Sitä voi tehdä virheitä ja mokailla, mutta jostain syystä sitä ei pitäisi tunnustaa yhteiskunnassamme. Silti, ainakin minun mielestä, ne ketkä uskaltavat tunnustaa virheensä ovat kaikkein vahvimpia.
Liittyykö tämä mitenkään standupin maailmaan. Ehkä - tai sitten ei. Voi olla, että revin loppuun taas jonkin elämää komeamman kaneetin ja sillä sitten vien lukijan takaisin alkuun ja lukija kokee tulleensa viisaammaksi, tai sitten ei. Ehkä.
Virheistä oppii ja jos ei opi, niin tuppaa kuolemaan nuorena. Virheistä ei voi kuitenkaan oppia jos niitä ei tunnusta edes itselleen. Ehkäpä suurin vaikeus onkin myöntää itselleen, että on tehnyt joitakin valintoja, tekoja tahi vastaavia, jotka ovat johtaneet epäonnistumiseen.
Lapsille opetetaan koulussa tasapäistämistä, joten virheiden teko ja niistä oppiminen on mahdotonta. Lapset eivät saa olla lapsia ja ymmärtää luonnollisesti sitä, että jokainen on erilainen ja jos joku toinen pystyy johonkin, niin välttämättä itse ei kykene. Amerikoissa leviää sellainen ajattelu, jossa lapsia pyritään suojelemaan "eri-arvoisuudelta", jopa niin raskaasti, että lapset eivät saa urheilla. En minäkään ymmärrä lasten huippu-urheilu treenausta, mutta kyllä minä itsekin potkin jalkapalloa skidinä ja tajusin ihan hyvin sen, että joku toinen on minua parempi siinä ja joku toinen huonompi.
Mutta edes islloin sitä ei oikeastaan saanut sanoa suoraan. Olimme jo käsittäneet sosiaali-demokratiasta sen verran, että emme saa väitää ketään toista paremmaksi ja emme todellakaan aa myöntää tehneemme virhettä. Jos jokin epäonnistui se oli tuomarin, kentän, sään tai ehkä jopa jumalan (kun en siihen usko, niin trkoitin nyt siis mitä tahansa jumaluutta) syytä.
Mutta eihän se ole tervettä. Vain silloin, kun ihminen itse kantaa vastuun teoistaan voi hän niistä jotain oppiakin. Eilen oli saatanan hyvä standup ilta Old Anchorissa. Minä halusin ensimmäisenä lavalle, koska se on haasteellinen paikka. Onnistuin, oli erinomainen fiilis - minä onnistuin, olin ehkä parempi kuin joku muu ja joku toinen olisi varmasti ollut minua parempi. Pointti oli kuitenkin se, että se olin minä, joka sen teki.
Muutkin esiintyjät onnistuivat eilen - oli erinomainen ilta. Kukaan ei syytellyt säätä, jumalaa tahi tuomareita. Jokainen kantoi itse vastuun. Huonon illan jälkeen sitä helposti väittää yleisön olleen liikaa tai liian vähän - ehkä sitä oli juuri liian oikea määrä ja meni keskittyminen. Kuitenkin huonon illan jälkeen sitä olisi kyettävä tunnustamaan se mahdollisuus, että itse on tehnyt virheitä.
Eilen salibandy-joukkueemme voitti ensimmäistä kertaa. Koskaan emme ole tappioiden jälkeen syyttäneet tuomareita yms - eilen sitten väitimme, että peli meni miten meni ainoastaan tuomareiden takia. Ehkäpä nyt muutkin joukkueet tajuavat, että se miten peli sujuu on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Tai sitten muut pitävät joukkuettamme ryhmänä idiootteja, joka kyllä sekin olisi kohtuullisen hyvä määritelmä.
