!UUSI BLOGI!

Siirry www.jrepo.fi

Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.

jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Terveysväittämiä

Morjensta jälleen kaikki tuberkuloottiset kanssapurijat. Tänään ajattelin jutella mukavia terveydestä, omastani, yhteiskunnan ja ehkäpä myös komiikan.

...hetki, otan peiton - alko paleltaa...

...eipä tämä nyt paljoa lämmitä, pitäisköhän siirtää itsensä lämpöpatterin viereen...

nah. Kyll mä tän nyt tästä rykäisen alta pois ja sitten mietin mistä varastan uudet keuhkot.

Eli niin ja no jotta tokkiinsa ja muitakin aloitus sanoja.

Tänään mä en vaan saa aloitettua mitään. Aikaansaannotonta touhuni tämä. Paleltaa - on vilu. Kuumetta ei pahemmin juuri tällä hetkellä, mutta juuri sopivasti, että vituttaa. Yleinen terveystilanteeni on mielestäni hyvä; epilepsia, keuhkorappeuma, selässä välilevytyrä (2x poistettu), polvet hajalla (toinen vasta operoitu) ja muuallakin "vanhoja vammoja". Minusta siis ihan hyvä lähtötilanne. Mikäkö tuossa vituttaa on se, että joka helvetin flunssa/nuha iskee sen verran voimakkaana, että menee joka vuosi viikkoja sairastellessa.

Ja se häiritsee. Toisaalta ilman näitä jaksoja minulla ei olisi ollut (eikä olisi) aikaa kehitellä pääni sisällä kaikkia niitä ajatuksia, jotka nyt nousevat pintaan komiikkana. Kun itse suhtaudun terveyteeni huumorilla, niin voiko se silloin olla negatiinen asia.

Yhteiskunta on paljon sairaampi kuin minä. Vantaalla koululaiset (ja etenkin tytöt) juovat päiväkännejä ja toisaalla Susan Kuronen kirjoittaa kirjan, jonka jokainen sosiaalipornon ystävä haluaa lukea, mutta kukaan ei kehtaa sitä myöntää. Yhteiskuntamme on jatkuvassa muutoksessa ja ne ketkä pyrkivät elämään eilisessä kärsivät varmasti jatkuvista mielenterveysongelmista. Menkööt Amishien keskuuteen jos haluavat pitää maailman muuttumattomana. Minä siis kannatan muutosta - se voi olla huonompaan, mutta ilman muutosta yhteiskunta varmasti päätyisi huonoon tilanteeseen.

Vaikka yhteiskunta tuntuu sairaalta, niin se on vain normaalia evoluutiota (ei siis biologista vaan sosiaaliekonomis-järjestelmien) ja sen vastustaminen olisi sama kuin pyrkisi herättämään henkiin dinosaurukset - tottakai joku haluaa nähdä vanhan maailman palaavan, mutta minä haluan katsoa eteenpäin. Yhteiskunta on aina ollut muutoksessa, mutta vasta globalisaatio on aiheuttanut sen, että muutos nopeus on joillekin liian suuri. On yhä olemassa paljon ihmisiä, jotka uskovat maailman olevan litteä - auringon kiertävän sitä ja kaiken lisäksi mielestään maailma on 6000 vuotta vanha...

...ei siis ihme jos syntyy pientä terrorismin pelkoa, kun taantumukselliset amerikkalaiset pyrkivät edustamaan korkeinta moraalia ja samalla toisella tapaa taantumuksellinen ääri-islamistinen liike näkee itsensä ihan samassa valossa - kumpaisiakin vain ohjaa pelko muutoksesta.

Kun itse tulen sairaaksi, niin pyrin elämään mahdollisimman normaalisti - aivan kuin sairaus ei pystyisi vaikuttamaan minuun. Lopulta sitten keho ei enää kanna ja sorrun sohvan/sängyn-pohjalle ja sieltä nytkin kirjoittelen (käteviä nämä langattomat verkkoyhteydet). Itsekin koen siis taudin negatiivisena vain sen takia, että se aiheuttaa muutoksia päivittäiseen elooni - jokin ulkopuolinen määrittelee miten toimin.

Onko yhteiskuntamme siis sairas - ei. Se on vain muutoksessa. Yksittäiset matriisin-palaset voivat olla sairaita (Vantaan koululaiset ja Susan Kurosen vihaajat), mutta kokonaisuus on vain jatkuvassa murroksessa - etsien uusia väyliä. Joillekin tämä hektisyys sopii ja osa taantuu lapsen tasolle (George W. Bush).

Minä näen oman flunssani myös vain osana muutosta. Ehkäpä opin tästäkin jotain uutta - ehkäpä keksin tässä puol-horroksessa jonkin uuden ajatuksen. Aluksi pyrkii välttämään taudin tuomaa muutosta, mutta lopulta on pakko sortua ja viimeistään siinä vaiheessa on hyvä ymmärtää se, että ei alunperinkään ollut mitään pelättävää.

Yksi tapa uudistua on sairastaminen.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Tilannekatsaus

On tultu pitkämatka, jostakin matkalla jonnekin. Tämän blogin pitäisi seurata mun "uran"-kehittymistä, mutta kun ei aina jaksa kirjoittaa asiaa ja sitten kun on asiallisen tekstin vuoro, niin se on niin saatanan kuivaa, että sitä ei kehtaa julkaista.

