!UUSI BLOGI!

Siirry www.jrepo.fi

Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.

jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Keksisit nyt edes joskus hyvän otsikon, jookos

Perjantaina keikalle vanhainkotiin. Harvinaisen stressaavaa, kun tuo asettuminne yleisön asemaan on sen verran vaikeaa. Mulla on kyllä mielessä monta, ei niin hyvää tapaa aloittaa keikka:

- Oikein hyvää aamupäivää, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo ja minä teen standuppia vielä kuolemannekin jälkeen

- Tervehdys, onko teistä kukaan hereillä

- Pelkäsin, että jos myöhästyn, niin puolet teistä on jo kuollut

- Ha haa, tästä tulee paska keikka, mutta esiintyjän kuolemisen sijaan se sattuukin teille

- Irtoaako täältä keikan jälkeen pillua? Vähäniemi (tilaaja) lupas!

Joten taidan viettää loppuviikon miettien hyviä tapoja olla tekemättä keikkaa, vaikka tietenkin sen teen. Noista aloituksista jo huomaatte, että olen täysin hakuteillä perjantain suhteen. Mun pitää aloittaa sillai pehmeästi, teen varmaan aika paljon samanlaista settiä kuin mitä heitin lauantaina Tuusulassa. Tuusulan alkoholisoituneet katsojat vertaantuu todella hyvin vaippaikäisiin.

Jotain pitää kyllä kehittää tuosta elinkaaresta, vaipasta vaippoihin ja sitten hautaan. Mielelläni kekisin myös jotain hautajaisjuttuja, mutta mun hautajaismokat on sen verran pahoja, että ei niitä ilkeä kertoa. Mulla on tapana nauraa hautajaisissa.

Ihan vaan sille kuolleelle - ja positiivisessa hengessä.

Kaikki ei arvosta.

Kyllä siitä tulee hyvä keikka, älä Vähäniemi pelkää.

Mun kahvi on kylmää. Tänään ei sitten mene mikään putkeen. Ja kohta pitää lähteä palaveriin jonnekin Sombrerolle (lue Somero). Lainkaan en tiedä, mitä siellä sanon tahi mitä teen - mutta voin laulaa: MA TULIN VOITTAMAAN!

Joo oin eilen taas salibandy-treeneissä. Joukkueeni hävisi, eiku ihan oikeasti. Pelin jälkeen on ollut tapana jauhaa pelistä, mutta jokainen mun joukkueen pelaaja katosi kuin mielenkiintoa Lostia kohtaan.

Nää mun kirjoitelmat alkaa muistuttaa aamu aamummalta (vrt. päivä päivemmältä) Aliaksen juonta - ei mitään tolkkua ja vaikka olisitkin seurannut alusta lähtien, niin et silti tajua mitään.

Huomiselle.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Olikohan mulla jotain sanottavaa

On hiiriä ja ihmisiä, on rikoksia ja rangaistuksia, löytyy myös sotaa ja rauhaa. Kirjoja jos et jo käsittänyt. Kirjoja joita kukaan ei lue, mutta kaikki väittävät lukeneensa. Kirjoja jotka eivät turhaan ole nousseet yleistiedoksi.

Olisihan tuota listaa voinut jatkaa pitkään. Löytyy apartheidia kritisoinutta André Brinkin teoksia ja esimerkiksi Vonnegutin determinismiä käsitteleviä kirjoja. Kirjoja on paljon. Lähes loputtomasti. Joku ottaa suunnakseen rikosromaanit ja joku toinen lukee pelkästään kauhua. Tärkeintä on se, että edes lukee jotakin. Yleissivistys kasvaa syödessä ja samoin riippuvuus. Luettuasi muutaman Vonnegutin kirjan sinun on pakko lukea loputkin.

Hyvän kirjailijan tunnistaa (tai ainakin minä tunnistan) siitä, että teoksensa on pakko lukea loppuun ja sitten tekee jo mieli aloittaa seuraava kirjansa. Sitten on tärkeitä kirjoja joiden ymmärtäminen on kokemus, jonka takia niitä kirjoja luetaan - ei viihtyminen eikä välttämättä edes se, että kirja kiinnostaisi. Dostojevskin kirjoissa on juuri tällainen piirre - kun ymmärtää (tai ainakin luulee ymmärtävänsä) ne pohdiskelut joita kirjailija käy hahmojensa kautta liittyen ihmismielen psykologiaan aukeaa teoksen arvo aivan uudessa valossa.

Ihminen joka tänä television ja internetin aikana lukee kirjoja on katoava luonnonvara. Kirjat ovat kuitenkin yksi parhaista keinoista kehittää omaa ajatteluaan. Harvoin kirjat pureskelevat asiat valmiiksi kuten televisio tuppaa tekemään. Televisio on jatkuvasti lähempänä kertakäyttö viihdettä, koska se myy paremmin kuin viihde, joka pakottaa katsojansa ajattelemaan. On olemassa elokuvia (paljonkin) jotka kehittävät ajattelua, mutta ne elokuvat harvoin ovat niitä tuottoisimpia.

Kirjat ovat siis paras lähde ja helpoin tapa hankkia sivistystä itselleen. Se on myös ilmaista, kiitos kirjasto-järjestelmän.

Taiteiden tekeminen vaatii ymmärrystä yhteiskunnasta. Komiikkaa tehdessä ei voi vain heittää ajatuksiin ilmaan ja toivoa, että ne osuvat. Koomikon on ymmärrettävä jotain ympäröivästään maailmasta, jotta hänellä voi olla jotakin sellaista sanottavaa, jota ihmiset eivät vielä tiedä. Mitä useamman elokuvan on nähnyt, mitä useamman kirjan lukenut ja mitä useammassa museossa käynyt - sitä parempi.

Eikä niiden kirjojen ole pakko olla raskaita - lue Vonneguttia Douglas Adamssia tai vaikka Terry Pratchettia. Toisinaan kirjailija osaa piilottaa sanomansa hyvin kaiken huumorin alle ja samaa saattaa tehdä osa standuppaajistakin. Huumori on erinomainen tapa levittää sivistystä, koska se on lähellä sitä helppoutta jota televisiokin suoltaa. Samalla ongelmaksi nousee se, että repiäkö irti naurut halvoilla jutuilla vai panostaako jokaiseen keikkaansa niin paljon, että maanantai aamuna on energiaa vailla ja kokee menettäneensä itsestään jotakin.

Pitäkää hyvää huolta minun osistani, älkää ainakaan lukitko niitä kellariin odottamaan parempia vuosia. Pitäkää kiinni niistä asioista joita olette nähneet uudella tavalla ja miettikää voisiko se olla parempi kuin aikaisempi. Kiillottakaa jatkuvasti aivolohkojanne miettimällä sitä, mitä ymmärrettävää lukemassanne kirjassa, kuulemassanne esityksessä tai näkemässänne taulussa oli.

Toisinaan ja jopa aika usein se ainoa sanoma komiikassa on; sitä saa nauraa, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Iloisuuden ymmärtäminen jo sinällään on niin suuri asia, että turha tässä on jauhaa mistään syvellisemmistä arvoista ja yhteiskunta-kritiikistä.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Leaving Las Tuusula

Menin siis keikkapaikalle itsekseni hurvitellen Volvolla. Meinasi usko navigaattoriin mennä, kun se opasti minut jonkin eläinlääkärin pihalle, mutta syynä olikin se, että Ravintola Pikku-Elliin ei mennekään osoitteen perusteella vaan pitää tietää mistä sinne pääsee. Löysin kuitenkin.

Vanha omakotitalo, josta on tehty kapakka/baari/ravintola/anniskelumesta - kun löysin oikean oven josta pääsee sisälle - olin aika "mitä vittua"-fiiliksissä. Eihän sellaisessa paikassa voi tehdä standuppia. Kysyin varovasti, että minne esiintyjät pääsee ja ohjattiin pieneen huoneeseen, joka oli täynnä kaikenlaista rojua.

Olin n. tunnin etuajassa melkein ja kerkisin kuuntelemaan ihmisten juttelua - melkein pelotti. Miten olinkaan saanut itseni sellaiseen paikkaan ja kuvittelin vielä heittäväni lyhyen setinkin, ei saatana.

Lopulta sitten muutkin esiintyjät saapuivat, siinä vaiheessa minä jo melkein nukuin, olihan mulla kuumettakin ja jatkunutta valvomista ihan kivasti. Paikalle tuli itseni lisäksi JP Kangas Tampereelta, Pete Kosonen Helsingin talousalueelta ja samoin Harjun Petri, joka toimi illan MC:nä.

Luottamus itseen, komiikkaan, yhteiskuntaan rapistui silmissä. Pakkohan sitä on kuitenkin tehdä sitä, mitä varten jonnekin on mennyt tai muuten on mennyt turhaan ja turhuus on turhinta tässä maailmassa.

Ilta alkoi. Harju sain yleisön haltuunsa kokeneella otteellaan. Hyvin sai naurujakin ja spontaaneja aplodeja irti yleisöstä. Ja sitten ties kuinka monennetta kertaa (18) illan ensimmäisenä koomikkona JARKKO REPO!

Rämmin "lavalle". Pelotti ihan saatanasti.

Oikein hyvää iltaa, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo Lahdesta.

- hiljaisuus -

Hirvi
Susi
Koira
Koira Part II
Psykologi
Suklaa
Las Vegas
Lentopelko

Tein sen mitä varten olin mennyt. Ja meni hyvin. Tekisi mieli sanoa helvetin hyvin, mutta se varmaan johtuu vain siitä, että odotukset olivat aika matalalla.

Hiljaisen alun jälkeen nauru oli lähes jatkuvaa ja tunsin koko setin ajan (10 minuuttia) kuinka virtsa hiljakseen nousi päälakea kohden. Se on hyvä fiilis, etenkin kun sen osaa nollata heti keikan jälkeen tai jos tarpeen jo setin aikana.

Ilta meni hyvin. JP tarvitsi kyydin Tampereelle, joten tietenkin miehen sinne heitin, ei se nyt tehnyt kuin tuollaiset 300 kilometriä ylimääräistä ajelua mulle.

Kotiin kerkisin hyvissä ajoin joskus puoli kolmelta yöllä ja sitten Jarkkoa väsytti. Nukuin, heräsin, katsoin elokuvan ja istun nyt tässä, kun en muutakaan sanottavaa keksi.

Seuraavaan kertaan. Lue myös www.koomikot.com osoitteesta lisää siitä, mitä puhuttiin ja kenen kanssa. Kaikki parhaimat juorut teille paljastaa - niinno en ainakaan minä. Yleistä jauhantaa standupista kuitenkin iskeytyy tuonne Koomikot.comiin vielä tämän päivän aikana.

Tuusulasta pääsin pois, mutta oli se vaan jälleen eeppinen ilta.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Luovuus, väsymys ja illankeikka

Eilen oli perjantai ja tuli taas tehtyä sitä, mitä nyt nuoret miehet perjantaisin tekevät; parannettua maailmaa tee-kupposen äärellä. Se on niin helppoa, kun voi tehdä kaikesta parempaa vain jauhamalla jo satoja kertoja esitettyjä ajatuksia. Sitä on niin varma kaikesta aina öisin, että eihän sitä omaa puhetta kehtaisi edes kuunnella selvinpäin ollessa...eiku mähän olin selvinpäin yöllä.

Mikä siinä on, että öisin sitä heittää ilmoille niin huonoja juttuja ja niiden typeryyden tajuaa vasta aamunvaljettua. Vai olisiko sittenkin niin, että arki painaa päälle ja ihanan kevyet ihmiseloa ylennöivät ajatukset painuvat syvälle ja se kuka niistä puhuu on joko mielenterveys-potilas tai Jari Sarasvuo.

Ehkäpä luovuus on rajojen ylittämistä, tai siis onhan se, mutta voiko ajattelun luovuus olla myös samalla kaavalla syntyvää. Näkemys jostakin asiasta kulmasta, jota muut eivät ole ottaneet huomioon. Voisin ainakin luulla asian olevan niin, joten tietenkin sen täytyy niin olla.

Väsyttää.

Pitäisi juoda kahvia.

Illalla keikka tulossa ja mä puhun paskaa jostakin luovuuden ylevistä tuulista, joiden alla pitää liikkua, että eivät sosiaali-demokraatit saa vihiä siitä, että minuun olisi voinut tarttua ripaus erilaisuutta.

Keikka.

Tärkeä keikka, ei tulisi mokata. Pitäisi olla taas itselleni uusia kasvoja takahuoneessa (jos nyt siellä on sellaista, ensimmäinen kerta Ravintola Pikku Ellissä i Tuusula). Väsyttää ihan saatanasti ja juuri peruivat kaikki mukaanlähteneet (huom. imperfekti) mukaanlähtönsä, joten itsekseni köröötän Lahdesta tuon n. 45 minuuttisen ajomatkan.

Ei mitään valmiina setin suhteen. Voisin heittää jotain tämän suuntaista:
Hirvi
Susi
Koira
Suklaa
Las Vegas
+ muutamia one linereita (päätän siihen, mikä toimii hyvin)

Ei jaksaisi lähteä. Ensimmäinen kerta. Olen ollut kipeänä nyt nelisen päivää ja tänään aamulla olin pelaamassa kolmen ottelun salibandy-turnauksessa, joten energiat on aivan lopussa. Ei paras lähtökohta illalle.

Kirjoittelen taas huomenna illan sujumisesta.

Toi luovuus bullshitti liittyy juuri näihin fiiliksiin. Sitä kokee olevansa aivan helvetin huono ja teennäinen aina väsyneenä, vaikka muiden mielestä onnistuisikin heittämään kohtuullisen keikan.

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Pankeista ja ihmisistä

Joskus on pakko mennä pankkiin, hakemaan rahaa tai neuvottelemaan siitä milloin raha pitää maksaa takaisin. Tänään kävin pankissa tekemässä kumpaakin. Ennen sitä piti olla nöyränä pankinjohtajan edessä ja tänä päivänä pankinjohtajat kait saa kuulla kunniansa lähes päivittäin (enkä nyt viitannut mihinkään positiiviseen kunnianosoitukseen).

Niin ne ajat muuttuvat, muuttuivat ja tulevat muuttumaan. Tämän päivän herra on huomisen narri ja eilisen narri on Björn Walhroos. Koskaan ei voi tietää mihin suuntaan maailma kaatuu ja pitääkö olla rähmällään Venäjälle vai Amerikkaan päin. Siksi osa meistä yrittää olla mieliksi kaikille, sitä sanotaan diplomatiaksi. Diplomaateilla ei ole mielipidettä vaan he fuusioivat muiden mielipiteen yhdeksi valtavaksi mielipiteeksi, joka pitää sisällään hutu-tutsien vääryydet, Jugoslavian sisällissodat, tsetseeni sissit ja lähes kaiken muunkin, mitä maailmassa nyt tapahtuu. Ainoastaan terroristien kanssa diplomaatti ei työskentele, koska terroristit on pahoja.

Missä mekin olisimme ilman terrorismia...olisimmeko itsenäisiä, kuka määrittelee hyvän terrorismin? Pitääkö sitä vasta jälkikäteen tuomita syyllinen, natsi oli paha, koska natsi ei voittanut. Entä punaiset tahi valkoiset, kummat niistä nyt sitten olivat hyviksiä? Ovatko binladenit vain tekemässä seuraavaa parempaa maailmaa vai haluvatko he vain tuhota tämän...

Vasta vuosien kuluttua voimme sanoa varmuudella ja se - se on sitä diplomatiaa myös. Vaikka ei tekisikään töitä terroristin kanssa, niin kannattaa sotä nyt pikkasen jättää porttia auki sinnekin päin, jos niistä nyt kuitenkin tulee maailmanherroja.

Pankissa asiat menivät erinomaisesti. En käsitellyt pankinjohtajaa millään erikoisella tavalla, ainoastaan ihmisenä. Tuntuu toimivan. Tarvitaanko sitä sen kummallisempaa diplomatiaa kuin se, että antaa jokaiselle ihmisarvon.

Ei minun tarvitse kumarrella johtajia eikä heidän minua. Jokaisella on asemansa (joillakin valitettavan huono) ja jokaisella on sama ihmisarvo. Voimme olla eriarvoisia yhteiskunnassa, mutta se ei tarkoita sitä, että minä käyttäytyisin sen mukaan.

Parasta diplomatiaa onkin rehellinen keskustelu ja pyrkimys ymmärtää toista. Ei sillä ole väliä missä asemassa ihminen on, on ollut ja tulee olemaan.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

On our way to one hundred

Jos et keksi mitään muuta blogaamisen aihetta, niin revi jotakin siitä kuinka mones postaus on kyseessä. Nyt tulee tällä täyteen tasan 50 viestiä enemmän tai vähemmän ja sitäkin vähemmän hohdokasta jrepoismia.

Onko kukaan lukenut tätä? Miksi tätä kirjoitetaan? Ken söi kesävoin? Ja mikä vittu edes on kesävoi? Talvimargariini? Kevätrypsiöljy ja syyspellavarouhe!

Tämmöistä täältä tänään. Olen koko aamupäivän kirjoittanut myyntiohjeita tuotteelle, joka on liian helppoa myydä. Olen saanut kasaan: Kerro tuotteesta asiakkaalle - Sovi toimitusaika.

Pitäisi varmaan repiä jotain kauniimpia sanakäänteitä, niin olisi uskottavampaa.

Samalla olen pohtinut mitä helvettiä tulen esittämään vanhainkoti-keikalla, jonne eräs tuttavani sai minut jollakin houkuteltua (vapaata seksiä ja ilmaisia lääkenäytteitä). Vanhukset ovat kuulleet kaiken ja kokeneet kaiken. Kait mun on pakko heittää niin törkeää materiaalia kuin keksin, että saan ne edes järkyttymään - ja sitten voimme lukea lehdistä kuinka vanhainkodin asukkaat ovat kuolleet sydänkohtauksiin jonkun tehtyä vähän stand up -komiikkaa.

Ja saatana kun käy tuo oikeinkirjoitus sydämelle. "Stand up -komiikka" näyttää aivan kauhialta. Mutta niin se on kirjoitettava, koska siten äidinkielenopettajainkeskusliitto sanoo.

Mutta niin. Viideskymmenes kirjoitelma. Voisiko joku joskus kommentoida, kiitoksia niille harvoille ja valituille jotka jo ovat uskaltaneet jättää mielipiteensä blogiini. Arvostan teitä kaikkia suuresti. Hieman tyhjää on kirjoitella ilman kommentteja, kun ei tiedä mihin suuntaan viedä tätä kokonaisuutta. Nythän tämä ei evolvoidu kauheastikaan vaan on sama leikkikenttä, joka se oli jo joulukuussa, kun mietin eri formaatteja kertoa "ura"kehityksestä.

Mutta jos ei kommentteja tule, niin jatketaan samalla linjalla ja kerrottakoon täälläkin aina ennen keikkaan fiiliksistä, keikan jälkeen kerrottakoon miten meni ja mihin suuntaan siitä jatketaan. Lisäksi näitä sattumanvaraisia random postauksia umpimähkäisistä aiheista.

Nyt tuli siis 50. viesti kirjoitettua. Aika paljon on syntynyt tekstiä ja toivottavasti sinä, yksi ainoa lukijani, olet näistä teksteistä saanut jotain irti.
Tänään enempi asiaa www.koomikot.com issa.

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Pakko puhua pakkasesta

Vituttaa.

VITUTTAA.

Perkele, että on kylmä.

Puhutaan nyt sitten säästä saatana. Ulkona on ei trooppinen, ei sub-trooppinen (onkohan Subway sponsoroinut jotain ilmasto-konferenssia kun niillä on oma vyöhyke), ei mediterriaaninen (taivuta ny tuotakin sanaa, ei näin kylmällä) eikä edes suomalainen ilma. Ulkona on arktinen helvetti. Arktinen as in vitun kylmä ja helvetti as in tuskaisa.

Mulla on keuhkovammahässäkkäsydeemi ja hengittäminen on muutenkin arpapeliä, ei tuollaisessa ilmassa voi edes leikkiä tukehtuvaa, kun sitä tukehtuu saman tien ihan vittu aikuisten vittu oikeasti.

Joo tänään kiroilen enemmän kuin joskus tai jotakin. Pää on jäässä, kaikki elonmerkit rajan alapuolella, paleltumiskuolema on kivaa - suosittelen. Muistakaa lapset, että päälaki on tärkeä paikka sen ylikuumeneminen on vaarallista, ällös siis vahingossakaan pistä pipoa päähän. Suojautukaa ihmiset, tiedä nyt sitten miltä.

Maapallo lämpenee. Mistä päin?...mä muutan sinne. Kuulemma jääkarhut ei pärjää jos ei ole tarpeeksi jäätä, mutta jos keskilämpötila on jossain miinus viidessätoista asteessa, niin mitä vitun väliä sillä on jos keskilämpötila nousee vaikka viidellä asteella - kyllä se vesi on saatana jäätä miinus kymmennessäkin.

Okei ei se ihan niin mene, milloin jäätyy ja kuinka paljon, tiedetään tiedetään. Ei tarvitse viherpeipposten tulla sirittämään mun sähköpostiin siitä, kuinka olen tyhmä - mä tiedän sen. TAHDON LÄMPÖÄ.

Tommi Läntisen sanoin, niin syvälle, syvälle, sattuu. Tänään tajusin sekin laulaa vaan pakkassesta. Kohta tekee taas lumi enkeleitä eteiseen (kuollessa musta tulee ihan varmasti ark(k)i-enkeli Jarfael) kun heitän itsestäni hengen pois. Tahtoo hengittää, mutta en vain ulos.

Tässä kelissä on se hyvä puoli, että ei tarvitse puhua Kirkan kuolemasta, josta jo eräs pro-koomikko sivuillaan jutteli mukavia. Samaa mieltä minäkin olen - kiitos Jape Grönroos, kun toit ajatuksesi kansan eteen.

En olisi koskaan uskonut, että kirjoitan blogiini säästä. Pahoitteluni, olen pahempi ihminen kuin Pol Pot tahi Kim Jong Il.

tra lalla lalla fucking laa
pienempikin pakkanen vituttaa

Pahoittelut kaikille kirosanoista, kelin vihaamisesta ja muusta turhasta. Huomiselle luvassa vieläkin kylmempää.

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Nyt on väsymys sankarillista

No niin, olin eilen keikalle Helsingissä On the Rocksissa. Kerkisin kotiin joskus aamu viiden tienoilla. Noin 07.32 heräilin vaikka en ollut kerennyt nukkumaankaan ja siitä sitten flunssaisena ja väsyneenä puhelimen varteen puhumaan, vaikka mistään ei tajuakaan mitään.

Sitä nyt olen tehnyt alkupäivän. Ehkäpä loppupäivä menee samalla mallilla, ehkä ei. Keikka meni aivan helvetin huonosti, vaikka en muiden koomikoiden väittämien mukaan ollut huono. Paul Westlake kannusti erinomaisesti ja eittämättä muillakin illan esiintyjillä oli sairaalloisen vaikeaa saada edes mietoja hymyilyjä yleisöltä.

Joten takahuoneessa nauttivat minua vanhemmat ja parammat koomikot alkomahoolia. Minä katsoin ja seurasin, kuuntelin ja nyt kavallan heidät kuin eräs toinen J-kirjaimella nimensä alittanut teki eräälle toiselle jonka arvonimi vuorostaan alkoi J-kirjaimella.

Mutta eivät he ole minun jeesuksia enkä minä kenenkään juudas. Kuitenkin oli perin outoa kokea se, että monilla koomikoilla suhtautuminen työhönsä on todella vaativa. Näkyykö se sitten runsaampana alkoholin kulutuksena - tuskimpa. Ei sitä alkoholia nyt kukaan oikeasti kuitenkaan paljoa juonut. Tunnelma vain oli toisinaan apokalyptinen ja sen mukaan meni jututkin, pitääkjöhän sitä järjestää blue-iltojen (porno yms. juttuja varten) lisäksi vielä esimerkiksi black-iltoja, joiden aikana puhutaan vain kuolemasta, kärsimyksestä ja revitään huumoria kuolleista sukulaisista ja Kirkasta.

Sitä kuuli monta hyvää juttua Kirkan kuolemaan liittyen ja itsekin revin muutaman pimeästä sielustani (en muuten usko sieluihin, joten saatte ihan vapaasti valita mun sielulle värinkin, kunhan se on synkkä, kuten oranssi) - hauskaa oli, ainakin minulla.

Ilta taittui ja niin taittui energiakin. Lähtö kotiin oli kuitenkin jälleen yhtä loistava. Oli kuitenkin hyvä saada paskan illan jälkeen hieman pohtia kaikkea turhaa muiden kanssa, niin sitä sai heti ladattua itseään seuraavaa keikkaa varten ja nollattua kehnoa iltaa.

Tänään taidan käydä nukkumaan ajoisa (esim. 18.00) ja tuutia seuraavaan aamuun asti ihan kiltisti. Vaikka en juonut tippaakaan niin silti on muisti hieman pätkivä, kun sitä tuli valvottua taas aika pitkään yhtäjaksoisesti (ja siis oikeastaan yhä sitä putkea jatkan). Jos teksti oli siis jotenkin absurdia ja katkonaista - syyttäkää Kirkaa.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Jälleen viikon lottoarvonnat on käynnissä

Se on lottovoitto syntyä Suomeen, joten mitä se sitten on jos oikeasti voitat lotossa Suomessa...Jos et tiedä, niin pistä lotolla. Aikanaan "lotto" sanaa käytettiin paljon enemmän ja sitä viljeltiin sanonnoissa taajemmin, lopulta ihmiskunta kuitenkin tajusi kuinka typerän näköinen ja kuuloinen sana on kyseessä, joten nyt puhumme veikkaamisesta, joka on kuitenkin eri asia kuin lottoaminen. Veikkaamisen pitäisi perustua ennakkotietoihin ja suunnitelmaan - esim. lapsi saisi ennen syntymäänsä valita kotimaansa hieman raakatietojen perusteella. Harva veikkaisi Suomea, jossa on paska ilmasto, paljon hyttysiä ja maailman hämärimmät äärioikeistolaiset.

Sen takia on parempi, että syntyminen on lottoamista eikä veikkaamista. "Lotto"-termi on jotenkin outo käsite usealla. Ihmiset kyllä lottoavat mielellään ja miettivät mitä tekisivät jos voittaisivat, missään vaiheessa ei kukaan kuitenkaan mieti sitä, mitä he tekisivät jos he häviäisivät. Koskaan ei valmistauduta tappioon - vittu jos en tänään voita, niin ammun kaikki. Siinä on sitä oikeaa asennetta.

Veikkaaminen on nykyään hyväksyttävämpää kuin lottoaminen, koska siinä on mahdollisuus voittaa järjestelmä. Kuitenkin kaikki vedonlyönti-toimistot porskuttavat eteenpäin kait aika hyvillä voittomarginaaleilla, joten aika harva voittaa kuitenkaan talon. Samahan se on maailman kaikissa kasinoissa (casinoissa?), talo voittaa vaikka kuinka sinulla olisi jokin järjestelmä.

Miksi ei siis puhuta suoraan lottoamisesta. Jos sanomme, että elämä on lottoa, niin myöntäisimme sen, että emme hallitse jokaista muuttujaa - me vain menemme sattumanvaraisesti eteenpäin. Eli jos elämä olisi lottoa, niin millään ei oikeastaan olisi mitään merkitystä.

Mutta elämä on - jollei nyt ihan täysin tuurin varaista niin ainakin uhkapeliä. Jatkuvaa riskinottoa, jatkuvaa voittoa/tappio-ajattelua. Jos siihen ei osallistu niin ajautuu yhteiskunnan ulkopuolelle tai Vihreiden (De Gröna) kansanedustajaksi. Elämä on tietynlaista arpapeliä useiden asioiden suhteen - olihan jo se syntymämmekin lottovoitto.

Illalla keikka On the Rocksissa Helsingissä. Heittänen samanlaista settiä kuin parina aikaisempana iltana Old Anchorissa ja Bar-Shotissa. Eilinen keikka meni hyvin, hieman tuurilla, mutta tunsin yleisön, joten ehkä se oli enemmän taitoa kuitenkin. Illan keikalle lähtee autoon istumaan myös illan MC (Tommi Mujunen), joten jos jo tänään saisin rikottua hyvin kestäneen putken siitä, että olen aina illan ensimmäinen esiintyjä.

Mielelläni esiinnyn ensimmäisenä, mutta pitäähän sitä suoda muillekin mahdollisuus nauttia siitä paikasta.

Miksi kirjoitin lotosta ja uhkapeleistä. Olen ollut tietyllä tapaa peliriippuvainen, taloudellisesti järkevästi kylläkin, mutta kuitenkin. Eilen tai oikeastaan tänään yöllä tajusin sen, että vaikka sitä ihminen voi tiettyjä asioita elämässään hallita, niin osa on kuitenkin pakko jättää jonkin suuren arvontakoneiston tehtäväksi.

Viime yön ajatuksista lisää www.koomikot.com päiväkirjassani.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Älä koskaan tunnusta

Sitä voi tehdä virheitä ja mokailla, mutta jostain syystä sitä ei pitäisi tunnustaa yhteiskunnassamme. Silti, ainakin minun mielestä, ne ketkä uskaltavat tunnustaa virheensä ovat kaikkein vahvimpia.

Liittyykö tämä mitenkään standupin maailmaan. Ehkä - tai sitten ei. Voi olla, että revin loppuun taas jonkin elämää komeamman kaneetin ja sillä sitten vien lukijan takaisin alkuun ja lukija kokee tulleensa viisaammaksi, tai sitten ei. Ehkä.

Virheistä oppii ja jos ei opi, niin tuppaa kuolemaan nuorena. Virheistä ei voi kuitenkaan oppia jos niitä ei tunnusta edes itselleen. Ehkäpä suurin vaikeus onkin myöntää itselleen, että on tehnyt joitakin valintoja, tekoja tahi vastaavia, jotka ovat johtaneet epäonnistumiseen.

Lapsille opetetaan koulussa tasapäistämistä, joten virheiden teko ja niistä oppiminen on mahdotonta. Lapset eivät saa olla lapsia ja ymmärtää luonnollisesti sitä, että jokainen on erilainen ja jos joku toinen pystyy johonkin, niin välttämättä itse ei kykene. Amerikoissa leviää sellainen ajattelu, jossa lapsia pyritään suojelemaan "eri-arvoisuudelta", jopa niin raskaasti, että lapset eivät saa urheilla. En minäkään ymmärrä lasten huippu-urheilu treenausta, mutta kyllä minä itsekin potkin jalkapalloa skidinä ja tajusin ihan hyvin sen, että joku toinen on minua parempi siinä ja joku toinen huonompi.

Mutta edes islloin sitä ei oikeastaan saanut sanoa suoraan. Olimme jo käsittäneet sosiaali-demokratiasta sen verran, että emme saa väitää ketään toista paremmaksi ja emme todellakaan aa myöntää tehneemme virhettä. Jos jokin epäonnistui se oli tuomarin, kentän, sään tai ehkä jopa jumalan (kun en siihen usko, niin trkoitin nyt siis mitä tahansa jumaluutta) syytä.

Mutta eihän se ole tervettä. Vain silloin, kun ihminen itse kantaa vastuun teoistaan voi hän niistä jotain oppiakin. Eilen oli saatanan hyvä standup ilta Old Anchorissa. Minä halusin ensimmäisenä lavalle, koska se on haasteellinen paikka. Onnistuin, oli erinomainen fiilis - minä onnistuin, olin ehkä parempi kuin joku muu ja joku toinen olisi varmasti ollut minua parempi. Pointti oli kuitenkin se, että se olin minä, joka sen teki.

Muutkin esiintyjät onnistuivat eilen - oli erinomainen ilta. Kukaan ei syytellyt säätä, jumalaa tahi tuomareita. Jokainen kantoi itse vastuun. Huonon illan jälkeen sitä helposti väittää yleisön olleen liikaa tai liian vähän - ehkä sitä oli juuri liian oikea määrä ja meni keskittyminen. Kuitenkin huonon illan jälkeen sitä olisi kyettävä tunnustamaan se mahdollisuus, että itse on tehnyt virheitä.

Eilen salibandy-joukkueemme voitti ensimmäistä kertaa. Koskaan emme ole tappioiden jälkeen syyttäneet tuomareita yms - eilen sitten väitimme, että peli meni miten meni ainoastaan tuomareiden takia. Ehkäpä nyt muutkin joukkueet tajuavat, että se miten peli sujuu on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Tai sitten muut pitävät joukkuettamme ryhmänä idiootteja, joka kyllä sekin olisi kohtuullisen hyvä määritelmä.

Kanna vastuu teoistasi, opi virheistä ja ole ylpeä onnistumisista. Me emme ole samanlaisia, jos olisimme, niin maailma olisi juuri niin tylsä kuin sosiaali-demokraattisen puolueen puheenjohtajistokin.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Katosi kuin kuollut ruumiiseensa

Tänään pitäisi sitten matkata Old Anchoriin Helsinkiin. Mukaan lähtee pari kaveria, jotka eivät ehkä koko ajomatkaa vittuile tästä "ammatti"valinnasta. Ei sitä loputtomiin jaksa ei kannustavia kavereita kuunnella. Tänään ehkä parempi ryhmä kasassa. Ehkä. Kerron sitten myöhemmin miten sujui.

Nyt on rankka pelko illan keikasta, mukaan lähdössä kavereita, jotka eivät ole mua nähneet lavalla ja mun jutut on kaikki uusia (treeniklubihan tuo Comedy Club Rööperi-ilta).

Nyt yritän löytää inspiraatiota kuuntelemalla pitkästä aikaa kotimaista pop-musiikin helmiä, eli Ismo Alangon hittejä. Vituttaa kun joku on minua parempi sananheiluttaja, mutta pakko sitä on ihailla noita sanoituksia ja kaikkea sitä nerokkuutta, joka niissä on taustalla. Seuraavana pyörähtää seinille tanssimaan Jarkko Martikaisen YUP-yhtyettä maalailemaan mustia seiniä hieman valoisammiksi.

Nämä seinät on oikeastikin mustat, onhan tämä kotiteatterihuone.

hetki, ajatus juoksentelee nyt ihan liian kaukana

piti olla jokin naseva juttu, joka yhdisti komian symbolisesti: Arja Alho, murheen alho, Alko, "alko", ja "alko". Se olisi varmaan ollut ihan vitun hyvä juttu. Mutta se karkas. Alko-sana on niin ihanan monipuolainen, että sitä voi kivuta ylemmäs jatkuvasti.

Kaunista.

Mutta nyt annan Alangon Ismon värittää värityskirjaansa verellään ja suuntaan katseeni toisaalle. Vai suuntaanko. Pitäisikö metsästää toi ajatus Arja Alhosta vai ei, toisinaan sitä ei tiedä oliko ajatus hyvä vai ei ja jos se ajatus juoksee itsensä maitohapoille liian aikaisin, niin en koskaan saa tietää laatuaan - sekös minua vituttaa. Joskus ajatus tekee kotimaisen urheilusankarin teon ja nostaa itsensä asfaltin pinnasta asfaltti-ihottuma poskessaan ja juoksee takaisin kierroksen maaliviivalle, josta sen noukin - yleensä totean, että se ei ollut sen arvoista.

Joskus ajatus on kauniimpi ja yhtä hauras kuin seksi vastarakastuneiden nuorten välillä. Silloin voisin väittää itkeväni, mutta yleensä vain kohautan olkiani ja jatkan ajatusvirran huuhtomista ja pistän sen hipun piiloon takaraivoon josta nostan sen esille, kun on sen aika. Yleensä silloin ihmiset nauravat. Yleensä. Se on kaunista katsottavaa, ajatus lipuu liikkeelle ja saavuttaa kielen pinnan - kohta nousee tunnelma kattoon. Ajatus saapuu kuulijansa kuuloelimille ja aiheuttaa hämmennyksen tunteen - mitä vittua - ja sitten on pakko nauraa, koska jokin alkukantainen käsky aivoissamme niin pakottaa tekemään.

Kaikki tämä lähti vain ajatusvirrasta, ajatuksesta, joka yritti karkuun, mutta päätyi kuitenkin vaskoolille. Sieltä piiloon kuin parhainkin aarre ja sitten pankkitiskille virkailijan eteen lainanlyhennyspäivänä. Ilo on suurta, ilo on hetkittäistä ja kuten kullanhuuhtojan on huuhdottava ilonsa on minun jatkettava jatkuvaa työstämistä ja metsästettävä ne Arja Alhot mielestäni ja pistettävä piiloon, kunnes niiden aika on tullut.

Minulle komiikka ei ole sitä, että on hauska, eikä se ole sitä, että on jotenkin erilainen tapa kertoa asioita. Minulle komiikka on ajoitusta.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Ei mitään sanottavaa

Huomenna isken saatanan hyvän keikan Old Anchorissa Helsingissä. Comedy Club Rööperi-illoissa on yleensä sujunut ihan hyvin, joten huomiselle otan mukaan setin lähes ainoastaan uusia juttuja, saatan jopa esiintyä itselleni poikkeavassa asustuksessa (siis siten poikkeavassa, että en yleensä pidä muuta kuin pukua kun olen ulko-ovesta ulos astunut).

Saapi nähdä.

Aurinkolasit taitavat tästä lähtien pysyä päässä aina. Pitää kehitellä vain satoja tapoja selittää, miksi ne päässä jollaavat. Yleisin vastaukseni on se, että olen vampyyri ja toiseksi yleisin se, että kysyjän älykkyys sokaisee minut. Näitä tulen tuskin käyttämään lavalla ollessani.

Huomiselle uutta settiä luvassa. Puhun varmaankin koirista (yllättävää), vaatetuksesta ja tietenkin omasta elämästäni ja syistä sille, miksi teen standup-komiikkaa. Pyrin ehkä lavalla ottamaan näihin asioihin jotenkin koomisen näkökannan.

Eilen oli tosiaankin sen verran raskauttava päivä, että hyvä etten ole vielä tänäänkin raskaana. Voi olla keventäviä ja raskauttavia asianhaaroja. Haaroistahan ne raskaudet yleensä saa alkunsa.

Nyt on asenne huomiseen keikkaan "TAHTOO NYT JA HETI", eiköhän se siitä muutu epätoivoiseksi väkertämiseksi vielä ennen huomista iltaa. Huomenna siis kaikki: Old Anchor, Helsinki, paikalle joskus kahdeksaksi - ilta alkaa yhdeksältä.

torstaina, helmikuuta 01, 2007

714 kiloisaametriä

Tänään oli sitten sellainen päivä, että hyvä jos muistin hengittää välillä. Ilman tuudin hiventäkään aamulla Naantaliin (Hollolasta) sieltä takaisin Hollolaan, josta heti lähtä Helsinkiin standup-keikalle.

Keikka ei mennyt putkeen, opin kyllä ajamaan yhä paremmin liukkaalla, jotta ei tämä päivä ihan hukkaan mennyt. Väsyneenä ei tule standupista mitään, ei ainakana minulla. Olin hukassa lavalla ollessani, eksyin aiheissani, katoilin mielikuviini - se oli pelottavaa, kuin sokea olisi luottanut näköönsä ja uskonut olleensa oikealla reitillä, vaikka taapersin suoraan kohta ydintuhoa.

No ei se keikka nyt noin huonosti menyt, mutta se oli se fiilis. Nihkeää oli keskivaiheilla ja lopussa. Alussa en kerinnyt eksyttämään itseäni ja haistoin vielä jälkeni tuoreessa lumessa, kadotin jäljet, kun takeltelin sanoissa liian pitkään.

Hävetti itseäni.

Eiköhän se siitä. Tänään tuli istuttua autossa otsikon mukainen määrä. Matka oli toisinaan raskasta, kun piti keskittyä miljoonaan asiaan ja olisi pitänyt muistaa ajaakin välillä. En tietääkseni tappanut ketään, mitään en kyllä vanno, mutta en kyllä tunnustakaan.

Huomenna hieman rennompi päivä ja sitten on lauantaina keikka Old Anchorissa, sunnuntaina Bar-Shotissa ja maanantaina On the Rocksissa. Yritän panostaa kaikkiin, mutta huomenna kertoilen enempi miten sujuu ja pitääkö ajaa Naantaliin etsimään kadonnuttua inspiraatiota.

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2007

Sydän halajaa...

ihmiset sanovat, että heidän sydämensä halajaa jonnekin. No antaisivat sen sitten mennä, eiköhän se tule kotiin, kun huomaa kuinka tyhjää on elämänsä ilman verenkiertoa. Ihmisillä on tapana sanoa outoja asioita, monesta niistä saa hyvää materiaalia stand up -komiikkaan (kerrankin kirjoitetu oikein, ihan vain kunnioittaakseni maamme kieli-poliiseja, jotka partioivat kielemme rajoilla tiukasti valvoen, että kieleen ei tule pakolaisia - olisihan se noloa, jos meillä ei olisi omaa sanaa kaikille termeille).

No niin.

Tänään on taas sellainen päivä. Tiedättehän. Päivä jolloin kaikki menee ihan normaalisti ilman epäonnistumisia, nämä päivät on sitten tylsiä. Eilen kävin samassa levykaupassa pariinkin kertaan, kun antoivat aluksi väärät levyt ja sitten unohdin lompakon toisella kerralla, kun olisin ostanut alennus levyn, koska olisin saanut alennusta, kun ne olivat antaneet ne väärät levyt, mutta kun ei ollut lompakkoa, en saanut ostettua joten tra lalla lalla laa ja sen semmoista.

Tänään ei ole sellainen päivä. Tänään on tylsää. Tänään on keskiviikko, vuoden tylsin päivä.

tiistaina, tammikuuta 30, 2007

41. Blogaus on rautaisa

Ferriittiä sinne ja tänne, vähän martensiittia ja hitunen bainittia. Materiaalitekniikkaa tuli luettua, elo oli rautaisaa - oikeasti polymeeristä. Pitkiä ketjuja ilman päämäärää. Opiskelin unohtaakseni osaamattomuuden, tajusin, että ei sitä voi unohtaa - lopetin opiskelun. Olen sivistymätön, redneck-rasisti-sika. En kuitenkaan ole nationalistinen äärioikeisto hihhuli, en voi olla kaikkein huonoin tapaus. Ongelmanuori, mutta eihän minulla ollut ongelmia, muilla vaan oli niitä mun kanssa.

Nuorempana elo oli helppoa ja stressitöntä - sitä ei tietänyt mitään maailman pahuudesta. En minä kyllä tiedä vieläkään ja nyt se elo vasta onkin helppoa. Sanovat, että aikuisen ei pitäisi iloita niin helpolla. En ole varmaankaan aikuinen, yhä nuori, ikiteini. Mutta kun enhän minä angstaa, olen siis lapsen tasolla.

Taaperran, kuolaan ja kömmin. Loskassa, lätäköissä ja vedessä rämmin. Olen lapsi, ikuinen lapsi. Se voi kuulostaa hauskalta ulkopuoliselta, mutta ette arvaakaan kuinka se vituttaa vaimoani. Hän joutuu kestämään lapsellisuuteni, joka päivä, vaikka olemme lapseton pariskunta. Emme halua lapsia, koska minä olen jo "meillä".

Vaimoni ei kyllä ole äitini ja minä pidän huolen siitä, että hän lapseilee toisinaan. Lapseilu, lapsellisuus, naivismi - se on ihanaa. Pitää mielen virkeenä ja puhtaana. Mielikuvitus on paljon vilkkaampaa kun ei anna omien estojensa tulla tielle.

Oliko tässä jotain päämäärää, muuta kuin todistaa se, että rautaisuus voi olla mielentila, joka ei vaadi kovia arvoja. Onko tämä vain kielipeliappelsiinia. Evoluutiota evoluution vuoksi ja luode. Ota vuode, kävele. Rampa parane!

Leiki, ole lapsi, ota itseesi ja päästä itsesi pahasta. Tee pilkkaa - itsestäsi ja arvoistasi. Ylistä niitä hetkiä, kun olet sinut itsesi kanssa, etkä mieti elämästä jossain muualla.

Minusta ei tullut materiaalitekniikan huippuosaajaa - ehkä sinusta ei tullut lääkäriä. Mutta silti meistä jokaisesta tuli "minä".

Jätä menneisyys ja päätä missä haluat "minäsi" olevan ensi vuonna. Minä olen tekemässä yhä standuppia - sinä voit lähteä lääketieteelliseen, joko opiskelamaan tahi koekaniiniksi.

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Stand up-komiikasta

Tänään on hyvä päivä, tiedä sitten mille ja kenen kannalta, mutta kuitenkin. Varmasti tänään on jonkun mielestä hyvä päivä, joten miksi ei siis minunkin mieleni niin saisi päättää. Tänään on erinomainen päivä, aivan loistava - sairaalloisen ilakoivan fantsu päivä.

Tänään on jonkun ihmisen elämän onnellisin päivä, miettikääpä. Juuri tänään on jonkun elämän onnellisin päivä, että ei silläkään sitten kovin hyvin mene.

Tällä viikolla pääsen taas keikkailemaan ja koettamaan uusia juttujani, tuo aloitus on lähtölaukaus yhdelle uudelle jutulleni, jota en kyllä varmaan vielä saa valmiiksi tämän viikon keikoille, mutta eiköhän se siitä taitu jossakin välissä elämää hauskemmaksi stand up-jutuksi.

Niin, minun piti kertomani stand up-komiikasta tänään. Ensinnäkin tämä on ensimmäinen viesti, jonka kopioin suoraan www.koomikot.com sivustolle ilman muutoksia (saatan myös valehdella).

Stand up-komiikka. Olen kerinnyt lukemaan lisää ja kuuntelemaan huippuammattilaisia. Olen panostanut teoriaan ja muotoon. Olen yrittänyt löytää sanoja sanojen takaa, mielikuvia piiloista ja väitän, että en ole oppinut yhtään mitään. Puuseppä ei voi koskaan olla ammattitaitoinen jos hän ei koskaan työstä puuta. Hän saattaa osata ulkoa kaikkia työvaiheet, osaa kertoa kaiken eri puulaaduista, mutta jos hän ei itse sitä ole koskaan tehnyt on hänen osaamisensa turhaa.

Kaikki taiteet, kuten puun työstäminen, laulaminen, näyttämötaiteet ja niin edelleen vaativat jatkuvaa tekemistä, jotta joku voisi olla niissä hyvä. Sen minkä olen ymmärtänyt viime päivinä on siis idea siitä, että vaikka joku olisi kuinka hyvä luonnostaan - ei se riitä. Oikeaa taitoa ja osaamista on se, että parantaa jatkuvasti, ei pidä verrata itseään muihin.

Stand up-komiikan maailmaan voi eksyä joku, joka on hyvä siinä ilman, että joutuu miettimään yhtään juttujaan - menee vain lavalle ja asiat osuvat jotenkuten kohdalleen. Samalla, kun se saattaa vituttaa muita alalla olevia, niin se varmasti vituttaa niitä, jotka ovat ymmärtäneet mistä siinä kaikessa on kysymys. Ihminen, joka tekee stand up-komiikkaa liian helpolla otteella heikentää alan arvostettavuutta ja saattaa aiheuttaa ihmisille mielikuvan siitä, että stand up-komiikan luominen olisi jotenkin helppoa.

Ja on myös olemassa riski, että ihminen, joka ottaa kaiken asenteella "kyllä minä tämän osaan" ei tule koskaan oppimaan mitään uutta. Ja stand up-komiikan ydin on jatkuvassa muutoksessa, jatkuvassa kehittämisessä. Alalla liikkuu jonkin verran ihmisiä joiden jutut ovat pysyneet samoina vuosikausia, yleisö huomaa sen toisinaan nopeasti - aika on mennyt ohi. Jos siis stand up-komiikan luonti sujuu liian helposti, ei tule koskaan kehittäneeksi itseään ja lopulta onkin sitten itsekseen ihmettelemässä, että missä mentiin metsään.

Vain tekemällä oppii, vain tosissaan tekemällä etenkin. Joka kerta pitää pyrkiä parempaan, joka kerta pitää pohtia syitä sille miksi jokin juttu ei toiminut ja sitten pitääkin jo päästä epäonnistumisten yli ja seuraavaan esitykseen. Jatkuvaa muutosta ja toivottavasti oikeaan suuntaan. Tämä on se prosessi, jossa aloittelevat amatöörit tarvitset apua, jos ei joku jatkuvasti sitä heidän päähänsä iskosta sitä. On kehityttävä tai muuten jää negatiiviseksi otokseksi itsestään.

En väitä, että alalle tarvittaisiin parempa opetusta - mielestäni olisi kuitenkin tarpeen miettiä tietynlaista tutorointia, mentorointia miten sen nyt haluaakaan ilmaista. On helvetin tärkeää, että jokainen löytää itselleen pidempään stand up-komiikkaa tehneen ihmisen, joka opastaa alalle. Vaikeinta ei ole juttujen kirjoittaminen tai niidne esittäminen, vaikeinta on ymmärtää se, että se ei riitä, että on kerran kirjoittanut ja kerran esittänyt.

Sen takia stand up-komiikka on oikea työ niille, jotka sitä haluavat siten tehdä. Tottakai alalla on sijaa amatööreille, jotka tekevät sitä huomattavasti kevyemmällä otteella, mutta ne ketkä haluavat eteenpäin - heitä pitäisi opastaa oikeaan suuntaan. Voi olla, että olen itse hakoteillä tyystin, mutta pyrin ainakin itse löytämään sen suunnan ja kertomaan siitä tämän blogini kautta. Ehkäpä lukija ei ole itse samaa polkua rämpimässä, mutta tiedätpähän ainakin missä minä taaperran.

Nyt kuljen ymmärryksestä ymmärrykseen ja väitän, että siten saan luotua parempia juttuja ja siten oltua parempi koomikko. Minulle on sanottu satoja kertoja, että ei saa sanoa itseään stand up-koomikoksi ennen kuin alan ammattilaiset sen viitan sinulle antavat. Joten kait minun on pakko todeta, että pyrin olemaan parempi stand upin tekemisessä. En siis edes vielä voi pyrkiä olemaan parempi stand up-koomikko.

Ja nyt olen kiteyttänyt sen alaa koskevan ongelman. Jos joku haluaa päästä eteenpäin, niin hänen pitäisi tietää mistä lähteä kehittämään itseään. Kuka tahansa voi nimittää itseään stand up-koomikoksi ja sitä ei tietenkään pidä hyväksyä, koska eihän kuka tahansa voi nimittää itseään lääkäriksikään, vaikka toisinaan osuisikin kaverille tehty diagnoosi oikein. Alalle tarvitaan lisää ammattilaisuutta, uskottavuutta ja koulutusta.

Pyrinkin jatkossa tuomaan blogissani esille sen oman polkuni ohella niitä tahoja, jotka järjestävät koulutusta stand up-komiikkaan liittyen. Mielestäni pitäisi tilanteen olla sellainen, että se, joka lähtee "stand up-koulutus putkeen" on stand up-koomikko. Olenko minä missään koulutusputkessa - en, mutta minähän tätä kirjoitan ja pyrin luomaan ajatusmalleja, joilla amatöörien elo olisi helpompaa.

Tämä kirjoitelma tuskin kiinnosti ketään, joten lupaan huomiselle jotakin kevyempää.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Päivän aihe: Pitää keksiä jotain

Mulla oli hyvä aihe tuonne www.koomikot.com päiväkirjaani tälle päivälle. Kirjoittelen sinne kohta, mutta sitä ennen on pakko soveltaa jotakin fantsua myös tähän blogiin. Toisinaan kirjoittaminen on pakko ja silloin sitä ei pitäisi tehdä - miksi en siis silloin kirjoittaisi siitä kuinka ei pitäisi kirjoittaa.

Ja lukija luulee lukevansa jotakin jolla on jotakin arvoa eikä tajua, että kirjoittaja purkaa vain omia aggressioitaan kirjoittamista kohtaan kirjoittamalla siitä kuinka häntä vituttaa kirjoittaa jotakin jolla ei ole mitään arvoa lukijalleen vaikka lukija ei sitä edes itse tiedosta.

Ja vittu minähän en käytä mitään pilkkuja tahi pisteitä turhaan.

Ja taas äidinkielen opettajat haukkovat henkeään, kai se on niistä hyvää - siis se oma henki (miten niin sana haukkoa ei ole synonyymi haukkaamiselle...).

Joo mun jutut on tänään todella huonoja, olin pelaamassa salibandya.

Ens viikolla taas keikkoja tulossa, ensimmäinen päivä englanniksi pitäisi jutella mukavia. Saapi nähdä miten menee, olin nähtävästi lineupissa ensimmäisenä...Pitänee kehitellä noita mun juttuja lisää. Vasta yksi varsinainen pelkästään englanniksi tehty standup-keikka takana.

Seuraavalla kerralla ehkä sitten enempi asiaa.

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Huippuvuoret

Olin viime vuonna näihin aikoihin matkalla Huippuvuorilla, jossa kävin jäätikön sisällä kapuilemassa ja kipuilemassa, kiidin jäätikön halki koiravaljakon kanssa ja kävin jopa hiilikaivoksessa katsomassa paikallisia työolosuhteita (siis 1900-luvun alku ja puolivälin aikoihin).

Se oli helvetin hyvä matka.

Hotelli oli loistokas ja kohde itsessään kaikkea muuta. Juuri sitä haluan ja etsin, kaipaan ja kaihoan. päätimmekin seuraavaksi vaimon kanssa suunnata hieman samanlaiseen paikkaan. Nyt mietimme otammeko kohteeksi Islannin, joka olisi tarkoitus kiertää autolla ajaen vaiko Grönlannin, johon voisi tutustua "risteilyn" keinoin. Risteily lainausmerkeissä, koska ihmisillä tulee siitä sanasta mieleen ruotsinlaivat tai välimeren seksilomat. Grönlannin matkoilla ei liene ole tapana juhlia huonoissa yö-kerhoissa tahi harrastaa irtosuhteita paikallisten miesten kanssa (sääli).

Matkustaminen avartaa, tiedä sitten mitä. Ainakin itselleni jää lähes aina matkasta tunne, että on kasvanut ihmisenä, mutta se nyt vaan johtuu siitä, että syön enemmän ulkomailla, koska en jaksa olla teennäinen kasvistelija muualla. Niin ja pidän ruuasta, pidän kulttuureista, pidän siitä, että ihmiset eivät kaikki ole itsemurhaa pohtivia pohjalaisia.

Suurin osa suomalaisista on, ei pohjalaisia vaan itsemurhaa pohtivia. Tämä yhteiskuntamme on niin sairaalloisen masentunut, että on mukava käydä katsomassa aidosti ystävällisiä ja itsestään luonnollisella tavalla ylpeitä olevia kulttuureja. Suomessa "ylpeys" on sitä, että halutaan tappaa ulkopuoliset ja kuvitella, että itsellään menee silloin paremmin.

En minä vihaa kulttuuriamme, minä en vain jaksa arvostaa jotakin mitä ei ole olemassa. Suomi on aivan liian nuori yhteiskunta, että olisimme vielä päässeet yli teennäisestä nationalismista ja ehkä sen takia meilläkin päätänsä ovat viime vuosina nosteellet Suomen Sisut ja muut äärioikeistolaiset nationalistiset "puolueet".

Minulla ei ole heitä vastaan mitään, se on normaalia kasvua yhteiskunnassa. Sen sijaan en kykene arvotamaan yhteiskuntaa, joka ei pyri kasvamaan tietyn pisteen jälkeen vaan väittää olevansa valmis. Amerikoissa tuntuu käyneen samalla tavalla viime vuosina - nationalistinen hurmos aiheutti paikalleen jäämisen ja nyt vuosien itseisarvojen ryyppäämisen jälkeen moraalinen krapula on pahempi kuin Vietnamin jälkeen. Onneksi meillä täällä Suomessa on sentään hieman kevyemmät ongelmat, kuten se, että kulttuuriministeri haluaa vierailla pseudo-tiede-Minä Olen-messuilla.

Sekin on väärin, mutta ei se nyt ihan yhtä kauheaa ole kuin se, että pommittaisimme summamutikassa sattumanvaraisia random-kohteita.

Niin piti siis sanomani, että matkustakaa enemmän, nähkää, kokekaa ja olkaa muualla siten kuin he ovat. Saatat sinäkin tulla siihen tulokseen, että Suomi ei ehkä ole maailman paras paikka tai vaikka olisikin niin silti täällä on paljon parannettavaa. Paikalleen jäänti on ainoa virhe, jonka yhteiskunta voi tehdä ja niin tulee käymään jos rajat suljetaan - tervetuloa Pohjois-Korea.

perjantaina, tammikuuta 26, 2007

Rage Against the Machinea jälleen

Tuntuu hyvältä maksaa laskuja, olenko ainoa, joka nauttii siitä, että saa maksettua laskuja kerralla ison nipun? Toisinaan jopa maksan etukäteen, koska siitä vaan tulee niin kuningas-fiilis. Sitä tuntee itsensä ihan helvetin rikkaaksi, kun on varaa maksaa 71,40 euron ADSL-liittymä maksu (laskutuskausi 2 kuukautta - kallista täällä maaseudulla tuo), ETUKÄTEEN - etukäteen.


lisää etuja käteen, käteisalennuksia...erm ei tajunnanvirtaa tänään.


asiaan, takaisin, siis


Pienillä asioilla saa itselleen tunteen, että ihan rikas, varakas ja kaikkea sellaista, mitä televisio opettaa meille amerikkalaisten olevan. Minulle varakkuus on sitä, että voi maksaa laskun etuajassa, siitäs saivat, perkeleen PHP, ota rahani, vie ne - ha haa, nyt voin käyttää melkein kolme kuukautta nettiä ilman, että tarvitsee maksaan, BWA HAHA HAHAHHAHAHAHAHHAHAHAHhaaaaaa


Joo tänään on perjantai, kuulin radiosta.


Mitäs muuta kuin laskujen maksamista ja teennäistä mielisairasta naurua (onko sellainen ihminen mielisairas, joka edes näkee sen vaivan, että teeskentelee mielisairaan naurun, ei kait kukaan järkevä raaskisi tehdä niin, joten kuka tahansa, vaikka tekisi sen tahallaan, joka nauraa mielisairaan tavoin on mielisairas - I rest my case).


Ovat RATMet (Rage Against The Machinet) taas palaamassa keikkailemaan, loistavaa. Teini-angstaavat, kaikkea vihaavat aikuiset ovat aina fantsuja. Musiikkinsa on erinomaista, mutta eikö muka tosiaankaan ole keski-ikää lähestyvillä miehillä muuta valittamisen aihetta kuin se, että televisio aivopesee meitä yksinkertaisemmiksi...laulaisivat vaikka usean valtion puutteellisesta eläketurvasta (meillä Suomessa ei muuten ole eläkeläisillä mitään muuta hätää kuin se, että ovat yksin - yleensä omasta syystään).


Ja taas tulee nimetöntä palautetta, että olen paha PAHA ihminen, niin olenkin. Mutta en niin typerä kuin Rage Against the Machinen-pojat, ne on olevinaan hyviä aggression purkajia, mutta ovat jo lähtökohtaisesti pahasti väärässä. Ei vihalla "systeemiä" kohtaan saada mitään aikaiseksi. Seuraavaksi taidan kuunnella System of a Downia ja sitten tuudittaudun rauhalliseen fuusio-jazziin tahi jonkinlaiseen dance-musiikkiin, kuten lcd Soundsystem.


Muistakaa lapset käyttää heijastimia, niin näytte pimeässä. Eilenkin meinasin teilata autolla pari kenginkulkijaa, kun eivät olleet vaivautuneet ostamaan ilmaista heijastinta. Seuraavalla kerralla ajan yli.


Seuraavaan kertaan.

torstaina, tammikuuta 25, 2007

Vitun halogeenit

Kuka keksi halogeeni valaisimen - kuka? Netti tarjoaa vastaukseksi Frerick Mobya, mutta eipä ole tieto monellakaan sivustolla. Edes nettiorjien pyhättö Wikipedia ei kerro halogeeni-valaisimen keksijää...miksiköhän...

Koska se vitun idiootti pitää kierittää halogeeni-polttimon lasinsirpaleissa ja sen jälkeen pistää mies kävelemään kuumilla halogeeni-valoilla. Saatana.

Ai miksikö?

Miksikö kiroilen kuin pikkulapsi lyötyään sormeaan isin remontti-vasaralla, jota ei ole käytetty neljääntoista vuoteen kuin ainoastaan poistamaan pikkulapsen lyömiä nauloja huoneensa seinistä. MIKSIKÖ?

Koska juuri äsken vaihdoin trendikkääseen kodinhoitohuoneeseemme halogeeni-valaisimiin noita saatanan halogeeni-polttimoita ja mikä on lopputulema. Yksi palanut sormi ja toinen käsi lasin sirpaleissa. Yksi sormi turvonnut ja veikkaan, että lievästi sijoiltaan.

En minä ole kömpelö, kykenen vaativiin suorituksiin sormillani (kysykää vaan vaimoltani), mutta halogeeni-poltitmoiden vaihto oli tuskaisa tie. Vituttaa. Rikoin yhden polttimon. Ei ne paljoa maksa, mutta sapettaa se, että eloton vei jälleen voiton tästä miehestä.

Tahdon takaisin perinteiset valaisimet joihin "lamppu" vaihdettiin kiertämällä - sen minäkin osasin. Mutta nyt pitää kyetä tunkemaan kaksi tökkeliä saatanan olemattomiin reikiin, jotka eivät tietenkään ole vakio-asennossa vaan joka vitun saatanan perkeleen valaisin kannassa ne luolastot on asennettu eri tavalla, toiseen pitää kääntää 13 astetta itään ja sitten siirtää kaksi kolmasosaa sisälle ja lopulta kiertää 1 aste pohjoiseen ja kääntää kevysti vasemmalla ja painaa ihan saatanasti...toisessa pitää aloittaa suorasta asennosta ja painaessa kiertää vakio kiihtyvyydella 23,3 asteen kulmassa Naantalista kaakkoon.

Ei enää koskaan halogeeni-valaisimia, minnekään.

Huomenna ehkä olen paremmalla tuulella, tai sitten en, jos vielä pitää vaihtaa lamppuja.