Morjensta jälleen kaikki tuberkuloottiset kanssapurijat. Tänään ajattelin jutella mukavia terveydestä, omastani, yhteiskunnan ja ehkäpä myös komiikan.
...hetki, otan peiton - alko paleltaa...
...eipä tämä nyt paljoa lämmitä, pitäisköhän siirtää itsensä lämpöpatterin viereen...
nah. Kyll mä tän nyt tästä rykäisen alta pois ja sitten mietin mistä varastan uudet keuhkot.
Eli niin ja no jotta tokkiinsa ja muitakin aloitus sanoja.
Tänään mä en vaan saa aloitettua mitään. Aikaansaannotonta touhuni tämä. Paleltaa - on vilu. Kuumetta ei pahemmin juuri tällä hetkellä, mutta juuri sopivasti, että vituttaa. Yleinen terveystilanteeni on mielestäni hyvä; epilepsia, keuhkorappeuma, selässä välilevytyrä (2x poistettu), polvet hajalla (toinen vasta operoitu) ja muuallakin "vanhoja vammoja". Minusta siis ihan hyvä lähtötilanne. Mikäkö tuossa vituttaa on se, että joka helvetin flunssa/nuha iskee sen verran voimakkaana, että menee joka vuosi viikkoja sairastellessa.
Ja se häiritsee. Toisaalta ilman näitä jaksoja minulla ei olisi ollut (eikä olisi) aikaa kehitellä pääni sisällä kaikkia niitä ajatuksia, jotka nyt nousevat pintaan komiikkana. Kun itse suhtaudun terveyteeni huumorilla, niin voiko se silloin olla negatiinen asia.
Yhteiskunta on paljon sairaampi kuin minä. Vantaalla koululaiset (ja etenkin tytöt) juovat päiväkännejä ja toisaalla Susan Kuronen kirjoittaa kirjan, jonka jokainen sosiaalipornon ystävä haluaa lukea, mutta kukaan ei kehtaa sitä myöntää. Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa ja ne ketkä pyrkivät elämään eilisessä kärsivät varmasti jatkuvista mielenterveysongelmista. Menkööt Amishien keskuuteen jos haluavat pitää maailman muuttumattomana. Minä siis kannatan muutosta - se voi olla huonompaan, mutta ilman muutosta yhteiskunta varmasti päätyisi huonoon tilanteeseen.
Vaikka yhteiskunta tuntuu sairaalta, niin se on vain normaalia evoluutiota (ei siis biologista vaan sosiaaliekonomis-järjestelmien) ja sen vastustaminen olisi sama kuin pyrkisi herättämään henkiin dinosaurukset - tottakai joku haluaa nähdä vanhan maailman palaavan, mutta minä haluan katsoa eteenpäin. Yhteiskunta on aina ollut muutoksessa, mutta vasta globalisaatio on aiheuttanut sen, että muutos nopeus on joillekin liian suuri. On yhä olemassa paljon ihmisiä, jotka uskovat maailman olevan litteä - auringon kiertävän sitä ja kaiken lisäksi mielestään maailma on 6000 vuotta vanha...
...ei siis ihme jos syntyy pientä terrorismin pelkoa, kun taantumukselliset amerikkalaiset pyrkivät edustamaan korkeinta moraalia ja samalla toisella tapaa taantumuksellinen ääri-islamistinen liike näkee itsensä ihan samassa valossa - kumpaisiakin vain ohjaa pelko muutoksesta.
Kun itse tulen sairaaksi, niin pyrin elämään mahdollisimman normaalisti - aivan kuin sairaus ei pystyisi vaikuttamaan minuun. Lopulta sitten keho ei enää kanna ja sorrun sohvan/sängyn-pohjalle ja sieltä nytkin kirjoittelen (käteviä nämä langattomat verkkoyhteydet). Itsekin koen siis taudin negatiivisena vain sen takia, että se aiheuttaa muutoksia päivittäiseen elooni - jokin ulkopuolinen määrittelee miten toimin.
Onko yhteiskuntamme siis sairas - ei. Se on vain muutoksessa. Yksittäiset matriisin-palaset voivat olla sairaita (Vantaan koululaiset ja Susan Kurosen vihaajat), mutta kokonaisuus on vain jatkuvassa murroksessa - etsien uusia väyliä. Joillekin tämä hektisyys sopii ja osa taantuu lapsen tasolle (George W. Bush).
Minä näen oman flunssani myös vain osana muutosta. Ehkäpä opin tästäkin jotain uutta - ehkäpä keksin tässä puol-horroksessa jonkin uuden ajatuksen. Aluksi pyrkii välttämään taudin tuomaa muutosta, mutta lopulta on pakko sortua ja viimeistään siinä vaiheessa on hyvä ymmärtää se, että ei alunperinkään ollut mitään pelättävää.
Yksi tapa uudistua on sairastaminen.
...hetki, otan peiton - alko paleltaa...
...eipä tämä nyt paljoa lämmitä, pitäisköhän siirtää itsensä lämpöpatterin viereen...
nah. Kyll mä tän nyt tästä rykäisen alta pois ja sitten mietin mistä varastan uudet keuhkot.
Eli niin ja no jotta tokkiinsa ja muitakin aloitus sanoja.
Tänään mä en vaan saa aloitettua mitään. Aikaansaannotonta touhuni tämä. Paleltaa - on vilu. Kuumetta ei pahemmin juuri tällä hetkellä, mutta juuri sopivasti, että vituttaa. Yleinen terveystilanteeni on mielestäni hyvä; epilepsia, keuhkorappeuma, selässä välilevytyrä (2x poistettu), polvet hajalla (toinen vasta operoitu) ja muuallakin "vanhoja vammoja". Minusta siis ihan hyvä lähtötilanne. Mikäkö tuossa vituttaa on se, että joka helvetin flunssa/nuha iskee sen verran voimakkaana, että menee joka vuosi viikkoja sairastellessa.
Ja se häiritsee. Toisaalta ilman näitä jaksoja minulla ei olisi ollut (eikä olisi) aikaa kehitellä pääni sisällä kaikkia niitä ajatuksia, jotka nyt nousevat pintaan komiikkana. Kun itse suhtaudun terveyteeni huumorilla, niin voiko se silloin olla negatiinen asia.
Yhteiskunta on paljon sairaampi kuin minä. Vantaalla koululaiset (ja etenkin tytöt) juovat päiväkännejä ja toisaalla Susan Kuronen kirjoittaa kirjan, jonka jokainen sosiaalipornon ystävä haluaa lukea, mutta kukaan ei kehtaa sitä myöntää. Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa ja ne ketkä pyrkivät elämään eilisessä kärsivät varmasti jatkuvista mielenterveysongelmista. Menkööt Amishien keskuuteen jos haluavat pitää maailman muuttumattomana. Minä siis kannatan muutosta - se voi olla huonompaan, mutta ilman muutosta yhteiskunta varmasti päätyisi huonoon tilanteeseen.
Vaikka yhteiskunta tuntuu sairaalta, niin se on vain normaalia evoluutiota (ei siis biologista vaan sosiaaliekonomis-järjestelmien) ja sen vastustaminen olisi sama kuin pyrkisi herättämään henkiin dinosaurukset - tottakai joku haluaa nähdä vanhan maailman palaavan, mutta minä haluan katsoa eteenpäin. Yhteiskunta on aina ollut muutoksessa, mutta vasta globalisaatio on aiheuttanut sen, että muutos nopeus on joillekin liian suuri. On yhä olemassa paljon ihmisiä, jotka uskovat maailman olevan litteä - auringon kiertävän sitä ja kaiken lisäksi mielestään maailma on 6000 vuotta vanha...
...ei siis ihme jos syntyy pientä terrorismin pelkoa, kun taantumukselliset amerikkalaiset pyrkivät edustamaan korkeinta moraalia ja samalla toisella tapaa taantumuksellinen ääri-islamistinen liike näkee itsensä ihan samassa valossa - kumpaisiakin vain ohjaa pelko muutoksesta.
Kun itse tulen sairaaksi, niin pyrin elämään mahdollisimman normaalisti - aivan kuin sairaus ei pystyisi vaikuttamaan minuun. Lopulta sitten keho ei enää kanna ja sorrun sohvan/sängyn-pohjalle ja sieltä nytkin kirjoittelen (käteviä nämä langattomat verkkoyhteydet). Itsekin koen siis taudin negatiivisena vain sen takia, että se aiheuttaa muutoksia päivittäiseen elooni - jokin ulkopuolinen määrittelee miten toimin.
Onko yhteiskuntamme siis sairas - ei. Se on vain muutoksessa. Yksittäiset matriisin-palaset voivat olla sairaita (Vantaan koululaiset ja Susan Kurosen vihaajat), mutta kokonaisuus on vain jatkuvassa murroksessa - etsien uusia väyliä. Joillekin tämä hektisyys sopii ja osa taantuu lapsen tasolle (George W. Bush).
Minä näen oman flunssani myös vain osana muutosta. Ehkäpä opin tästäkin jotain uutta - ehkäpä keksin tässä puol-horroksessa jonkin uuden ajatuksen. Aluksi pyrkii välttämään taudin tuomaa muutosta, mutta lopulta on pakko sortua ja viimeistään siinä vaiheessa on hyvä ymmärtää se, että ei alunperinkään ollut mitään pelättävää.
Yksi tapa uudistua on sairastaminen.