Nyt on erinomainen fiilis standupin suhteen. Olen saanut rohkaisevaa palautetta ja eiköhän tästä vielä jonain päivänä ole ammatiksi - toive on kova. Ei vaan pitäisi sanoa ääneen, koska jos ei toivettaan saavuta, niin ihmiset pitävät häviäjänä. Siksi sitä tulee aina hieman heitettyä itsestään ironisia kommentteja ja etenkin liioittelullani olen saanut jotkin ihmiset hermostumaan. Eiköhän ne ole kuitenkin jo menneen talven lumia (vittu ku pysyis edes vähän aikaan nää lumet, niin voisin kuvitella asuvani arktisella alueella ja väittää ulkomaan tutuille, että -40 astetta on normi talvilämpötila), siis liioittelu. Tai jokin.

Ja jos nyt joku ei huomannut, niin suluissa tein juuri liioittelevan kommentin. Alleviivataanko vielä kerran. Mä olen niin vitun hauska kirjoittaja, että teen itsestäni pilaa jatkuvasti. En muista - vain itsestäni. Kulttuuriimme ei kuitenkaan kuulu itsepilkka, joten mun kirjoitukset pyritään tulkitsemaan normien mukaan ja se on mun ongelma. Ei pitäisi toimia pikkulapsen tavoin vaan mun olisi nöyrryttävä normien edessä ja toteltava oikeita käyttäytymismalleja.

Uskon kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun joku minuun tutustuu hän tajuaa sen, että en ole aivan niin itserakas kusipää kuin voisi olettaa. Mulla on vähän oikeita ystäviä, koska itseäni ei kiinnosta selittää ihmisille arvojani vaan pyrin antaa tekojeni puhua puolestani - eivät vaan aina tunnu käsittävän oikein. Siis ihmiset. Joten pakko sitä on vähän muuttua, enhän minä voi vaatia yhteiskunnalta muokkaantumista minun mukaani, vai voinko ;)

Eli tästä päivästä lähtien lupaan julkisesti olla ystävällisempi ja hieman edes helpommin ymmärrettävissä. Jatkan yhä itseironiaa, joka aukeaa vain mulle ja pyrin yhä auttamaan ihmisiä, mutta puhumalla heille enkä tekemällä pitkäjänteisiä suunnitelmia muiden tietämättä (joo, näin flunssassa tulee puhuttua liikaa asiaa).

Ei se minusta parempaa ihmistä tee, mutta ainakin se helpottaa joidenkin elämää - ehkä jopa minun. Ja jos en muutu lainkaan, niin voin aina onneksi helposti selittää tämän kuumehoureena.

Mutta paljon sitä on tehtävä onnistuakseen standupin maailmassa. Paljon.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Mutta minne katosi lauantai

Hei te kaikki eines-syöjät ja lisäainekyttääjät. Minulla oli eilen kiire. En tehnyt mitään ja sitten olikin jo keikka. Kerkisin juuri ja juuri juuriharjalla pesemään mieleni ja pinnoitin sen uudestaan kiiltävällä kirjoitelmalla www.koomikot.com - päiväkirjaani. Se oli ihanaa aikaa. Sitten koitti keikka ja...

...vittu että meni hyvin. Anteeksi kiroilu. Se oli ihan saatanan hyvä keikka. Anteeksi kiroilu. Muutama juttu floppasi, mutta nekin pelastettiin maankamaralta pistämällä jutusta läpi itseironian terällä - helvetti että oli mukavaa. Anteeksi kiroilu.

Anteeksi kiroilu. Vanhuskeikalla perjantaina en kiroillut, nyt on pakko - saa systeemistä ulos kaikki tiksit ja muutkin pakko-oireet.

vittu saatana

ei mulla oikeasti oli Tourettea eikä edes syndroomaa. Kunhan aina pitää selittää ihmisille sitä, miksi kiroilee - minusta se vaan on mukavaa. Teen sitä itseironisesti siten, että säälin heitä, jotka panostavat pointtinsa kirouksella, jotta se kuulijan tajunnassa räjähtäisi paremmin - minä en. Silloin, kun on asiaa - en kiroile. Joten voitte helposti päätellä, että mulla ei ole koskaan asiaa.

Keikka oli menestys, yeah, loistavaa, jättivänkää, superia ja fantsua!

Tänään pitää kohta suunnata sukulais-lapsoisen nimeämisjuhlaan. Saakohan jokainen antaa oman ehdotuksen piltin tulevaisuudelle. Eiku ihan oikeasti hei, nimi määrittelee paljon siitä millainen elämä lapsella tulee olemaan. Jos nimi on "Kukka-Sofia" niin voi olla varma, että aikuisena sitä kuuluu Animaliaan tai pahimmassa tapauksessa Vihreisiin. Jos nimi on "Gustav", niin voi olla joko kaappihomo-pedofiili bättrefolkki tai sitten maanpuolustuksen erikoisasiantuntija (eroavatko noi nyt sitten mitenkään toisistaan, enpä tiedä).

Nimi on vettä sakeampaa ja veri ei miestä pahenna. Tahi jotakin.

Lauantai katosi siis kuin Veltto Virtanen eduskunnasta (joo, ei nää mun jutut aukea edes mulle itelleni) - jälkiä jättämättä, mutta kauhealla katkeruudella. Katkeruuteni johtuu siitä, että se hupi ei voi jatkua läpi ihmiselämän. Jos jatkuisi niin tämähän olisi taivas maan päällä - ja tästä päästään kiinni päivän toiseen aiheeseen (vai seitsemänteenköhän se jo menee).

Seuraa aina sivustoillani kävijöiden lähtökohtia ja pyrin muokkaamaan juttuja siihen suuntaan, että ne istuvat paremmin lukijoidensa aivokalvoille ja tulehduksille. Sivustollani käypi jostain syystä huomattavan paljon mainostoimistojen tietokoneita - en nyt väitä, että työntekijänsä täällä kävisi vaan ne tietokoneet. Tämä on sikäli jättivänkää, että olen varmaan hakenut töihin jokaiseen suomalaiseen mainostoimistoon ja lähes kaikist avastaus on ollut se, että he eivät ole antaneet vastausta.