Kanna vastuu teoistasi, opi virheistä ja ole ylpeä onnistumisista. Me emme ole samanlaisia, jos olisimme, niin maailma olisi juuri niin tylsä kuin sosiaali-demokraattisen puolueen puheenjohtajistokin.
Liittyykö tämä mitenkään standupin maailmaan. Ehkä - tai sitten ei. Voi olla, että revin loppuun taas jonkin elämää komeamman kaneetin ja sillä sitten vien lukijan takaisin alkuun ja lukija kokee tulleensa viisaammaksi, tai sitten ei. Ehkä.
Virheistä oppii ja jos ei opi, niin tuppaa kuolemaan nuorena. Virheistä ei voi kuitenkaan oppia jos niitä ei tunnusta edes itselleen. Ehkäpä suurin vaikeus onkin myöntää itselleen, että on tehnyt joitakin valintoja, tekoja tahi vastaavia, jotka ovat johtaneet epäonnistumiseen.
Lapsille opetetaan koulussa tasapäistämistä, joten virheiden teko ja niistä oppiminen on mahdotonta. Lapset eivät saa olla lapsia ja ymmärtää luonnollisesti sitä, että jokainen on erilainen ja jos joku toinen pystyy johonkin, niin välttämättä itse ei kykene. Amerikoissa leviää sellainen ajattelu, jossa lapsia pyritään suojelemaan "eri-arvoisuudelta", jopa niin raskaasti, että lapset eivät saa urheilla. En minäkään ymmärrä lasten huippu-urheilu treenausta, mutta kyllä minä itsekin potkin jalkapalloa skidinä ja tajusin ihan hyvin sen, että joku toinen on minua parempi siinä ja joku toinen huonompi.
Mutta edes islloin sitä ei oikeastaan saanut sanoa suoraan. Olimme jo käsittäneet sosiaali-demokratiasta sen verran, että emme saa väitää ketään toista paremmaksi ja emme todellakaan aa myöntää tehneemme virhettä. Jos jokin epäonnistui se oli tuomarin, kentän, sään tai ehkä jopa jumalan (kun en siihen usko, niin trkoitin nyt siis mitä tahansa jumaluutta) syytä.
Mutta eihän se ole tervettä. Vain silloin, kun ihminen itse kantaa vastuun teoistaan voi hän niistä jotain oppiakin. Eilen oli saatanan hyvä standup ilta Old Anchorissa. Minä halusin ensimmäisenä lavalle, koska se on haasteellinen paikka. Onnistuin, oli erinomainen fiilis - minä onnistuin, olin ehkä parempi kuin joku muu ja joku toinen olisi varmasti ollut minua parempi. Pointti oli kuitenkin se, että se olin minä, joka sen teki.
Muutkin esiintyjät onnistuivat eilen - oli erinomainen ilta. Kukaan ei syytellyt säätä, jumalaa tahi tuomareita. Jokainen kantoi itse vastuun. Huonon illan jälkeen sitä helposti väittää yleisön olleen liikaa tai liian vähän - ehkä sitä oli juuri liian oikea määrä ja meni keskittyminen. Kuitenkin huonon illan jälkeen sitä olisi kyettävä tunnustamaan se mahdollisuus, että itse on tehnyt virheitä.
Eilen salibandy-joukkueemme voitti ensimmäistä kertaa. Koskaan emme ole tappioiden jälkeen syyttäneet tuomareita yms - eilen sitten väitimme, että peli meni miten meni ainoastaan tuomareiden takia. Ehkäpä nyt muutkin joukkueet tajuavat, että se miten peli sujuu on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Tai sitten muut pitävät joukkuettamme ryhmänä idiootteja, joka kyllä sekin olisi kohtuullisen hyvä määritelmä.
Kanna vastuu teoistasi, opi virheistä ja ole ylpeä onnistumisista. Me emme ole samanlaisia, jos olisimme, niin maailma olisi juuri niin tylsä kuin sosiaali-demokraattisen puolueen puheenjohtajistokin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti