!UUSI BLOGI!

Siirry www.jrepo.fi

Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.

jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)

keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

Vain vähän sanottavaa

Niinhän siinä tietenkin kävi, että en kerinnyt kunnolla kasaamaan illan settiä - juuri parhaillaan siis pakerran sen parissa ja samalla typoilen näitä blogauksia. Aamupäivä meni Helsingissä työpaikkahaastattelussa - pakkohan se oli mennä, kun oli hyvä paikka kyseessä. Tai siis on edelleen, mutta saa nyt nähdä, mitä mä teen isona.

On muuten yllättävän absurdia kuinka erilainen ihminen on eri tilanteissa. Päivällä kapitalistinen liikemies ja illalla vieläkin kapitalistisempi amatööri koomikko. Toivottavasti ei mene "roolit" sekaisin - kyllähän noi kummatkin on aitoa JRepoa, mutta korostavat vain hieman eri piirteitä persoonassa. En mä lavalla ole missään hahmossa, mutta kyllä se on kärjistetty olemus kuitenkin.

Tänään mulla ei ole mitään sydäntä raskaampaa sanottavaa, koska on ollut kiire ja ajatteluun ei ole ollut aikaa. Ei saisi olla kiire, mutta tänään on ollut. Pahoitteluni. Muun kiire ei tarkoita sitä etteikö mulla olis aikaa vaan sitä, että mulla ei ole aikaa olle tekemättä mitään. Tänään on aika uponnut jäävuorten seassa ajellessa (siis noin niin kuin kuvainnollisesti) - liikenteessä ei koskaan voi tietää varmuudella mitä toinen aikoo tehdä seuraavaksi. Vaikka se pitää aivot käynnissä, niin toisinaan sitä ihmettelee kuinka älyttömiä tempauksia ihmisillä on liikenteessä. Tänäänkin eräs autoilija ajatteli pistää lukkojarrutuksen edessäni kun vastaan tulevien kaistalla oli paloauto...en tiedä vielä miten se häiritse sitä edellä ajanutta autoa, kun välissä oli kuitenkin parin metrin levyinen "viher"kaista.

Ehkä se autoilija edessäni pelkäsi paloautoja ja sai shokin. Ei voi tietää.

Jos siis olet tänään tehnyt lukkojarrutuksen nähtyäsi paloauton - TUNNUSTA.

Illan keikan pariin nyt sitten, kiitoksia seurastanne, seuraavaan kertaan.

tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Mainostuloja

Huomenna on the Rocksiin keikalle. Ajattelin jo tänään päättää 10 minuuttisen minkä heitän ja harjoitella sitä. Saapi nähdä vaikuttaako yhtään esityksen sujuvuuteen. Voi olla, että kadotan tyystin otteen liian hyvin harjoiteltuani - sen tietää sitten. Amatööreillä on se mahdollisuus, että ei aina tarvitse onnistua, voimme kokeilla vapaammin ja etsin niitä omia rajojamme ja ehkä - ehkä - löytää keinoja joilla teemme itsestämme yhä parempi standuppaajia.

Tänään on aika kiireinen päivä, joten saa nähdä kerkiänkö tuon setin kasaamaan kuinka hyvin. Teen parhaani ja sekin on jo todella vähän.

Olen tässä jo useamman päivän pyörittänyt mielessäni tapoja miten voisin aloittaa - yleisö "päättää" nopeasti pitävätkö he koomikosta vai eivät - on pakko voittaa heidät nopeasti puolelleen. Mulla on ollut erilaisia aloituksia käytössä noin kolme vakiota ja niistä olen nyt yrittänyt miettiä, mikä toimii parhaiten millekäkin yleisölle.

Juttelin eilen taas yhden potentiaalisen asiakkaan kanssa ja vaikuttaa siltä, että vaikka amatöörinä tätä teenkin, niin silti kysyntää on - voi tietenkin johtua hinnoittelustani. En nyt ehkä kaikkein halvin ole, mutta edullinen kuitenkin. Yksityiskeikoille otan myös aina mukaan "konsultti-Jarkon" ja muokkaan materiaaliani ja kirjoitan juttuja vain kyseiselle kohdeyleisölle. Viehän se aikaa ja en mä tuntipalkoille pääse, mutt akuten sanoin - olenhan amatööri.

Lavalle en kuole, joskus on ehkä ollut liki, mutta enemmänkin se on sitä, että jos jutut ei toimi ja osaan lukea yleisöstä sen, että mun suunnittelemat loputkaan jutut ei tule toimimaan, niin kyllä mä lopetan sen keikan siihen - klubikeikan siis. Vedän loppuun yhden pelastuksen (riippuu yleisöstä, aika usein ollut nyt käytössä eräs juttu, joka kulkee muisti-sanalla "Ali") jotta jää seuraavalle koomikolle helpompi työsarka.

Yksityiskeikoilla ei tuota ongelmaa pääse syntymään, kun etukäteen kerkiän miettimään ongelmakohdat ja repimään niihin siis ratkaisutkin. Sen takia en mielelläni ota yllätyksellisiä keikkoja "heti huomenna". Se on valitettavan totta, että suurin osa spontaaneista jutuista on oikeasti pitkään suunniteltuja ja etenkin mulla nykyään yhä enemmän käytössä oleva "yleisön äänen" käyttäminen on aina etukäteen mietittyä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Jim Gaffigan, joka saattaa heittää eri äänellä "yllättäen" yleisön mielipiteitä; "he is so pale" ja vastaavia aika alkuvaiheessa, jotka liittyvät ulkoiseen olemukseensa.

En tiedä mistä mulle se tapa tuli - mutta ainakin se sopii mun tyyliini, joten sitä pyrin myös kehittämään. Siinä on juuri se, että sen heiton pitää kuulostaa spontaanilta tai muuten yleisö ei sitä "osta".

Voi olla että olen täysin hakoteillä, metsässä, hangessa, ulkona kaukana poissa, mutta tuo onkin mun omaa järkeilyä ja sillä on harvoin pitkälle päästy.

Ai niin, taas oli käyty lukemassa sivuani eri mainostoimistojen toimesta - palkatkaa jo mut! Teen halvalla huonoa ja kalliilla vielä huonompaa! Olen virtuoosi, enää pitää keksiä missä. Asetan trendejä - se mitä mä teen on nopeasti ei-trendikästä. Ottakaa yhteyttä ja katsotaan miten voimme tuhota teidänkin toimistonne maineen.

Joku oli myös tullut googlesta sivuilleni hakusanoilla "kova teini porno" - aha. Onkohan mun sivu ollu hakutuloksissa kovinkin ylhäällä. Lisäksi edelleen tätä blogia tulee tarkkailemaan viikottain pair ihistä, jotka etsivät tietoa halogeeni-valaisimista, ei olisi pitänyt kirjoittaa niiden vaihtamisen mahdottomuudesta mitään. Kohta varmaan kansainvälinen halogeeni-liitto exterminoi minut.

Ja toi sana ei sitten lapset ollut hyvää suomenkieltä. Älä ota oppia. Extermination on englantia ja tarkoittaa yksittäisen populaation osan tuhoamista tappamalla - yleensä sana "genocide" on käytössä kun tarkoitetaan ihmisiin liittyvää tekoa.

Huomenna siis kaikki on the Rocksiin, siellä on loistavia koomikoita esiintymässä ja minä.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Rock-musiikkia, mutta missä on asenne

Tunnen joitakin rock-musiikin parissa työtään tekeviä ihmisiä ja harrastajia sitäkin enemmän. Pyrin auttamaan joitakin ihmisiä eteenpäin sen parissa ja tulen kuunnelleeksi laidasta laitaan kotimaisia uusia ja vanhempiakin rock-yhtyeitä.

Kaikkia näitä yhdistää se, että musiikkia osataan tehdä, soittotaidot ovat kunnossa ja biisitkin toimivat kohtuu hyvin - mutta asennetta ei ole lainkaan.

Harvassa ovat ne nuoret muusikot, jotka oikeasti tekvät musiikkia vain ja ainoastaan rakkaudesta musiikkia/esiintymistä kohtaan. Tietenkin nykyään on mahdollista pyrkiä huipulle ilman työntekoa ja toisinaan tarpeellista väkisin vääntämistä - mutta silloin se musiikillinen anti jää todennäköisesti aika köykäiseksi. En nyt sano, että kaikki nopeasti pinnalle päässeet yhtyeet ovat paskoja - hyviä on tietenkin joukossa myös paljon. Kuulutan vain sen perinteisen rock-asenteen perään. Ei se ole sitä, että naidaan ympäriinsä ja vedetään huumeita. Ei - rock-asenne on sitä, että luottaa itseensä vaikka tulisi mitä paskaa niskaan. Tekee oman juttunsa omalla tyylillään ja jos se ei toimi, niin sitten ei toimi. Rock-asenteeseen ei kuulu markkina-analyysit, ei kohderyhmä-ajattelu - rock-asenne on taiteellisuutta tavoittelevaa eikä kapitalismia.