Minusta vain olisi niin saatanan ihanaa saada palkkaa siitä, että luon tekstiä joka iskee kuluttajan tainnoksiin ja pakottaa hänet ostamaan uusia kulutushyöykkeitä, jotta hänkin olisi parempi ihminen. Minä rakastan markkinataloutta.

Siksi olen hakenut, mutta enhän minä osaa mitään. Nyt nämä mainostoimisto-ilkkujat käyvät täällä lukemassa ajatuksiani ja toteavat olleensa täysin oikeassa ja sekös minua vituttaa. Minä osaan sujuvasti kirjoittaa ja jutella mukavia lavoilla, olen helvetin ammattitaitoinen esimies ja myyntivalmentaja - lisäksi omaan hyvän näkemyksen mainontaan ja markkinointiin, mutta - minulla ei ole ko-ke-mus-ta.

Okei, tää juttu ei nyt ihan liity vain muhun itseeni. Olen saanut jälleen kerran törmätä nerokkaisiin työnantajiin (en itse ole hakenut minnekään), jotka vaativat kokemusta opiskelijalta - yeah, siitähän se lähtee. Sulla pitää olla kokemusta jotta saat työpaikan. Joku päivä jossain päin maailmaa joku vielä tajuaa kuinka tyhmä tuo idea on ollut.

Ehkä.

Mainostoimistot. Ne käyvät täällä, väitän tätä salaliitoksi. Tahtovat estää minua kertomasta mielipiteeni Goerge W. Bushin politiikasta ja Venäjän ydinase-uhasta. Ne kontrolloi mun päätä pienillä mikrosirusäteillä (joo ne ampuu mikrosiruja mun päähän).

tra lalla lalla laa

Ai niin, lauantai meni. Se olisi ollut kiva päivä antaa kellon seisahtua. Niin ei käynyt. Onneksi sentään joku oli muistanut Kirkaa ja soittanut keksitystä taposta aluehälytyskeskukseen - nerokasta. Vittu mikä tapa muistaa vainajaa - keksiä niitä lisää.

Mainostoimistot keksivät vainajista lisää. Markkinoinnin ja mainonnan lähtökohta näinä vuosina on ollut se, että revitään vanhoista jutuista kaikki irti, koska ei uskalleta ottaa riskiä. Miettikääpä sitä tilannetta, kun joku Pepsi Co:n mainosheebo on sanonut, että heitetäänpäs kaduilla mainos, jossa on yhtä isolla Coca Cola Companyn vastaava light-tuote...siinä on saattanut muutaman hetken pojilla ja tytöillä raksuttaa päässä markkinoinnin periaatteet. Mutta niin ne nyt vain ovat katukuvassa olleet - minä siirryin Pepsi-generation ihmiseksi saman tien. Kiitos Viktor Pelevin, kiitos maailma. Kiitos virvoikejuoma-valmistajat. Kiitoksia Laura Voutilainen (että et päässyt edustamaan Euroviisuissa).

Hyvä mainostoimisto henkilö. Tahdon sanoa sinulle, että olen yhä vvapaasti käytettävissä. Teen työni tunteella ja palolla. Harvemmin kuitenkaan poltan vanhoja kivikirkkoja - ne nyt vain palavat niin huonosti. Minulla on paljon ideoita ja olen tunnettu siitä, että ideani ovat helvetin huonoja.

Olen yritysjohtaja, olen stand up -koomikko, olen neuroottinen idiot savant, ilman savant-osuutta. Olen tehnyt eilen yhden parhaista keikoistani ja olen pilvessä - ihan ilman narkoottisia tahi muitakaan päihdyttäviä aineita.

Lauantai meni siis. Nyt on sunnuntai. Huomenna tämän logiikan mukaan maanantai - toivokaamme parasta. Ei näin hyvää viikonloppua pidempään jaksaisikaan.

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

Hoitokoteja ja ihmispilkkaa

Kuten jo tuonne www.koomikot.com sivuston nettipäiväkirjaani kirjoitin - keikka vanhainkotiin (hoitokoti) meni hyvin. Sain itseäni kolme kertaa vanhemmat ihmiset nauramaan jutuillani, jotka koskettavat sitä maailmaa jossa minä elän - ei ole siis elo paljoa muuttunut, kun pystyivät samaistumaan tilanteisiin joita minä kokenut.

Tarinat eläimistä toimivat hyvin, jutut jotka oivat törkeitä samoin - osa meni ohi, mutta se nyt ei ole uutta - niin siinä vain toisinaan käy.

Minulle jäi positiivinen fiilis ja keskusteltuani tilaajan Harri Vähäniemen kanssa Lahden alueen vanhainkotien (hoitokotien) tilanteesta, niin haluan mielelläni jatkaa keikkailua ikä-ihmisten parissa. Ei heillä hirveästi ole mitään ohjelmaa ja opihan minäkin siinä paljon. Loistavaa.

Viikonloppuisin tänään vierailemassani hoitokodissa on asukkaita 43 ja hoitajia 3. Te joilla on lapsia, niin voitte hyvin miettiä kuinka hyvin kolme ihmistä pärjää tietyllä tapaa jatkuvaa huolenpitoa tarvitsevien vanhusten kanssa. Tietenkin osa asujista on hyvässä kunnossa, mutta silti. Kolme hoitajaa.

Vaikka en ole itse mikään vanhusten puolestapuhuja, toisinaan tuntuu, että he vihaavat nuoria periaatteesta, joten miksi minä heistä välittäisin. Kuitenkin tilanne on se, että pienillä teoilla voin heidän eloaan keventää - vähän, mutta silti. Tottakai siis teen niin.

