmaksi stand up-jutuksi.

Niin, minun piti kertomani stand up-komiikasta tänään. Ensinnäkin tämä on ensimmäinen viesti, jonka kopioin suoraan www.koomikot.com sivustolle ilman muutoksia (saatan myös valehdella).

Stand up-komiikka. Olen kerinnyt lukemaan lisää ja kuuntelemaan huippuammattilaisia. Olen panostanut teoriaan ja muotoon. Olen yrittänyt löytää sanoja sanojen takaa, mielikuvia piiloista ja väitän, että en ole oppinut yhtään mitään. Puuseppä ei voi koskaan olla ammattitaitoinen jos hän ei koskaan työstä puuta. Hän saattaa osata ulkoa kaikkia työvaiheet, osaa kertoa kaiken eri puulaaduista, mutta jos hän ei itse sitä ole koskaan tehnyt on hänen osaamisensa turhaa.

Kaikki taiteet, kuten puun työstäminen, laulaminen, näyttämötaiteet ja niin edelleen vaativat jatkuvaa tekemistä, jotta joku voisi olla niissä hyvä. Sen minkä olen ymmärtänyt viime päivinä on siis idea siitä, että vaikka joku olisi kuinka hyvä luonnostaan - ei se riitä. Oikeaa taitoa ja osaamista on se, että parantaa jatkuvasti, ei pidä verrata itseään muihin.

Stand up-komiikan maailmaan voi eksyä joku, joka on hyvä siinä ilman, että joutuu miettimään yhtään juttujaan - menee vain lavalle ja asiat osuvat jotenkuten kohdalleen. Samalla, kun se saattaa vituttaa muita alalla olevia, niin se varmasti vituttaa niitä, jotka ovat ymmärtäneet mistä siinä kaikessa on kysymys. Ihminen, joka tekee stand up-komiikkaa liian helpolla otteella heikentää alan arvostettavuutta ja saattaa aiheuttaa ihmisille mielikuvan siitä, että stand up-komiikan luominen olisi jotenkin helppoa.

Ja on myös olemassa riski, että ihminen, joka ottaa kaiken asenteella "kyllä minä tämän osaan" ei tule koskaan oppimaan mitään uutta. Ja stand up-komiikan ydin on jatkuvassa muutoksessa, jatkuvassa kehittämisessä. Alalla liikkuu jonkin verran ihmisiä joiden jutut ovat pysyneet samoina vuosikausia, yleisö huomaa sen toisinaan nopeasti - aika on mennyt ohi. Jos siis stand up-komiikan luonti sujuu liian helposti, ei tule koskaan kehittäneeksi itseään ja lopulta onkin sitten itsekseen ihmettelemässä, että missä mentiin metsään.

Vain tekemällä oppii, vain tosissaan tekemällä etenkin. Joka kerta pitää pyrkiä parempaan, joka kerta pitää pohtia syitä sille miksi jokin juttu ei toiminut ja sitten pitääkin jo päästä epäonnistumisten yli ja seuraavaan esitykseen. Jatkuvaa muutosta ja toivottavasti oikeaan suuntaan. Tämä on se prosessi, jossa aloittelevat amatöörit tarvitset apua, jos ei joku jatkuvasti sitä heidän päähänsä iskosta sitä. On kehityttävä tai muuten jää negatiiviseksi otokseksi itsestään.

En väitä, että alalle tarvittaisiin parempa opetusta - mielestäni olisi kuitenkin tarpeen miettiä tietynlaista tutorointia, mentorointia miten sen nyt haluaakaan ilmaista. On helvetin tärkeää, että jokainen löytää itselleen pidempään stand up-komiikkaa tehneen ihmisen, joka opastaa alalle. Vaikeinta ei ole juttujen kirjoittaminen tai niidne esittäminen, vaikeinta on ymmärtää se, että se ei riitä, että on kerran kirjoittanut ja kerran esittänyt.

Sen takia stand up-komiikka on oikea työ niille, jotka sitä haluavat siten tehdä. Tottakai alalla on sijaa amatööreille, jotka tekevät sitä huomattavasti kevyemmällä otteella, mutta ne ketkä haluavat eteenpäin - heitä pitäisi opastaa oikeaan suuntaan. Voi olla, että olen itse hakoteillä tyystin, mutta pyrin ainakin itse löytämään sen suunnan ja kertomaan siitä tämän blogini kautta. Ehkäpä lukija ei ole itse samaa polkua rämpimässä, mutta tiedätpähän ainakin missä minä taaperran.

Nyt kuljen ymmärryksestä ymmärrykseen ja väitän, että siten saan luotua parempia juttuja ja siten oltua parempi koomikko. Minulle on sanottu satoja kertoja, että ei saa sanoa itseään stand up-koomikoksi ennen kuin alan ammattilaiset sen viitan sinulle antavat. Joten kait minun on pakko todeta, että pyrin olemaan parempi stand upin tekemisessä. En siis edes vielä voi pyrkiä olemaan parempi stand up-koomikko.

Ja nyt olen kiteyttänyt sen alaa koskevan ongelman. Jos joku haluaa päästä eteenpäin, niin hänen pitäisi tietää mistä lähteä kehittämään itseään. Kuka tahansa voi nimittää itseään stand up-koomikoksi ja sitä ei tietenkään pidä hyväksyä, koska eihän kuka tahansa voi nimittää itseään lääkäriksikään, vaikka toisinaan osuisikin kaverille tehty diagnoosi oikein. Alalle tarvitaan lisää ammattilaisuutta, uskottavuutta ja koulutusta.

Pyrinkin jatkossa tuomaan blogissani esille sen oman polkuni ohella niitä tahoja, jotka järjestävät koulutusta stand up-komiikkaan liittyen. Mielestäni pitäisi tilanteen olla sellainen, että se, joka lähtee "stand up-koulutus putkeen" on stand up-koomikko. Olenko minä missään koulutusputkessa - en, mutta minähän tätä kirjoitan ja pyrin luomaan ajatusmalleja, joilla amatöörien elo olisi helpompaa.

Tämä kirjoitelma tuskin kiinnosti ketään, joten lupaan huomiselle jotakin kevyempää.