Joku osaa yhdistää nämä kaksi asiaa ja tekee vitusti rahaa - good for him. Mutta se vaatii nerokkuutta joko musiikillisesti tai liiketaloudellisesti (mielellään kummassakin). Meistä harva kuitenkaan on nero, joten eiköhän kannata ne businessplanit pistää laatikostoon odottamaan sitä hetkeä, kun rock-ura sakkaa ja on pakko hakeutua "oikeaan" työpaikkaan.

Asennetta puuttuu muutenkin nykyään elämästä. Kaiken pitäisi olla sosiaalidemokraattisen tasa-arvoista ja tasapäistä ja tasa-sitä-sun-tätä. Elämä vaan ei ole tasa-arvovaltuutetun märkien unien mukaista, joten pakko hyväksyä se, että ne joilla on mahdollisuus pyrkiä eteenpäin - heille se suotakoon. Yhteiskunta jo sinällään pyrkii tappamaan rock-asenteen, joka terveellä tavalla korostaa individualismia (nyky-individualismi tuntuu olevan "muilta pois"-asenne eikä terve tapa nähdä itsensä yksilönä osana isompaa yhteiskuntaa - nykyään unohdetaan se yhteiskunta - kiitos sosiaali-fucking-demokratian) ja yhteilöllisyyttä. Rock-asenne on katoava luonnonvara. Nyt siis talkoot pystyyn ja jokainen pitää huolen siitä, että se joka yrittää omalla jutullaan pärjätä saa siihen kannustusta.

Minä teen standuppia ja jos se ei toimi, niin so fucking what. Sitten tehdään jotain muuta. Teen tätä kuitenkin tosissani ja niin helvetin hyvin kuin vain voin. Toivottavasti myös luotsaamani muusikot tekevät samoin omalla alallaan - toivottavasti me kaikki tekisimme siten. Työhön pitää suhtautua intohimoisesti tai muuten elämä on turhaa.

Huomenna nauran itselleni, mutta se on vasta huomenna. Tänään saan olla iki-teini, joka unelmoi paremmasta maasta jossakin tähtien tuolla puolen. Huomenna minä nauran itselleni, siihen asti - näkemiin.

sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Nälkä, kylmä ja vitutus

Tai no ei mulla ole nälkä, kylmyyskin johtuu siitä, että t-paita varustuksella riehun ympäriinsä (ja pidän tän kotiteatterihuoneen lämpötilaa alhaisena, jotta ei sitten nouse liikaa lämpötila, kun laitteet on päällä leffaa katsoessa) ja vitutus on oikeastaan jo kaikonnut.

Valehtelin siis aika rankasti otsikossa. Kehtaankin.

Eilinen oli taas päivä, jonka aikana olisi pitänyt pysähtyä välillä. Jälkikäteen on aina hyvä olla niin vitun viisas. Joskus vielä opin olemaan ennakko-viisas, sen sijaan, että olisin vain jotain seuraavista viisauden muodoista: rikki-, näsä-, teko-, tai jälkiviisas.

Miksi kasvaa ihmisenä, kun voi pitää kiinni omista ennakkoluuloistaan ja "älykkyyksistään" pysyttelemällä samalla tasolla jatkuvasti. Miksi kehittyä koomikkona, kun saa huonoja nauruja helpoilta yleisöiltä? Tätä minä kyselin itseltäni viime yön ja sitten tajusin, että ei ole mitään syytä kysellä vaan vain tehdä, työstää ja kehittää. Kyllä ne ongelmat hiljakseen kaikkoavat ja yhä varmemmin osaa esiintyä ja repiä naurut irti.

Mulle ongelmana on klubi-yleisöt, jotka ovat etukäteen päättäneet suhtautumisensa. Tekisi mieli huutaa päin naamaansa: "Vitun kusipäät saatana, te olette varmaan niitä, jotka on synnytysosastollakin huutamassa synnyttävän äidin vieressä "Syntyy kuitenkin kuolleena"...vittu antaisitte edes mahdollisuuden"...tai jotakin. En sano, että eilen olisi ollut sellainen yleisö tuli vaan yön hiljaisina hetkinä mieleen, että mun on muutettava asennoitumistani myös "vaikeita" yleisöjä kohtaan sellaiseksi, että saan heiltä paremmin naurut irti. Kyseessä ei ehkä ole niin paljoa osaamisen tai kokemuksen tuoma juttu vaan ihan vain se, että mulla on heti itsellä negatiivinen fiilis ja yleisö aistii sen.

Note to self: Grow up! Eli pitää oppia rakastamaan myös sellaisia yleisöjä joista en heti pidä. Muuten on turha mennä lavalle patsastelemaan ja väittää olevansa hyväkin esiintyjä.

Kyllä tämä tästä - iloksi ei muutu. Pää puskee jatkuvasti runomitassa asioita, joten pakko tähän väliin pistää jotakin nykyrunon kauniissa muodossa.

taivastella taivasta
pää pystyssä
nenä ylöspäin
ylpeänä
miten muutenkaan
taivastella taivasta
voisin
kuljet ohi
näet vain ylpeyteni
minä näen kasvosi
voisin sanoa että myös sielusi
mutta ei tämä runoilija usko sieluun
uskon sinuun
osaat tulkita minut oikein
mutta ethän sinä osaa
ja näet vain ylpeyteni
koen katseesi
syytteesi
voisit kysyä
jotta voisin vastata
"taivastelen taivasta"
mutta jos sen sanon
ilman kysymystä
pidät sitä tekosyynä ylpeydelle
olisit oikeassa

tiputan pääni
harteiltani nostan
lasken
kumarran
en siksi että pelkäisin
vaan koska kunnioitan
en siksi että olisit parempi
vaan koska kunnioitan kaikkia
myös sinua
vaikka ylpeänä pidät
pidä vapaasti
pidä hyvänäsi
vielä jonain päivänä
joku pitää minuakin

lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Black Door ja eipä sitten muuta

Morjensta,

meni aamupäivästä hakemaan Nickolayn ja Jarin (pohjoisen lupaus komiikalle, yritetään veikata sukunimekseen Teurajärveä, en mä muuten sitä veikkais, mutta kun menee aina väärin) Westlaken Paulin juhliin.

Kivaa oli. Kiitos Paul. Kiitos Britannia, kun karkoititte hänet tänne (Disclaimer: Paul Westlakea ei ole karkoitettu).

Osa koomikoista oli lähdössä Black Dooriin Jacke Björklundin hallinnoimaan iltaan esiintymään, joten kun autolla olin, niin auton keula sinne päin.

Nickolay menossa lavalle, Joni Koivuniemi samoin, Jacke itse ja MC:nä Ivan Puopolo. Menin sanomaan Jackelle, että jos on tarve, niin voin nousta lavalle - siis ihan puolittain huumorilla. Vittu - ei olis pitäny. 4 minuuttia ennen illan alkua Jacke käy sanomassa, että heitä jarkko paras 5 minuuttia...

fock

Ivan aloittaa MC:nä hyvin, Koivuniemi lavalle - menee ihan ok. Minä...ööömmmm, joo. moi kiitos ja näkemiin. Yritin, ihan oikeasti yritin, mutta jotenkin olin hukassa - note to self: valmistaudu keikkaan AINA.

Musta ei ole heittämään yllättäen keikkaa - ei ainakaan tänään. Pahoitteluni Jacke ja Suomen stand up -maailma. Onnistuin sentään pelastamaan settini viimeiseksi jättämälläni jutulla jolla saattelin Nickolayn lavalle.

huh - helpotti ihan vitusti. Jostian syystä mun jutut ei iskeny - ei edes omassa päässä. Sen tietää yleensä silloin heti, että ei se yleisökään pidä jos ei itselle tule sitä fiilistä. Tänään ei tullut. Vituttaa.

Noin, nyt meni vitutus ohi. Pahoitteluni. Siis siitä, että otin itseeni - eniten kävi se päähän, että Jacke kävi sanomassa, että heitä paras 5 minuuttia ja mun oli tietenkin heti jotenkuten toimineen ekan jutun jälkeen kokeiltava paria uutta juttua - he hee, upposivat kuin majavan hampaat betonipylvääseen.

Tästä sitä oppii ja opiksi pitää ottaa. Onneksi en vielä edes kuvittele olevani hyvä kuin silloin, kun sattuu itselle oikea fiilis. Mun on pakko hioa tuota esiintymistä tilanteissa, jotka eivät ole mulle helppoja.

Tänään heitin ilman aurinkolaseja ja päätä alko heti särkeä ihan vitusti. Mutta se ei ole selitys millekään. Kunhan tänne itselleni kehittelen tekosyitä. En siitä kyllä onneksi muille mitään selittänytkään - oma vikanihan se on, että lasit pois päästä otin ja siten kuvittelin olevani helpommin yleisön hyväksyttävissä.

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä. Tein huono keikan ja juhlistin erinomaista miestä (eikä kyse edes ollut itsestäni).

Huomenna lepoa ja kavereiden kanssa leffojen katselua - kuulostaa ihan saatanan mukavalta, näin kiireisen kuukauden keskellä.

perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Stand up in English

And what a superb evening for comedy it was yesterday. The first on stage was the MC Nickolay Antonov (Ali just could not make it) and he got some laughs - not best possible but great.

Then Ismo Leikola got on stage - he did mostly new stuff and older stuff which was able to supprise me (I was laughing even to his older stuff - must have been the language that even the older stuff felt new). Excellent.

And then it was time for the virgin of the evening, John Willock (might be his name, can't be too sure about that) - he did somewhat well, must remember that it was his first time doing standup.

And the first half was ended by Jacke Björklund. He did as well as always - perhaps a little more aggressively than usually, which was amazing mostly because he was suffering from a mild cold - great to see people performing well even under not so good conditions.

Break

Nickolay doing some stuff on stage to get crowds attention. Then he calls the next comedien saying "this one has a fucked up sexuality"...erm. Yes it was my turn.

What a great way to start a gig. But the flu and fever probably are to be blamed for my non-stressed feel. I was good, my stuff worked well, couple of things failed but I saved them. Fucking excellent. I have not been that happy on stage for a long time. That's what you get when you test your material on your way to the gig (my friend was driving the car and I was talking my stuff all the time).

Paul Westlake took the stage after me. He did even etter. Must be that he is allready waiting for his birthday party on saturday - typical for males at his age - 56. Paul claimed to be my father, I still haven't been able to ask more about that from my mother. I'm quite sure that Paul Westlake is not my father but can you ever be too sure about anything? Paul, if you are reading this - stop fucking with my mind...nah not really. You can keep fucking with me anyway you want to...erm.

Well that didn't come out like it was supposed to.

The head liner was Mika Eirtovaara who didn't have all of his energy with him but still he had more energy than the people before him had combined. Excellent. Mika was a little bit worried before his gig that how well his stuff will translate to English - no worries should have been in the air. It was great.

The evening was wrapped up by the sexy MC Nickolay Antonov who was asking people constantly to suck his dick - I didn't but still I was promised 5-10 minutes the next time Kymedy Klub is on. The evening is organized by Nickolay and Ali so therefore I should be nice to them. Soon they will have power, soon they will rule the world. Or atleast one standup club.

Today I will be having a private gig in Lahti for which I don't have to practice at all as the gig is mostly for helping this one guy write a 5-10 minutes set.

Thanx for reading this once-in-a-life-time English version of my daily blogging. If I get positive feedback I might write more of these here in my personal blog and I will keep writing Finnish into my official blog at www.koomikot.com

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Sanastoa jotta sinäkin ymmärtäisit

Tuli tuonne www.koomikot.com päiväkirjaan kirjoitettua lähes asiaa tänään, etenkin se osuus kun käsittelen Sarasvuota Jeesuksena - se on asiaa.

Mutta uskonnoista piittaamatta jatkan nyt tänne hieman samalla linjalla ja ylennän itseni sofistien joukkoon ja esitän samalla retoriikalla kuin toisessakin päiväkirjoitelmassani.

Se mitä sanon ei välttämättä ole totta, mutta pitäisikö sen olla? Eikö se riitä, että esitän asiani vakuuttavasti? Ja jos jokainen uskoo, niin eiköhän se asia sitten lopulta ole kuten minä olen sanonut. Eli eihän se Sarasvuo Jeesus ole, kun ei ole ainoa poikani.

No niin, se siitä messias-kompleksista tällä kertaa.

Sivistyssanat on mukavia, koska niitä käyttäessä voi kuvitella olevansa muita parempi ja jokainne lukija kuvittelee kirjoittajan luulevan olevansa muita parempi. Loistavaa.

Kun teen taiteita tähtään dadaan. Kun teen standuppia tähtään "whatthefuck"-fiilikseen - minusta se on samaa kuin dadaismikin. Pyritään rikkomaan sääntöjä ja lopulta koko idea kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja siitä itsestään tulee taidetta, vaikka pyrkimys oli olla mahdollisimman epätaiteellinen.

En mä tiedä mistä mä puhun, mutta kunhan nyt puhun. Retoriikkaa!

Vai dialektiikkaa, kysymyksiä vielä vastausten jälkeenkin. Kysymyksiä suoraan aivokuorelle - jatkuvalla syötöllä. Minusta on kiva olla eristikko ja repiä irti reductio ad absurdumeja joka paikasta.

Ha haa olen fiksumpi kuin keskiverto tuhatjalkainen!

Jokaisessa ammatissa on oma slanginsa. Myös standupin parissa on joitakin omia termejään, vähän, mutta kuitenkin. Ihan perussanasto ohessa, jotta sinäkin voit päteä katsomossa ja selittää kavereille, miksi koomikot nauroivat jollekin heitolle ja yleisö ei.

MC: Master of ceremony, eli illan isäntä, sama termi käytössä useilla aloilla'

HL: Head Liner, pääesiintyjä

Lineup (lineuppi): Esiintyjälista/esiintymisjärjestys, MC aloittaa illan ja saattaa olla koomikoiden väleissä
ja käynnistää myös toisen puolen, HL yleensä viimeisenä

Puoli: Lähes aina ilta jakaantuu kahteen osaan. Ekaan ja toiseen puoleen. Kätevää. Välissä on tauko (yllättävää)

Tauko: se on siinä välissä

Kuolema: Koomikko menee jumiin, ei toimi, hiljaisuus käsin kosketeltavaa, ei toivottavaa, mutta sattuu varmaan jokaiselle ainakin kerran - pelottavaa.

Kuoppa: Sitä voi kaivaa itselleen. Esim illan voi aloittaa haukkumalla yleisön - vaikeaa päästä kuopasta pois ja saada yleisö takaisin puolelleen - jos kaivaa tarpeeksi ison kuopan, niin siitähän tulee hauta, eli kuolema

Setup (setuppi): jutun aloitus, voi olla lyhyt tai pitkä, mitä pidempi sitä parempi pitää punchlinen olla

Punchline: jutun lopetus, mielellään hauska, se kun sattuu olemaan standupin idea. Yleensä kääntää jotenkin asia uuteen valoon tai on muuten yllätyksellinen. Hyvällä setupilla voi olla monta punchlinea.

Pelastus: Juttu ei toimi, mitä tehdä - kerro siitä yleisölle. Tai pelasta muuten juttusi. Hyvällä koomikolla on useita eri tekniikoita pelastaa juttu.

Juttu: setuppi+punchline+mahdollinen pelastus

Onelineri: yhden lauseen setuppi ja punchline

Deadpan: me likes, mie tykkään. Eli komiikan muoto, jossa esittäjä ei osoita mitään tunteita, eli juttu kerrotaan ilman minkäänlaista eläytymistä. Jo edesmennyt Mitch Hedberg oli loistava ja yksi harvoista nais-koomikoista joista pidän, Sarah Silverman, edustaa myös tätä kategoriaa. On tietenkin olemassa useita eri tyylejä, mutta nostin nyt yhden esimerkiksi

Nyt pitää keskittyä hetki illan keikkaan. Helsinkiin pitäisi itseni siirrellä ja englanniksi tosiaan juttuja kertovan. Eiköhän tämä ääni kestä yhden keikan ja sitten kaadun kuolleena maahan - voittajana.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Hedelmäsalaattia

Syön parhaillaan otsikon mukaista elintarviketuotetta. Kohtuullisen makuista, tämä on semmoinen valmiiksi valmistettu prosessi-elintarvike, joka on ostettu K-ketjun yksiköstä. Yleensä emme niissä käy, koska kaikkihan sen tietää, että maalaisjuntit ovat K-ketjun asiakkaita. Me olemme ylpeitä bonus-orjia.

Mutta aina toisinaan tekee mieli vierasta ja sitten tulee hairahdettua, onneksi vaimo on antanut luvan käydä vieraissa kerran kuussa (ja hän itsekin saa käydä), joten löytyy näitä uusia tuotteita maistettavaksi - toisinaan jää käsille vain vitutus; "miksi en vaan luottanut siihen, että ei se ole parempaa vaikka olisikin paremman näköisessä pakkauksessa"...mutta joskus, kuten tänään, onnistuu tuote yllättämään positiivisesti.

Ja eihän sitä voi olla pitämättä tuotteesta, jonka valmistaja on Härmän SnackFood, oli pakko siis ottaa kokeiluun myös vuohenjuustosalaattinsa, joka myös yllätti positiivisesti. LOISTAVAA.

Kiitos Härmän SnackFood! Teidän ansiosta vieraissa käynti sai jälleen uutta maustetta tylsään arkieloon ja shoppailu sujuu taas paremmin. Kunhan ei jää liikaa mieleen tuotteenne, eihän siitä mitään tulisi jos alkaisin käymään useammin vieraissa, koska silloinhan se ei enää olisi vieraissa käyntiä vaan tutuissa käyntiä ja se nyt kuulostaa jo perverssiltä.

Saattaa siis sopia mulle.

Huomenna heittämään englanniksi viitisen minuuttia Kymedy Klubille Helsinkiin. Loistavaa iltaa pyörittää nyt jo toistamiseen Nickolay Antonov ja ALI (sukunimestään ei tietoa).

Eilinen setti Lahden Teerenpelissä meni putkeen ja ilta oli muutenkin jättihubaisa. Suorastaan kelmeän naurettava...öööm, onkohan kelmeä positiivinen adjektiivi. Minähän sen päätän - se on! Ilta meni erinomaisesti. Lineuppi oli passeli ja vaikka käynnistys oli kuin manne-dieselissä (taas tulee puukosta viikonloppuna - hei mä tunnen oikeasti monta helvetin mukavaa mustalaista, minkä mä sille voin, että olen rasisti...eiku siis koomikko) niin kyllähän ne kierrokset sitten lopulta oli huipussaan ja ilma sakeana pakonauru-päästöjä...eli äänteitä, jotka implikoivat kokijan oleman kykenemätön estelemään hengityselintensä aiheuttamia äännähdyksiä.

Illan aloitti Fredi Lilius, jonka perään hyppäsin minä lavalle, pari spontaanit aplodit irtosi ja selvisin, vaikka kuume oli pahempi kuin Napoleonin joukoilla Venäjällä. Jälkeeni lavan valloitti Ivan Puopolo ja sitten oli tauko. Tauon jälkeen helvetin hyvän keikan vetivät sekä Kari Kivioja että Pekka Jalava.

Yleisö viihtyi ja koomikotkin. Itse olin apeana kun ei vaan keuhkot kestäneet puhumista ja niin olisi mieli tehnyt heittää huonoja välikommentteja takahuoneessa.

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Terveysväittämiä

Morjensta jälleen kaikki tuberkuloottiset kanssapurijat. Tänään ajattelin jutella mukavia terveydestä, omastani, yhteiskunnan ja ehkäpä myös komiikan.

...hetki, otan peiton - alko paleltaa...

...eipä tämä nyt paljoa lämmitä, pitäisköhän siirtää itsensä lämpöpatterin viereen...

nah. Kyll mä tän nyt tästä rykäisen alta pois ja sitten mietin mistä varastan uudet keuhkot.

Eli niin ja no jotta tokkiinsa ja muitakin aloitus sanoja.

Tänään mä en vaan saa aloitettua mitään. Aikaansaannotonta touhuni tämä. Paleltaa - on vilu. Kuumetta ei pahemmin juuri tällä hetkellä, mutta juuri sopivasti, että vituttaa. Yleinen terveystilanteeni on mielestäni hyvä; epilepsia, keuhkorappeuma, selässä välilevytyrä (2x poistettu), polvet hajalla (toinen vasta operoitu) ja muuallakin "vanhoja vammoja". Minusta siis ihan hyvä lähtötilanne. Mikäkö tuossa vituttaa on se, että joka helvetin flunssa/nuha iskee sen verran voimakkaana, että menee joka vuosi viikkoja sairastellessa.

Ja se häiritsee. Toisaalta ilman näitä jaksoja minulla ei olisi ollut (eikä olisi) aikaa kehitellä pääni sisällä kaikkia niitä ajatuksia, jotka nyt nousevat pintaan komiikkana. Kun itse suhtaudun terveyteeni huumorilla, niin voiko se silloin olla negatiinen asia.

Yhteiskunta on paljon sairaampi kuin minä. Vantaalla koululaiset (ja etenkin tytöt) juovat päiväkännejä ja toisaalla Susan Kuronen kirjoittaa kirjan, jonka jokainen sosiaalipornon ystävä haluaa lukea, mutta kukaan ei kehtaa sitä myöntää. Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa ja ne ketkä pyrkivät elämään eilisessä kärsivät varmasti jatkuvista mielenterveysongelmista. Menkööt Amishien keskuuteen jos haluavat pitää maailman muuttumattomana. Minä siis kannatan muutosta - se voi olla huonompaan, mutta ilman muutosta yhteiskunta varmasti päätyisi huonoon tilanteeseen.

Vaikka yhteiskunta tuntuu sairaalta, niin se on vain normaalia evoluutiota (ei siis biologista vaan sosiaaliekonomis-järjestelmien) ja sen vastustaminen olisi sama kuin pyrkisi herättämään henkiin dinosaurukset - tottakai joku haluaa nähdä vanhan maailman palaavan, mutta minä haluan katsoa eteenpäin. Yhteiskunta on aina ollut muutoksessa, mutta vasta globalisaatio on aiheuttanut sen, että muutos nopeus on joillekin liian suuri. On yhä olemassa paljon ihmisiä, jotka uskovat maailman olevan litteä - auringon kiertävän sitä ja kaiken lisäksi mielestään maailma on 6000 vuotta vanha...

...ei siis ihme jos syntyy pientä terrorismin pelkoa, kun taantumukselliset amerikkalaiset pyrkivät edustamaan korkeinta moraalia ja samalla toisella tapaa taantumuksellinen ääri-islamistinen liike näkee itsensä ihan samassa valossa - kumpaisiakin vain ohjaa pelko muutoksesta.

Kun itse tulen sairaaksi, niin pyrin elämään mahdollisimman normaalisti - aivan kuin sairaus ei pystyisi vaikuttamaan minuun. Lopulta sitten keho ei enää kanna ja sorrun sohvan/sängyn-pohjalle ja sieltä nytkin kirjoittelen (käteviä nämä langattomat verkkoyhteydet). Itsekin koen siis taudin negatiivisena vain sen takia, että se aiheuttaa muutoksia päivittäiseen elooni - jokin ulkopuolinen määrittelee miten toimin.

Onko yhteiskuntamme siis sairas - ei. Se on vain muutoksessa. Yksittäiset matriisin-palaset voivat olla sairaita (Vantaan koululaiset ja Susan Kurosen vihaajat), mutta kokonaisuus on vain jatkuvassa murroksessa - etsien uusia väyliä. Joillekin tämä hektisyys sopii ja osa taantuu lapsen tasolle (George W. Bush).

Minä näen oman flunssani myös vain osana muutosta. Ehkäpä opin tästäkin jotain uutta - ehkäpä keksin tässä puol-horroksessa jonkin uuden ajatuksen. Aluksi pyrkii välttämään taudin tuomaa muutosta, mutta lopulta on pakko sortua ja viimeistään siinä vaiheessa on hyvä ymmärtää se, että ei alunperinkään ollut mitään pelättävää.

Yksi tapa uudistua on sairastaminen.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Tilannekatsaus

On tultu pitkämatka, jostakin matkalla jonnekin. Tämän blogin pitäisi seurata mun "uran"-kehittymistä, mutta kun ei aina jaksa kirjoittaa asiaa ja sitten kun on asiallisen tekstin vuoro, niin se on niin saatanan kuivaa, että sitä ei kehtaa julkaista.

Nyt on erinomainen fiilis standupin suhteen. Olen saanut rohkaisevaa palautetta ja eiköhän tästä vielä jonain päivänä ole ammatiksi - toive on kova. Ei vaan pitäisi sanoa ääneen, koska jos ei toivettaan saavuta, niin ihmiset pitävät häviäjänä. Siksi sitä tulee aina hieman heitettyä itsestään ironisia kommentteja ja etenkin liioittelullani olen saanut jotkin ihmiset hermostumaan. Eiköhän ne ole kuitenkin jo menneen talven lumia (vittu ku pysyis edes vähän aikaan nää lumet, niin voisin kuvitella asuvani arktisella alueella ja väittää ulkomaan tutuille, että -40 astetta on normi talvilämpötila), siis liioittelu. Tai jokin.

Ja jos nyt joku ei huomannut, niin suluissa tein juuri liioittelevan kommentin. Alleviivataanko vielä kerran. Mä olen niin vitun hauska kirjoittaja, että teen itsestäni pilaa jatkuvasti. En muista - vain itsestäni. Kulttuuriimme ei kuitenkaan kuulu itsepilkka, joten mun kirjoitukset pyritään tulkitsemaan normien mukaan ja se on mun ongelma. Ei pitäisi toimia pikkulapsen tavoin vaan mun olisi nöyrryttävä normien edessä ja toteltava oikeita käyttäytymismalleja.

Uskon kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun joku minuun tutustuu hän tajuaa sen, että en ole aivan niin itserakas kusipää kuin voisi olettaa. Mulla on vähän oikeita ystäviä, koska itseäni ei kiinnosta selittää ihmisille arvojani vaan pyrin antaa tekojeni puhua puolestani - eivät vaan aina tunnu käsittävän oikein. Siis ihmiset. Joten pakko sitä on vähän muuttua, enhän minä voi vaatia yhteiskunnalta muokkaantumista minun mukaani, vai voinko ;)

Eli tästä päivästä lähtien lupaan julkisesti olla ystävällisempi ja hieman edes helpommin ymmärrettävissä. Jatkan yhä itseironiaa, joka aukeaa vain mulle ja pyrin yhä auttamaan ihmisiä, mutta puhumalla heille enkä tekemällä pitkäjänteisiä suunnitelmia muiden tietämättä (joo, näin flunssassa tulee puhuttua liikaa asiaa).

Ei se minusta parempaa ihmistä tee, mutta ainakin se helpottaa joidenkin elämää - ehkä jopa minun. Ja jos en muutu lainkaan, niin voin aina onneksi helposti selittää tämän kuumehoureena.

Mutta paljon sitä on tehtävä onnistuakseen standupin maailmassa. Paljon.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Mutta minne katosi lauantai

Hei te kaikki eines-syöjät ja lisäainekyttääjät. Minulla oli eilen kiire. En tehnyt mitään ja sitten olikin jo keikka. Kerkisin juuri ja juuri juuriharjalla pesemään mieleni ja pinnoitin sen uudestaan kiiltävällä kirjoitelmalla www.koomikot.com - päiväkirjaani. Se oli ihanaa aikaa. Sitten koitti keikka ja...

...vittu että meni hyvin. Anteeksi kiroilu. Se oli ihan saatanan hyvä keikka. Anteeksi kiroilu. Muutama juttu floppasi, mutta nekin pelastettiin maankamaralta pistämällä jutusta läpi itseironian terällä - helvetti että oli mukavaa. Anteeksi kiroilu.

Anteeksi kiroilu. Vanhuskeikalla perjantaina en kiroillut, nyt on pakko - saa systeemistä ulos kaikki tiksit ja muutkin pakko-oireet.

vittu saatana

ei mulla oikeasti oli Tourettea eikä edes syndroomaa. Kunhan aina pitää selittää ihmisille sitä, miksi kiroilee - minusta se vaan on mukavaa. Teen sitä itseironisesti siten, että säälin heitä, jotka panostavat pointtinsa kirouksella, jotta se kuulijan tajunnassa räjähtäisi paremmin - minä en. Silloin, kun on asiaa - en kiroile. Joten voitte helposti päätellä, että mulla ei ole koskaan asiaa.

Keikka oli menestys, yeah, loistavaa, jättivänkää, superia ja fantsua!

Tänään pitää kohta suunnata sukulais-lapsoisen nimeämisjuhlaan. Saakohan jokainen antaa oman ehdotuksen piltin tulevaisuudelle. Eiku ihan oikeasti hei, nimi määrittelee paljon siitä millainen elämä lapsella tulee olemaan. Jos nimi on "Kukka-Sofia" niin voi olla varma, että aikuisena sitä kuuluu Animaliaan tai pahimmassa tapauksessa Vihreisiin. Jos nimi on "Gustav", niin voi olla joko kaappihomo-pedofiili bättrefolkki tai sitten maanpuolustuksen erikoisasiantuntija (eroavatko noi nyt sitten mitenkään toisistaan, enpä tiedä).

Nimi on vettä sakeampaa ja veri ei miestä pahenna. Tahi jotakin.

Lauantai katosi siis kuin Veltto Virtanen eduskunnasta (joo, ei nää mun jutut aukea edes mulle itelleni) - jälkiä jättämättä, mutta kauhealla katkeruudella. Katkeruuteni johtuu siitä, että se hupi ei voi jatkua läpi ihmiselämän. Jos jatkuisi niin tämähän olisi taivas maan päällä - ja tästä päästään kiinni päivän toiseen aiheeseen (vai seitsemänteenköhän se jo menee).

Seuraa aina sivustoillani kävijöiden lähtökohtia ja pyrin muokkaamaan juttuja siihen suuntaan, että ne istuvat paremmin lukijoidensa aivokalvoille ja tulehduksille. Sivustollani käypi jostain syystä huomattavan paljon mainostoimistojen tietokoneita - en nyt väitä, että työntekijänsä täällä kävisi vaan ne tietokoneet. Tämä on sikäli jättivänkää, että olen varmaan hakenut töihin jokaiseen suomalaiseen mainostoimistoon ja lähes kaikist avastaus on ollut se, että he eivät ole antaneet vastausta.

Minusta vain olisi niin saatanan ihanaa saada palkkaa siitä, että luon tekstiä joka iskee kuluttajan tainnoksiin ja pakottaa hänet ostamaan uusia kulutushyöykkeitä, jotta hänkin olisi parempi ihminen. Minä rakastan markkinataloutta.

Siksi olen hakenut, mutta enhän minä osaa mitään. Nyt nämä mainostoimisto-ilkkujat käyvät täällä lukemassa ajatuksiani ja toteavat olleensa täysin oikeassa ja sekös minua vituttaa. Minä osaan sujuvasti kirjoittaa ja jutella mukavia lavoilla, olen helvetin ammattitaitoinen esimies ja myyntivalmentaja - lisäksi omaan hyvän näkemyksen mainontaan ja markkinointiin, mutta - minulla ei ole ko-ke-mus-ta.

Okei, tää juttu ei nyt ihan liity vain muhun itseeni. Olen saanut jälleen kerran törmätä nerokkaisiin työnantajiin (en itse ole hakenut minnekään), jotka vaativat kokemusta opiskelijalta - yeah, siitähän se lähtee. Sulla pitää olla kokemusta jotta saat työpaikan. Joku päivä jossain päin maailmaa joku vielä tajuaa kuinka tyhmä tuo idea on ollut.

Ehkä.

Mainostoimistot. Ne käyvät täällä, väitän tätä salaliitoksi. Tahtovat estää minua kertomasta mielipiteeni Goerge W. Bushin politiikasta ja Venäjän ydinase-uhasta. Ne kontrolloi mun päätä pienillä mikrosirusäteillä (joo ne ampuu mikrosiruja mun päähän).

tra lalla lalla laa

Ai niin, lauantai meni. Se olisi ollut kiva päivä antaa kellon seisahtua. Niin ei käynyt. Onneksi sentään joku oli muistanut Kirkaa ja soittanut keksitystä taposta aluehälytyskeskukseen - nerokasta. Vittu mikä tapa muistaa vainajaa - keksiä niitä lisää.

Mainostoimistot keksivät vainajista lisää. Markkinoinnin ja mainonnan lähtökohta näinä vuosina on ollut se, että revitään vanhoista jutuista kaikki irti, koska ei uskalleta ottaa riskiä. Miettikääpä sitä tilannetta, kun joku Pepsi Co:n mainosheebo on sanonut, että heitetäänpäs kaduilla mainos, jossa on yhtä isolla Coca Cola Companyn vastaava light-tuote...siinä on saattanut muutaman hetken pojilla ja tytöillä raksuttaa päässä markkinoinnin periaatteet. Mutta niin ne nyt vain ovat katukuvassa olleet - minä siirryin Pepsi-generation ihmiseksi saman tien. Kiitos Viktor Pelevin, kiitos maailma. Kiitos virvoikejuoma-valmistajat. Kiitoksia Laura Voutilainen (että et päässyt edustamaan Euroviisuissa).

Hyvä mainostoimisto henkilö. Tahdon sanoa sinulle, että olen yhä vvapaasti käytettävissä. Teen työni tunteella ja palolla. Harvemmin kuitenkaan poltan vanhoja kivikirkkoja - ne nyt vain palavat niin huonosti. Minulla on paljon ideoita ja olen tunnettu siitä, että ideani ovat helvetin huonoja.

Olen yritysjohtaja, olen stand up -koomikko, olen neuroottinen idiot savant, ilman savant-osuutta. Olen tehnyt eilen yhden parhaista keikoistani ja olen pilvessä - ihan ilman narkoottisia tahi muitakaan päihdyttäviä aineita.

Lauantai meni siis. Nyt on sunnuntai. Huomenna tämän logiikan mukaan maanantai - toivokaamme parasta. Ei näin hyvää viikonloppua pidempään jaksaisikaan.

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

Hoitokoteja ja ihmispilkkaa

Kuten jo tuonne www.koomikot.com sivuston nettipäiväkirjaani kirjoitin - keikka vanhainkotiin (hoitokoti) meni hyvin. Sain itseäni kolme kertaa vanhemmat ihmiset nauramaan jutuillani, jotka koskettavat sitä maailmaa jossa minä elän - ei ole siis elo paljoa muuttunut, kun pystyivät samaistumaan tilanteisiin joita minä kokenut.

Tarinat eläimistä toimivat hyvin, jutut jotka oivat törkeitä samoin - osa meni ohi, mutta se nyt ei ole uutta - niin siinä vain toisinaan käy.

Minulle jäi positiivinen fiilis ja keskusteltuani tilaajan Harri Vähäniemen kanssa Lahden alueen vanhainkotien (hoitokotien) tilanteesta, niin haluan mielelläni jatkaa keikkailua ikä-ihmisten parissa. Ei heillä hirveästi ole mitään ohjelmaa ja opihan minäkin siinä paljon. Loistavaa.

Viikonloppuisin tänään vierailemassani hoitokodissa on asukkaita 43 ja hoitajia 3. Te joilla on lapsia, niin voitte hyvin miettiä kuinka hyvin kolme ihmistä pärjää tietyllä tapaa jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten kanssa. Tietenkin osa asujista on hyvässä kunnossa, mutta silti. Kolme hoitajaa.

Vaikka en ole itse mikään vanhusten puolestapuhuja, toisinaan tuntuu, että he vihaavat nuoria periaatteesta, joten miksi minä heistä välittäisin. Kuitenkin tilanne on se, että pienillä teoilla voin heidän eloaan keventää - vähän, mutta silti. Tottakai siis teen niin.

On ihmistä pilkkaavaa kuvitella vanhusten tyytyvän siihen, että saavat lääkkeensä ja ruuan päivittäin. Kyllä ihmiselle pitää tarjota myös muuta ravintoa kuin mitä kurkusta alan nielemme. Tänään kannoin korteni kekoon, toivottavasti myös jatkossa niin tulen tekemään, että ei jää tämä kirjoitukseni tekopyhäksi paskaksi, jossa olen eittämättä kovin hyvä.

Tehkäämme siis jokainen pieni teko ihmisyyden arvostamiseksi ja pitäkäämme vanhuksia ihmisinä sen sijaan, että he ovat vain tilastollinen välttämättömyys yhteiskunnassa.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Ajatuksia kielestämme

Kielemme on nokkela. Tai siis sitä on helppoa käyttää nokkelasti, onko se siis nokkelaa jos se on helppoa? Useilla sanoilla on monitahoisia merkityksiä, tottakai muissakin kielissä on, mutta tämän kotimainen on siten mielenkiintoisempi, että voi etenkin leikkiä yhdyssanoilla ja myös sanajärjestyksellä.

Kielessämme on helppoa jättää yllätys loppuun kun ei ole mitään pakottavia sanajärjestyksiä olemassa.

Mutta vaatiiko se jotain lahjakkuutta. Tänään olen pohtinut sitä, että voisiko kuka tahansa kirjoittaa standuppia. Esittäminen vaatii varmastikin jotain osaamista, mutta entä se materiaali itsessään. Minulle, toisin kuin käsittääkseni muille, on helpompaa tuotta materiaalia kuin mitä sen esittäminen on. Tottakai nautin lavalla olosta, mutta mieluiten sitä vain esittää uusia juttuja, kun vanhojen juttujen kertomisesta ei saa oikeastaan mitään irti.

Siksi minulla on tapana väheksyä kirjoittamisen taitoa ja kuvitella, että siihen kykenee kuka tahansa. Sitten luen pari keskustelua suomi24.fiistä ja olen varma, että edustan maamme parhaimmistoa tekstin tuottamisen suhteen.

Kielemme on kuitenkin helppoa niille, jotka sitä puhuvat äidinkielenään. Sama ei välttämättä ole tilanne englantia puhuvissa maissa, koska kielen hienoudet eivät välttämättä aukea heille koskaan, johtuen osittain koulutuksen heikosta tasosta. Meille jokaiselle pitäisi siis olla itsestään selvää miten tuottaa soljuvaa ja nautinnollista tekstiä, jonka lukeminen on helppoa, mutta avartavaa.

HELPPOA!

Tiedä sitten pystynkö itsekään siihen.

Pitäisiköhän hakea töihin jonnekin, missä pitää tuottaa paljon materiaalia ja sitä saisi esittää jonkin median kautta. Tottakai standup on edelleen se ykkös-suunta, mutta voisi olla erinomaita tehdä ihan päiväntyönä jotain sellaista, joka tukee kehitystä. Tietenkin nyt komiikkani lähtee siitä, kun yhdistelen kapitalismia ja muita itselleni tuttuja maailmoja siihen, mitä muut kokevat arjessaan päivittäin.

Ehkäpä komiikkani taso laskisi jos tekisin pelkästään tätä jatkuvasti. Pitää miettiä, pohtia, tuumailla ja ajatella asiaa hieman vielä.

Huomenna keikalle vanhainkotiin, mun on pakko keksiä jotain nasevaa sanottavaa sinne, jotakin joka kalskahtaa vanhojen ihmisten korviin yhtä muikeasti kuin Mannerheimin astelu. Tai sitten arvostan vanhuksia ja heitän heille perussettini ja luotan siihen, että he jos ketkä ymmärtävät maailmaa.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Vitun Hyvää Ystävänpäivää

No niin, kaikki sitten laittelemaan tekstiviestejä kavereilleen, ystävilleen, läheisilleen, omaisilleen, sukulaisilleen, ette voisitte olla vähän silleen.

Sain yöllä viestin, joka meni jotenkin näin
Ystävyys on arvokasta, vaali sitä parhaasi mukaan.
Sinä olet minulle tärkeä ja minä annan sinulle sydämeni.
Hyvää ystävänpäivää!

Vastasin
Valitettavasti elinkauppa on kiellettyä Suomessa ja siitä voi saada vankeustuomion. Jos kuitenkin satun tarvitsemaan uutta sydäntä niin lupaan muistaa tarjouksesi. Kiitos.

Olen niin kovin innostunut tästä ystävänpäivästä. Jipii. Ajattelin, että voisin hankkia ystävilleni kivoja lahjoja joilla välitän sen tunteen kuinka paljon arvostan heitä. Voisin esimerkiksi ostaa matkalahjakortteja kohteisiin joihin on matkustuskielto (esimerkiksi rantalomia Irakiin) ja lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle voisin hankkia vauvanhoito-oppaan.

Olen minä niin ihana ihminen. Lähimmäisen rakas, niin siis en itse heitä rakasta, mutta ne minua.

Miksi pitäisi yhtenä päivänä vuodessa muistaa ystäviään, kun minä muistan heitä kokoajan. Minä vaadin myös Parisuhde-päivää - kerran vuodessa pitää vain muistaa kumppaniaan ja sitten se on taas siinä. Vuodenajan saa rellestää vapaasti ja riehua miten sattuu.

Muita hyviä päiviä olisi. Työnteon-päivä; kerran vuodessa pitää käydä töissä muistamassa työnantajaa. Vammais-päivä; yhtenä helmikuisena pakkaspäivänä kaikkien pitää liikkua pyörätuoleilla ja kuolata (joo joo, ei ne kaikki kuolaa). Seksin-juhla; olisi pakko antaa jokaiselle, joka pyytää, koska sehän nyt vaan on paras tapa juhlistaa esim. äitimaata.

Noita juhlapyhiä keksin vaikka kuinka. Kohta meillä on jokaiselle vuodenpäivälle oma pyhänsä ja joillekin jopa useampia. Itse haluaisin nähdä tietyllä tapaa vastakkain asettelua enemmän juhlapyhissä, että nähdään kumpaa juhlitaan enemmän. Voisi esimerkiksi olla "juutalaisuuden-päivä" ja "Kolmannen Valtakunnan"-juhlapyhä samaan aikaan.

Niin, ei mun muuta pitänyt sanoa, kuin - kiitoksia kaikille ystävilleni ja kavereille. Te olette yksi syy sille, miksi tätä jaksan tehdä (eihän teitä jaksa kokoajan katsella, joten pakko keikkailla, saapahan edes hetken olla erossa).

Vitun hyvää ystävänpäivää kaikille, myös sinulle. Jokaiselle kommentin jättäneelle lupaan henkilökohtaisen "Huonoimpia Ystävänpäivä Runoja"-runon. Kirjoitan ne suoraan sydämestäni. Jos yhtään kommenttia ei jää, niin lupaan spämmätä kaikkia tuttaviani sähköpostitse niillä kauniilla ja hehkeillä runoilla (tai no mistäs minä tiedän millaisia niistä tulee, kirjoitan ne vasta sitten, kun joku joko kommentoi tai kaikki jättävät kommentoimatta).

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Uhkapeleistä

Elätin itseni vuoden päivät uhkapeleillä, vaikka eihän ne edes ole mitään uhkapelejä. Pokeria voi pelata voitollisesti, kunhan on oikea asenne. Eräs kaverini tälläkin hetkellä pelaa työkseen pokeria ja tunnen useita muitakin pokeri-ammattilaisia.

Ajattelin aiheen nostaa päivän toiseksi viestiksi, koska tämä ei suoraan liity omaan elooni eikä standupin maailmaan. Ainoastaan sen takia nyt tästä kirjoitan, koska tajusin sen, kuinka vähän arvostettuja ammatteja kummatkin ovat. Useita viihdetaiteilijoita arvostetaan, mutta koomikoita pidetään jotenkin helpon rahan metsästäjinä. Samoin pokerissa - eihän se tee muuta kuin pelaa.

Te, jotka ette tiedä mitä se oikeasti on, lukekaa kaverini blogia (jos jaksaisi tätä päivitellä mies paremmin kuin aikaisempaa blogiaan): http://petokoira1.blogspot.com/

Kuten minunkin blogistani näkee, vaikka työ tuntuisi ulospäin kovin helpolta, niin ei se sitä ole, ei ainakaan niille, jotka tosissaan tekevät.

Itse en enää pyri pokerin kautta tienaamaan vaan tavoitteeni ovat toisaalla - standupin parissa. Kaverini vuorostaan tähtää pokerissa yhä ylemmäs. Ehkäpä meidän kumpaisenkin blogien tavoite on kertoa sekä itselle, että teille harvoille lukijoille siitä, miten kehitymme ja etenkin näyttää epäilijöille.

Jos siis pokeri ammattina kiinnostaa, lukekaa linkittämääni blogia.

Keksisit nyt edes joskus hyvän otsikon, jookos

Perjantaina keikalle vanhainkotiin. Harvinaisen stressaavaa, kun tuo asettuminne yleisön asemaan on sen verran vaikeaa. Mulla on kyllä mielessä monta, ei niin hyvää tapaa aloittaa keikka:

- Oikein hyvää aamupäivää, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo ja minä teen standuppia vielä kuolemannekin jälkeen

- Tervehdys, onko teistä kukaan hereillä

- Pelkäsin, että jos myöhästyn, niin puolet teistä on jo kuollut

- Ha haa, tästä tulee paska keikka, mutta esiintyjän kuolemisen sijaan se sattuukin teille

- Irtoaako täältä keikan jälkeen pillua? Vähäniemi (tilaaja) lupas!

Joten taidan viettää loppuviikon miettien hyviä tapoja olla tekemättä keikkaa, vaikka tietenkin sen teen. Noista aloituksista jo huomaatte, että olen täysin hakuteillä perjantain suhteen. Mun pitää aloittaa sillai pehmeästi, teen varmaan aika paljon samanlaista settiä kuin mitä heitin lauantaina Tuusulassa. Tuusulan alkoholisoituneet katsojat vertaantuu todella hyvin vaippaikäisiin.

Jotain pitää kyllä kehittää tuosta elinkaaresta, vaipasta vaippoihin ja sitten hautaan. Mielelläni kekisin myös jotain hautajaisjuttuja, mutta mun hautajaismokat on sen verran pahoja, että ei niitä ilkeä kertoa. Mulla on tapana nauraa hautajaisissa.

Ihan vaan sille kuolleelle - ja positiivisessa hengessä.

Kaikki ei arvosta.

Kyllä siitä tulee hyvä keikka, älä Vähäniemi pelkää.

Mun kahvi on kylmää. Tänään ei sitten mene mikään putkeen. Ja kohta pitää lähteä palaveriin jonnekin Sombrerolle (lue Somero). Lainkaan en tiedä, mitä siellä sanon tahi mitä teen - mutta voin laulaa: MA TULIN VOITTAMAAN!

Joo oin eilen taas salibandy-treeneissä. Joukkueeni hävisi, eiku ihan oikeasti. Pelin jälkeen on ollut tapana jauhaa pelistä, mutta jokainen mun joukkueen pelaaja katosi kuin mielenkiintoa Lostia kohtaan.

Nää mun kirjoitelmat alkaa muistuttaa aamu aamummalta (vrt. päivä päivemmältä) Aliaksen juonta - ei mitään tolkkua ja vaikka olisitkin seurannut alusta lähtien, niin et silti tajua mitään.

Huomiselle.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Olikohan mulla jotain sanottavaa

On hiiriä ja ihmisiä, on rikoksia ja rangaistuksia, löytyy myös sotaa ja rauhaa. Kirjoja jos et jo käsittänyt. Kirjoja joita kukaan ei lue, mutta kaikki väittävät lukeneensa. Kirjoja jotka eivät turhaan ole nousseet yleistiedoksi.

Olisihan tuota listaa voinut jatkaa pitkään. Löytyy apartheidia kritisoinutta André Brinkin teoksia ja esimerkiksi Vonnegutin determinismiä käsitteleviä kirjoja. Kirjoja on paljon. Lähes loputtomasti. Joku ottaa suunnakseen rikosromaanit ja joku toinen lukee pelkästään kauhua. Tärkeintä on se, että edes lukee jotakin. Yleissivistys kasvaa syödessä ja samoin riippuvuus. Luettuasi muutaman Vonnegutin kirjan sinun on pakko lukea loputkin.

Hyvän kirjailijan tunnistaa (tai ainakin minä tunnistan) siitä, että teoksensa on pakko lukea loppuun ja sitten tekee jo mieli aloittaa seuraava kirjansa. Sitten on tärkeitä kirjoja joiden ymmärtäminen on kokemus, jonka takia niitä kirjoja luetaan - ei viihtyminen eikä välttämättä edes se, että kirja kiinnostaisi. Dostojevskin kirjoissa on juuri tällainen piirre - kun ymmärtää (tai ainakin luulee ymmärtävänsä) ne pohdiskelut joita kirjailija käy hahmojensa kautta liittyen ihmismielen psykologiaan aukeaa teoksen arvo aivan uudessa valossa.

Ihminen joka tänä television ja internetin aikana lukee kirjoja on katoava luonnonvara. Kirjat ovat kuitenkin yksi parhaista keinoista kehittää omaa ajatteluaan. Harvoin kirjat pureskelevat asiat valmiiksi kuten televisio tuppaa tekemään. Televisio on jatkuvasti lähempänä kertakäyttö viihdettä, koska se myy paremmin kuin viihde, joka pakottaa katsojansa ajattelemaan. On olemassa elokuvia (paljonkin) jotka kehittävät ajattelua, mutta ne elokuvat harvoin ovat niitä tuottoisimpia.

Kirjat ovat siis paras lähde ja helpoin tapa hankkia sivistystä itselleen. Se on myös ilmaista, kiitos kirjasto-järjestelmän.

Taiteiden tekeminen vaatii ymmärrystä yhteiskunnasta. Komiikkaa tehdessä ei voi vain heittää ajatuksiin ilmaan ja toivoa, että ne osuvat. Koomikon on ymmärrettävä jotain ympäröivästään maailmasta, jotta hänellä voi olla jotakin sellaista sanottavaa, jota ihmiset eivät vielä tiedä. Mitä useamman elokuvan on nähnyt, mitä useamman kirjan lukenut ja mitä useammassa museossa käynyt - sitä parempi.

Eikä niiden kirjojen ole pakko olla raskaita - lue Vonneguttia Douglas Adamssia tai vaikka Terry Pratchettia. Toisinaan kirjailija osaa piilottaa sanomansa hyvin kaiken huumorin alle ja samaa saattaa tehdä osa standuppaajistakin. Huumori on erinomainen tapa levittää sivistystä, koska se on lähellä sitä helppoutta jota televisiokin suoltaa. Samalla ongelmaksi nousee se, että repiäkö irti naurut halvoilla jutuilla vai panostaako jokaiseen keikkaansa niin paljon, että maanantai aamuna on energiaa vailla ja kokee menettäneensä itsestään jotakin.

Pitäkää hyvää huolta minun osistani, älkää ainakaan lukitko niitä kellariin odottamaan parempia vuosia. Pitäkää kiinni niistä asioista joita olette nähneet uudella tavalla ja miettikää voisiko se olla parempi kuin aikaisempi. Kiillottakaa jatkuvasti aivolohkojanne miettimällä sitä, mitä ymmärrettävää lukemassanne kirjassa, kuulemassanne esityksessä tai näkemässänne taulussa oli.

Toisinaan ja jopa aika usein se ainoa sanoma komiikassa on; sitä saa nauraa, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Iloisuuden ymmärtäminen jo sinällään on niin suuri asia, että turha tässä on jauhaa mistään syvellisemmistä arvoista ja yhteiskunta-kritiikistä.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Leaving Las Tuusula

Menin siis keikkapaikalle itsekseni hurvitellen Volvolla. Meinasi usko navigaattoriin mennä, kun se opasti minut jonkin eläinlääkärin pihalle, mutta syynä olikin se, että Ravintola Pikku-Elliin ei mennekään osoitteen perusteella vaan pitää tietää mistä sinne pääsee. Löysin kuitenkin.

Vanha omakotitalo, josta on tehty kapakka/baari/ravintola/anniskelumesta - kun löysin oikean oven josta pääsee sisälle - olin aika "mitä vittua"-fiiliksissä. Eihän sellaisessa paikassa voi tehdä standuppia. Kysyin varovasti, että minne esiintyjät pääsee ja ohjattiin pieneen huoneeseen, joka oli täynnä kaikenlaista rojua.

Olin n. tunnin etuajassa melkein ja kerkisin kuuntelemaan ihmisten juttelua - melkein pelotti. Miten olinkaan saanut itseni sellaiseen paikkaan ja kuvittelin vielä heittäväni lyhyen setinkin, ei saatana.

Lopulta sitten muutkin esiintyjät saapuivat, siinä vaiheessa minä jo melkein nukuin, olihan mulla kuumettakin ja jatkunutta valvomista ihan kivasti. Paikalle tuli itseni lisäksi JP Kangas Tampereelta, Pete Kosonen Helsingin talousalueelta ja samoin Harjun Petri, joka toimi illan MC:nä.

Luottamus itseen, komiikkaan, yhteiskuntaan rapistui silmissä. Pakkohan sitä on kuitenkin tehdä sitä, mitä varten jonnekin on mennyt tai muuten on mennyt turhaan ja turhuus on turhinta tässä maailmassa.

Ilta alkoi. Harju sain yleisön haltuunsa kokeneella otteellaan. Hyvin sai naurujakin ja spontaaneja aplodeja irti yleisöstä. Ja sitten ties kuinka monennetta kertaa (18) illan ensimmäisenä koomikkona JARKKO REPO!

Rämmin "lavalle". Pelotti ihan saatanasti.

Oikein hyvää iltaa, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo Lahdesta.

- hiljaisuus -

Hirvi
Susi
Koira
Koira Part II
Psykologi
Suklaa
Las Vegas
Lentopelko

Tein sen mitä varten olin mennyt. Ja meni hyvin. Tekisi mieli sanoa helvetin hyvin, mutta se varmaan johtuu vain siitä, että odotukset olivat aika matalalla.

Hiljaisen alun jälkeen nauru oli lähes jatkuvaa ja tunsin koko setin ajan (10 minuuttia) kuinka virtsa hiljakseen nousi päälakea kohden. Se on hyvä fiilis, etenkin kun sen osaa nollata heti keikan jälkeen tai jos tarpeen jo setin aikana.

Ilta meni hyvin. JP tarvitsi kyydin Tampereelle, joten tietenkin miehen sinne heitin, ei se nyt tehnyt kuin tuollaiset 300 kilometriä ylimääräistä ajelua mulle.

Kotiin kerkisin hyvissä ajoin joskus puoli kolmelta yöllä ja sitten Jarkkoa väsytti. Nukuin, heräsin, katsoin elokuvan ja istun nyt tässä, kun en muutakaan sanottavaa keksi.

Seuraavaan kertaan. Lue myös www.koomikot.com osoitteesta lisää siitä, mitä puhuttiin ja kenen kanssa. Kaikki parhaimat juorut teille paljastaa - niinno en ainakaan minä. Yleistä jauhantaa standupista kuitenkin iskeytyy tuonne Koomikot.comiin vielä tämän päivän aikana.

Tuusulasta pääsin pois, mutta oli se vaan jälleen eeppinen ilta.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Luovuus, väsymys ja illankeikka

Eilen oli perjantai ja tuli taas tehtyä sitä, mitä nyt nuoret miehet perjantaisin tekevät; parannettua maailmaa tee-kupposen äärellä. Se on niin helppoa, kun voi tehdä kaikesta parempaa vain jauhamalla jo satoja kertoja esitettyjä ajatuksia. Sitä on niin varma kaikesta aina öisin, että eihän sitä omaa puhetta kehtaisi edes kuunnella selvinpäin ollessa...eiku mähän olin selvinpäin yöllä.

Mikä siinä on, että öisin sitä heittää ilmoille niin huonoja juttuja ja niiden typeryyden tajuaa vasta aamunvaljettua. Vai olisiko sittenkin niin, että arki painaa päälle ja ihanan kevyet ihmiseloa ylennöivät ajatukset painuvat syvälle ja se kuka niistä puhuu on joko mielenterveys-potilas tai Jari Sarasvuo.

Ehkäpä luovuus on rajojen ylittämistä, tai siis onhan se, mutta voiko ajattelun luovuus olla myös samalla kaavalla syntyvää. Näkemys jostakin asiasta kulmasta, jota muut eivät ole ottaneet huomioon. Voisin ainakin luulla asian olevan niin, joten tietenkin sen täytyy niin olla.

Väsyttää.

Pitäisi juoda kahvia.

Illalla keikka tulossa ja mä puhun paskaa jostakin luovuuden ylevistä tuulista, joiden alla pitää liikkua, että eivät sosiaali-demokraatit saa vihiä siitä, että minuun olisi voinut tarttua ripaus erilaisuutta.

Keikka.

Tärkeä keikka, ei tulisi mokata. Pitäisi olla taas itselleni uusia kasvoja takahuoneessa (jos nyt siellä on sellaista, ensimmäinen kerta Ravintola Pikku Ellissä i Tuusula). Väsyttää ihan saatanasti ja juuri peruivat kaikki mukaanlähteneet (huom. imperfekti) mukaanlähtönsä, joten itsekseni köröötän Lahdesta tuon n. 45 minuuttisen ajomatkan.

Ei mitään valmiina setin suhteen. Voisin heittää jotain tämän suuntaista:
Hirvi
Susi
Koira
Suklaa
Las Vegas
+ muutamia one linereita (päätän siihen, mikä toimii hyvin)

Ei jaksaisi lähteä. Ensimmäinen kerta. Olen ollut kipeänä nyt nelisen päivää ja tänään aamulla olin pelaamassa kolmen ottelun salibandy-turnauksessa, joten energiat on aivan lopussa. Ei paras lähtökohta illalle.

Kirjoittelen taas huomenna illan sujumisesta.

Toi luovuus bullshitti liittyy juuri näihin fiiliksiin. Sitä kokee olevansa aivan helvetin huono ja teennäinen aina väsyneenä, vaikka muiden mielestä onnistuisikin heittämään kohtuullisen keikan.

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Pankeista ja ihmisistä

Joskus on pakko mennä pankkiin, hakemaan rahaa tai neuvottelemaan siitä milloin raha pitää maksaa takaisin. Tänään kävin pankissa tekemässä kumpaakin. Ennen sitä piti olla nöyränä pankinjohtajan edessä ja tänä päivänä pankinjohtajat kait saa kuulla kunniansa lähes päivittäin (enkä nyt viitannut mihinkään positiiviseen kunnianosoitukseen).

Niin ne ajat muuttuvat, muuttuivat ja tulevat muuttumaan. Tämän päivän herra on huomisen narri ja eilisen narri on Björn Walhroos. Koskaan ei voi tietää mihin suuntaan maailma kaatuu ja pitääkö olla rähmällään Venäjälle vai Amerikkaan päin. Siksi osa meistä yrittää olla mieliksi kaikille, sitä sanotaan diplomatiaksi. Diplomaateilla ei ole mielipidettä vaan he fuusioivat muiden mielipiteen yhdeksi valtavaksi mielipiteeksi, joka pitää sisällään hutu-tutsien vääryydet, Jugoslavian sisällissodat, tsetseeni sissit ja lähes kaiken muunkin, mitä maailmassa nyt tapahtuu. Ainoastaan terroristien kanssa diplomaatti ei työskentele, koska terroristit on pahoja.

Missä mekin olisimme ilman terrorismia...olisimmeko itsenäisiä, kuka määrittelee hyvän terrorismin? Pitääkö sitä vasta jälkikäteen tuomita syyllinen, natsi oli paha, koska natsi ei voittanut. Entä punaiset tahi valkoiset, kummat niistä nyt sitten olivat hyviksiä? Ovatko binladenit vain tekemässä seuraavaa parempaa maailmaa vai haluvatko he vain tuhota tämän...

Vasta vuosien kuluttua voimme sanoa varmuudella ja se - se on sitä diplomatiaa myös. Vaikka ei tekisikään töitä terroristin kanssa, niin kannattaa sotä nyt pikkasen jättää porttia auki sinnekin päin, jos niistä nyt kuitenkin tulee maailmanherroja.

Pankissa asiat menivät erinomaisesti. En käsitellyt pankinjohtajaa millään erikoisella tavalla, ainoastaan ihmisenä. Tuntuu toimivan. Tarvitaanko sitä sen kummallisempaa diplomatiaa kuin se, että antaa jokaiselle ihmisarvon.

Ei minun tarvitse kumarrella johtajia eikä heidän minua. Jokaisella on asemansa (joillakin valitettavan huono) ja jokaisella on sama ihmisarvo. Voimme olla eriarvoisia yhteiskunnassa, mutta se ei tarkoita sitä, että minä käyttäytyisin sen mukaan.

Parasta diplomatiaa onkin rehellinen keskustelu ja pyrkimys ymmärtää toista. Ei sillä ole väliä missä asemassa ihminen on, on ollut ja tulee olemaan.