On ihmistä pilkkaavaa kuvitella vanhusten tyytyvän siihen, että saavat lääkkeensä ja ruuan päivittäin. Kyllä ihmiselle pitää tarjota myös muuta ravintoa kuin mitä kurkusta alan nielemme. Tänään kannoin korteni kekoon, toivottavasti myös jatkossa niin tulen tekemään, että ei jää tämä kirjoitukseni tekopyhäksi paskaksi, jossa olen eittämättä kovin hyvä.

Tehkäämme siis jokainen pieni teko ihmisyyden arvostamiseksi ja pitäkäämme vanhuksia ihmisinä sen sijaan, että he ovat vain tilastollinen välttämättömyys yhteiskunnassa.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Ajatuksia kielestämme

Kielemme on nokkela. Tai siis sitä on helppoa käyttää nokkelasti, onko se siis nokkelaa jos se on helppoa? Useilla sanoilla on monitahoisia merkityksiä, tottakai muissakin kielissä on, mutta tämän kotimainen on siten mielenkiintoisempi, että voi etenkin leikkiä yhdyssanoilla ja myös sanajärjestyksellä.

Kielessämme on helppoa jättää yllätys loppuun kun ei ole mitään pakottavia sanajärjestyksiä olemassa.

Mutta vaatiiko se jotain lahjakkuutta. Tänään olen pohtinut sitä, että voisiko kuka tahansa kirjoittaa standuppia. Esittäminen vaatii varmastikin jotain osaamista, mutta entä se materiaali itsessään. Minulle, toisin kuin käsittääkseni muille, on helpompaa tuotta materiaalia kuin mitä sen esittäminen on. Tottakai nautin lavalla olosta, mutta mieluiten sitä vain esittää uusia juttuja, kun vanhojen juttujen kertomisesta ei saa oikeastaan mitään irti.

Siksi minulla on tapana väheksyä kirjoittamisen taitoa ja kuvitella, että siihen kykenee kuka tahansa. Sitten luen pari keskustelua suomi24.fiistä ja olen varma, että edustan maamme parhaimmistoa tekstin tuottamisen suhteen.

Kielemme on kuitenkin helppoa niille, jotka sitä puhuvat äidinkielenään. Sama ei välttämättä ole tilanne englantia puhuvissa maissa, koska kielen hienoudet eivät välttämättä aukea heille koskaan, johtuen osittain koulutuksen heikosta tasosta. Meille jokaiselle pitäisi siis olla itsestään selvää miten tuottaa soljuvaa ja nautinnollista tekstiä, jonka lukeminen on helppoa, mutta avartavaa.

HELPPOA!

Tiedä sitten pystynkö itsekään siihen.

Pitäisiköhän hakea töihin jonnekin, missä pitää tuottaa paljon materiaalia ja sitä saisi esittää jonkin median kautta. Tottakai standup on edelleen se ykkös-suunta, mutta voisi olla erinomaita tehdä ihan päiväntyönä jotain sellaista, joka tukee kehitystä. Tietenkin nyt komiikkani lähtee siitä, kun yhdistelen kapitalismia ja muita itselleni tuttuja maailmoja siihen, mitä muut kokevat arjessaan päivittäin.

Ehkäpä komiikkani taso laskisi jos tekisin pelkästään tätä jatkuvasti. Pitää miettiä, pohtia, tuumailla ja ajatella asiaa hieman vielä.

Huomenna keikalle vanhainkotiin, mun on pakko keksiä jotain nasevaa sanottavaa sinne, jotakin joka kalskahtaa vanhojen ihmisten korviin yhtä muikeasti kuin Mannerheimin astelu. Tai sitten arvostan vanhuksia ja heitän heille perussettini ja luotan siihen, että he jos ketkä ymmärtävät maailmaa.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Vitun Hyvää Ystävänpäivää

No niin, kaikki sitten laittelemaan tekstiviestejä kavereilleen, ystävilleen, läheisilleen, omaisilleen, sukulaisilleen, ette voisitte olla vähän silleen.

Sain yöllä viestin, joka meni jotenkin näin
Ystävyys on arvokasta, vaali sitä parhaasi mukaan.
Sinä olet minulle tärkeä ja minä annan sinulle sydämeni.
Hyvää ystävänpäivää!

Vastasin
Valitettavasti elinkauppa on kiellettyä Suomessa ja siitä voi saada vankeustuomion. Jos kuitenkin satun tarvitsemaan uutta sydäntä niin lupaan muistaa tarjouksesi. Kiitos.

Olen niin kovin innostunut tästä ystävänpäivästä. Jipii. Ajattelin, että voisin hankkia ystävilleni kivoja lahjoja joilla välitän sen tunteen kuinka paljon arvostan heitä. Voisin esimerkiksi ostaa matkalahjakortteja kohteisiin joihin on matkustuskielto (esimerkiksi rantalomia Irakiin) ja lapsettomuudesta kärsivälle pariskunnalle voisin hankkia vauvanhoito-oppaan.

Olen minä niin ihana ihminen. Lähimmäisen rakas, niin siis en itse heitä rakasta, mutta ne minua.

Miksi pitäisi yhtenä päivänä vuodessa muistaa ystäviään, kun minä muistan heitä kokoajan. Minä vaadin myös Parisuhde-päivää - kerran vuodessa pitää vain muistaa kumppaniaan ja sitten se on taas siinä. Vuodenajan saa rellestää vapaasti ja riehua miten sattuu.

Muita hyviä päiviä olisi. Työnteon-päivä; kerran vuodessa pitää käydä töissä muistamassa työnantajaa. Vammais-päivä; yhtenä helmikuisena pakkaspäivänä kaikkien pitää liikkua pyörätuoleilla ja kuolata (joo joo, ei ne kaikki kuolaa). Seksin-juhla; olisi pakko antaa jokaiselle, joka pyytää, koska sehän nyt vaan on paras tapa juhlistaa esim. äitimaata.

Noita juhlapyhiä keksin vaikka kuinka. Kohta meillä on jokaiselle vuodenpäivälle oma pyhänsä ja joillekin jopa useampia. Itse haluaisin nähdä tietyllä tapaa vastakkain asettelua enemmän juhlapyhissä, että nähdään kumpaa juhlitaan enemmän. Voisi esimerkiksi olla "juutalaisuuden-päivä" ja "Kolmannen Valtakunnan"-juhlapyhä samaan aikaan.

Niin, ei mun muuta pitänyt sanoa, kuin - kiitoksia kaikille ystävilleni ja kavereille. Te olette yksi syy sille, miksi tätä jaksan tehdä (eihän teitä jaksa kokoajan katsella, joten pakko keikkailla, saapahan edes hetken olla erossa).

Vitun hyvää ystävänpäivää kaikille, myös sinulle. Jokaiselle kommentin jättäneelle lupaan henkilökohtaisen "Huonoimpia Ystävänpäivä Runoja"-runon. Kirjoitan ne suoraan sydämestäni. Jos yhtään kommenttia ei jää, niin lupaan spämmätä kaikkia tuttaviani sähköpostitse niillä kauniilla ja hehkeillä runoilla (tai no mistäs minä tiedän millaisia niistä tulee, kirjoitan ne vasta sitten, kun joku joko kommentoi tai kaikki jättävät kommentoimatta).

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Uhkapeleistä

Elätin itseni vuoden päivät uhkapeleillä, vaikka eihän ne edes ole mitään uhkapelejä. Pokeria voi pelata voitollisesti, kunhan on oikea asenne. Eräs kaverini tälläkin hetkellä pelaa työkseen pokeria ja tunnen useita muitakin pokeri-ammattilaisia.

Ajattelin aiheen nostaa päivän toiseksi viestiksi, koska tämä ei suoraan liity omaan elooni eikä standupin maailmaan. Ainoastaan sen takia nyt tästä kirjoitan, koska tajusin sen, kuinka vähän arvostettuja ammatteja kummatkin ovat. Useita viihdetaiteilijoita arvostetaan, mutta koomikoita pidetään jotenkin helpon rahan metsästäjinä. Samoin pokerissa - eihän se tee muuta kuin pelaa.

Te, jotka ette tiedä mitä se oikeasti on, lukekaa kaverini blogia (jos jaksaisi tätä päivitellä mies paremmin kuin aikaisempaa blogiaan): http://petokoira1.blogspot.com/

Kuten minunkin blogistani näkee, vaikka työ tuntuisi ulospäin kovin helpolta, niin ei se sitä ole, ei ainakaan niille, jotka tosissaan tekevät.

Itse en enää pyri pokerin kautta tienaamaan vaan tavoitteeni ovat toisaalla - standupin parissa. Kaverini vuorostaan tähtää pokerissa yhä ylemmäs. Ehkäpä meidän kumpaisenkin blogien tavoite on kertoa sekä itselle, että teille harvoille lukijoille siitä, miten kehitymme ja etenkin näyttää epäilijöille.

Jos siis pokeri ammattina kiinnostaa, lukekaa linkittämääni blogia.

Keksisit nyt edes joskus hyvän otsikon, jookos

Perjantaina keikalle vanhainkotiin. Harvinaisen stressaavaa, kun tuo asettuminne yleisön asemaan on sen verran vaikeaa. Mulla on kyllä mielessä monta, ei niin hyvää tapaa aloittaa keikka:

- Oikein hyvää aamupäivää, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo ja minä teen standuppia vielä kuolemannekin jälkeen

- Tervehdys, onko teistä kukaan hereillä

- Pelkäsin, että jos myöhästyn, niin puolet teistä on jo kuollut

- Ha haa, tästä tulee paska keikka, mutta esiintyjän kuolemisen sijaan se sattuukin teille

- Irtoaako täältä keikan jälkeen pillua? Vähäniemi (tilaaja) lupas!

Joten taidan viettää loppuviikon miettien hyviä tapoja olla tekemättä keikkaa, vaikka tietenkin sen teen. Noista aloituksista jo huomaatte, että olen täysin hakuteillä perjantain suhteen. Mun pitää aloittaa sillai pehmeästi, teen varmaan aika paljon samanlaista settiä kuin mitä heitin lauantaina Tuusulassa. Tuusulan alkoholisoituneet katsojat vertaantuu todella hyvin vaippaikäisiin.

Jotain pitää kyllä kehittää tuosta elinkaaresta, vaipasta vaippoihin ja sitten hautaan. Mielelläni kekisin myös jotain hautajaisjuttuja, mutta mun hautajaismokat on sen verran pahoja, että ei niitä ilkeä kertoa. Mulla on tapana nauraa hautajaisissa.

Ihan vaan sille kuolleelle - ja positiivisessa hengessä.

Kaikki ei arvosta.

Kyllä siitä tulee hyvä keikka, älä Vähäniemi pelkää.

Mun kahvi on kylmää. Tänään ei sitten mene mikään putkeen. Ja kohta pitää lähteä palaveriin jonnekin Sombrerolle (lue Somero). Lainkaan en tiedä, mitä siellä sanon tahi mitä teen - mutta voin laulaa: MA TULIN VOITTAMAAN!

Joo oin eilen taas salibandy-treeneissä. Joukkueeni hävisi, eiku ihan oikeasti. Pelin jälkeen on ollut tapana jauhaa pelistä, mutta jokainen mun joukkueen pelaaja katosi kuin mielenkiintoa Lostia kohtaan.

Nää mun kirjoitelmat alkaa muistuttaa aamu aamummalta (vrt. päivä päivemmältä) Aliaksen juonta - ei mitään tolkkua ja vaikka olisitkin seurannut alusta lähtien, niin et silti tajua mitään.

Huomiselle.

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Olikohan mulla jotain sanottavaa

On hiiriä ja ihmisiä, on rikoksia ja rangaistuksia, löytyy myös sotaa ja rauhaa. Kirjoja jos et jo käsittänyt. Kirjoja joita kukaan ei lue, mutta kaikki väittävät lukeneensa. Kirjoja jotka eivät turhaan ole nousseet yleistiedoksi.

Olisihan tuota listaa voinut jatkaa pitkään. Löytyy apartheidia kritisoinutta André Brinkin teoksia ja esimerkiksi Vonnegutin determinismiä käsitteleviä kirjoja. Kirjoja on paljon. Lähes loputtomasti. Joku ottaa suunnakseen rikosromaanit ja joku toinen lukee pelkästään kauhua. Tärkeintä on se, että edes lukee jotakin. Yleissivistys kasvaa syödessä ja samoin riippuvuus. Luettuasi muutaman Vonnegutin kirjan sinun on pakko lukea loputkin.

Hyvän kirjailijan tunnistaa (tai ainakin minä tunnistan) siitä, että teoksensa on pakko lukea loppuun ja sitten tekee jo mieli aloittaa seuraava kirjansa. Sitten on tärkeitä kirjoja joiden ymmärtäminen on kokemus, jonka takia niitä kirjoja luetaan - ei viihtyminen eikä välttämättä edes se, että kirja kiinnostaisi. Dostojevskin kirjoissa on juuri tällainen piirre - kun ymmärtää (tai ainakin luulee ymmärtävänsä) ne pohdiskelut joita kirjailija käy hahmojensa kautta liittyen ihmismielen psykologiaan aukeaa teoksen arvo aivan uudessa valossa.

Ihminen joka tänä television ja internetin aikana lukee kirjoja on katoava luonnonvara. Kirjat ovat kuitenkin yksi parhaista keinoista kehittää omaa ajatteluaan. Harvoin kirjat pureskelevat asiat valmiiksi kuten televisio tuppaa tekemään. Televisio on jatkuvasti lähempänä kertakäyttö viihdettä, koska se myy paremmin kuin viihde, joka pakottaa katsojansa ajattelemaan. On olemassa elokuvia (paljonkin) jotka kehittävät ajattelua, mutta ne elokuvat harvoin ovat niitä tuottoisimpia.

Kirjat ovat siis paras lähde ja helpoin tapa hankkia sivistystä itselleen. Se on myös ilmaista, kiitos kirjasto-järjestelmän.

Taiteiden tekeminen vaatii ymmärrystä yhteiskunnasta. Komiikkaa tehdessä ei voi vain heittää ajatuksiin ilmaan ja toivoa, että ne osuvat. Koomikon on ymmärrettävä jotain ympäröivästään maailmasta, jotta hänellä voi olla jotakin sellaista sanottavaa, jota ihmiset eivät vielä tiedä. Mitä useamman elokuvan on nähnyt, mitä useamman kirjan lukenut ja mitä useammassa museossa käynyt - sitä parempi.

Eikä niiden kirjojen ole pakko olla raskaita - lue Vonneguttia Douglas Adamssia tai vaikka Terry Pratchettia. Toisinaan kirjailija osaa piilottaa sanomansa hyvin kaiken huumorin alle ja samaa saattaa tehdä osa standuppaajistakin. Huumori on erinomainen tapa levittää sivistystä, koska se on lähellä sitä helppoutta jota televisiokin suoltaa. Samalla ongelmaksi nousee se, että repiäkö irti naurut halvoilla jutuilla vai panostaako jokaiseen keikkaansa niin paljon, että maanantai aamuna on energiaa vailla ja kokee menettäneensä itsestään jotakin.

Pitäkää hyvää huolta minun osistani, älkää ainakaan lukitko niitä kellariin odottamaan parempia vuosia. Pitäkää kiinni niistä asioista joita olette nähneet uudella tavalla ja miettikää voisiko se olla parempi kuin aikaisempi. Kiillottakaa jatkuvasti aivolohkojanne miettimällä sitä, mitä ymmärrettävää lukemassanne kirjassa, kuulemassanne esityksessä tai näkemässänne taulussa oli.

Toisinaan ja jopa aika usein se ainoa sanoma komiikassa on; sitä saa nauraa, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Iloisuuden ymmärtäminen jo sinällään on niin suuri asia, että turha tässä on jauhaa mistään syvellisemmistä arvoista ja yhteiskunta-kritiikistä.

sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

Leaving Las Tuusula

Menin siis keikkapaikalle itsekseni hurvitellen Volvolla. Meinasi usko navigaattoriin mennä, kun se opasti minut jonkin eläinlääkärin pihalle, mutta syynä olikin se, että Ravintola Pikku-Elliin ei mennekään osoitteen perusteella vaan pitää tietää mistä sinne pääsee. Löysin kuitenkin.

Vanha omakotitalo, josta on tehty kapakka/baari/ravintola/anniskelumesta - kun löysin oikean oven josta pääsee sisälle - olin aika "mitä vittua"-fiiliksissä. Eihän sellaisessa paikassa voi tehdä standuppia. Kysyin varovasti, että minne esiintyjät pääsee ja ohjattiin pieneen huoneeseen, joka oli täynnä kaikenlaista rojua.

Olin n. tunnin etuajassa melkein ja kerkisin kuuntelemaan ihmisten juttelua - melkein pelotti. Miten olinkaan saanut itseni sellaiseen paikkaan ja kuvittelin vielä heittäväni lyhyen setinkin, ei saatana.

Lopulta sitten muutkin esiintyjät saapuivat, siinä vaiheessa minä jo melkein nukuin, olihan mulla kuumettakin ja jatkunutta valvomista ihan kivasti. Paikalle tuli itseni lisäksi JP Kangas Tampereelta, Pete Kosonen Helsingin talousalueelta ja samoin Harjun Petri, joka toimi illan MC:nä.

Luottamus itseen, komiikkaan, yhteiskuntaan rapistui silmissä. Pakkohan sitä on kuitenkin tehdä sitä, mitä varten jonnekin on mennyt tai muuten on mennyt turhaan ja turhuus on turhinta tässä maailmassa.

Ilta alkoi. Harju sain yleisön haltuunsa kokeneella otteellaan. Hyvin sai naurujakin ja spontaaneja aplodeja irti yleisöstä. Ja sitten ties kuinka monennetta kertaa (18) illan ensimmäisenä koomikkona JARKKO REPO!

Rämmin "lavalle". Pelotti ihan saatanasti.

Oikein hyvää iltaa, minä olen amatööri stand up -koomikko Jarkko Repo Lahdesta.

- hiljaisuus -

Hirvi
Susi
Koira
Koira Part II
Psykologi
Suklaa
Las Vegas
Lentopelko

Tein sen mitä varten olin mennyt. Ja meni hyvin. Tekisi mieli sanoa helvetin hyvin, mutta se varmaan johtuu vain siitä, että odotukset olivat aika matalalla.

Hiljaisen alun jälkeen nauru oli lähes jatkuvaa ja tunsin koko setin ajan (10 minuuttia) kuinka virtsa hiljakseen nousi päälakea kohden. Se on hyvä fiilis, etenkin kun sen osaa nollata heti keikan jälkeen tai jos tarpeen jo setin aikana.

Ilta meni hyvin. JP tarvitsi kyydin Tampereelle, joten tietenkin miehen sinne heitin, ei se nyt tehnyt kuin tuollaiset 300 kilometriä ylimääräistä ajelua mulle.

Kotiin kerkisin hyvissä ajoin joskus puoli kolmelta yöllä ja sitten Jarkkoa väsytti. Nukuin, heräsin, katsoin elokuvan ja istun nyt tässä, kun en muutakaan sanottavaa keksi.

Seuraavaan kertaan. Lue myös www.koomikot.com osoitteesta lisää siitä, mitä puhuttiin ja kenen kanssa. Kaikki parhaimat juorut teille paljastaa - niinno en ainakaan minä. Yleistä jauhantaa standupista kuitenkin iskeytyy tuonne Koomikot.comiin vielä tämän päivän aikana.

Tuusulasta pääsin pois, mutta oli se vaan jälleen eeppinen ilta.

lauantaina, helmikuuta 10, 2007

Luovuus, väsymys ja illankeikka

Eilen oli perjantai ja tuli taas tehtyä sitä, mitä nyt nuoret miehet perjantaisin tekevät; parannettua maailmaa tee-kupposen äärellä. Se on niin helppoa, kun voi tehdä kaikesta parempaa vain jauhamalla jo satoja kertoja esitettyjä ajatuksia. Sitä on niin varma kaikesta aina öisin, että eihän sitä omaa puhetta kehtaisi edes kuunnella selvinpäin ollessa...eiku mähän olin selvinpäin yöllä.

Mikä siinä on, että öisin sitä heittää ilmoille niin huonoja juttuja ja niiden typeryyden tajuaa vasta aamunvaljettua. Vai olisiko sittenkin niin, että arki painaa päälle ja ihanan kevyet ihmiseloa ylennöivät ajatukset painuvat syvälle ja se kuka niistä puhuu on joko mielenterveys-potilas tai Jari Sarasvuo.

Ehkäpä luovuus on rajojen ylittämistä, tai siis onhan se, mutta voiko ajattelun luovuus olla myös samalla kaavalla syntyvää. Näkemys jostakin asiasta kulmasta, jota muut eivät ole ottaneet huomioon. Voisin ainakin luulla asian olevan niin, joten tietenkin sen täytyy niin olla.

Väsyttää.

Pitäisi juoda kahvia.

Illalla keikka tulossa ja mä puhun paskaa jostakin luovuuden ylevistä tuulista, joiden alla pitää liikkua, että eivät sosiaali-demokraatit saa vihiä siitä, että minuun olisi voinut tarttua ripaus erilaisuutta.

Keikka.

Tärkeä keikka, ei tulisi mokata. Pitäisi olla taas itselleni uusia kasvoja takahuoneessa (jos nyt siellä on sellaista, ensimmäinen kerta Ravintola Pikku Ellissä i Tuusula). Väsyttää ihan saatanasti ja juuri peruivat kaikki mukaanlähteneet (huom. imperfekti) mukaanlähtönsä, joten itsekseni köröötän Lahdesta tuon n. 45 minuuttisen ajomatkan.

Ei mitään valmiina setin suhteen. Voisin heittää jotain tämän suuntaista:
Hirvi
Susi
Koira
Suklaa
Las Vegas
+ muutamia one linereita (päätän siihen, mikä toimii hyvin)

Ei jaksaisi lähteä. Ensimmäinen kerta. Olen ollut kipeänä nyt nelisen päivää ja tänään aamulla olin pelaamassa kolmen ottelun salibandy-turnauksessa, joten energiat on aivan lopussa. Ei paras lähtökohta illalle.

Kirjoittelen taas huomenna illan sujumisesta.

Toi luovuus bullshitti liittyy juuri näihin fiiliksiin. Sitä kokee olevansa aivan helvetin huono ja teennäinen aina väsyneenä, vaikka muiden mielestä onnistuisikin heittämään kohtuullisen keikan.

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

Pankeista ja ihmisistä

Joskus on pakko mennä pankkiin, hakemaan rahaa tai neuvottelemaan siitä milloin raha pitää maksaa takaisin. Tänään kävin pankissa tekemässä kumpaakin. Ennen sitä piti olla nöyränä pankinjohtajan edessä ja tänä päivänä pankinjohtajat kait saa kuulla kunniansa lähes päivittäin (enkä nyt viitannut mihinkään positiiviseen kunnianosoitukseen).

Niin ne ajat muuttuvat, muuttuivat ja tulevat muuttumaan. Tämän päivän herra on huomisen narri ja eilisen narri on Björn Walhroos. Koskaan ei voi tietää mihin suuntaan maailma kaatuu ja pitääkö olla rähmällään Venäjälle vai Amerikkaan päin. Siksi osa meistä yrittää olla mieliksi kaikille, sitä sanotaan diplomatiaksi. Diplomaateilla ei ole mielipidettä vaan he fuusioivat muiden mielipiteen yhdeksi valtavaksi mielipiteeksi, joka pitää sisällään hutu-tutsien vääryydet, Jugoslavian sisällissodat, tsetseeni sissit ja lähes kaiken muunkin, mitä maailmassa nyt tapahtuu. Ainoastaan terroristien kanssa diplomaatti ei työskentele, koska terroristit on pahoja.

Missä mekin olisimme ilman terrorismia...olisimmeko itsenäisiä, kuka määrittelee hyvän terrorismin? Pitääkö sitä vasta jälkikäteen tuomita syyllinen, natsi oli paha, koska natsi ei voittanut. Entä punaiset tahi valkoiset, kummat niistä nyt sitten olivat hyviksiä? Ovatko binladenit vain tekemässä seuraavaa parempaa maailmaa vai haluvatko he vain tuhota tämän...

Vasta vuosien kuluttua voimme sanoa varmuudella ja se - se on sitä diplomatiaa myös. Vaikka ei tekisikään töitä terroristin kanssa, niin kannattaa sotä nyt pikkasen jättää porttia auki sinnekin päin, jos niistä nyt kuitenkin tulee maailmanherroja.

Pankissa asiat menivät erinomaisesti. En käsitellyt pankinjohtajaa millään erikoisella tavalla, ainoastaan ihmisenä. Tuntuu toimivan. Tarvitaanko sitä sen kummallisempaa diplomatiaa kuin se, että antaa jokaiselle ihmisarvon.

Ei minun tarvitse kumarrella johtajia eikä heidän minua. Jokaisella on asemansa (joillakin valitettavan huono) ja jokaisella on sama ihmisarvo. Voimme olla eriarvoisia yhteiskunnassa, mutta se ei tarkoita sitä, että minä käyttäytyisin sen mukaan.

Parasta diplomatiaa onkin rehellinen keskustelu ja pyrkimys ymmärtää toista. Ei sillä ole väliä missä asemassa ihminen on, on ollut ja tulee olemaan.

torstaina, helmikuuta 08, 2007

On our way to one hundred

Jos et keksi mitään muuta blogaamisen aihetta, niin revi jotakin siitä kuinka mones postaus on kyseessä. Nyt tulee tällä täyteen tasan 50 viestiä enemmän tai vähemmän ja sitäkin vähemmän hohdokasta jrepoismia.

Onko kukaan lukenut tätä? Miksi tätä kirjoitetaan? Ken söi kesävoin? Ja mikä vittu edes on kesävoi? Talvimargariini? Kevätrypsiöljy ja syyspellavarouhe!

Tämmöistä täältä tänään. Olen koko aamupäivän kirjoittanut myyntiohjeita tuotteelle, joka on liian helppoa myydä. Olen saanut kasaan: Kerro tuotteesta asiakkaalle - Sovi toimitusaika.

Pitäisi varmaan repiä jotain kauniimpia sanakäänteitä, niin olisi uskottavampaa.

Samalla olen pohtinut mitä helvettiä tulen esittämään vanhainkoti-keikalla, jonne eräs tuttavani sai minut jollakin houkuteltua (vapaata seksiä ja ilmaisia lääkenäytteitä). Vanhukset ovat kuulleet kaiken ja kokeneet kaiken. Kait mun on pakko heittää niin törkeää materiaalia kuin keksin, että saan ne edes järkyttymään - ja sitten voimme lukea lehdistä kuinka vanhainkodin asukkaat ovat kuolleet sydänkohtauksiin jonkun tehtyä vähän stand up -komiikkaa.

Ja saatana kun käy tuo oikeinkirjoitus sydämelle. "Stand up -komiikka" näyttää aivan kauhialta. Mutta niin se on kirjoitettava, koska siten äidinkielenopettajainkeskusliitto sanoo.

Mutta niin. Viideskymmenes kirjoitelma. Voisiko joku joskus kommentoida, kiitoksia niille harvoille ja valituille jotka jo ovat uskaltaneet jättää mielipiteensä blogiini. Arvostan teitä kaikkia suuresti. Hieman tyhjää on kirjoitella ilman kommentteja, kun ei tiedä mihin suuntaan viedä tätä kokonaisuutta. Nythän tämä ei evolvoidu kauheastikaan vaan on sama leikkikenttä, joka se oli jo joulukuussa, kun mietin eri formaatteja kertoa "ura"kehityksestä.

Mutta jos ei kommentteja tule, niin jatketaan samalla linjalla ja kerrottakoon täälläkin aina ennen keikkaan fiiliksistä, keikan jälkeen kerrottakoon miten meni ja mihin suuntaan siitä jatketaan. Lisäksi näitä sattumanvaraisia random postauksia umpimähkäisistä aiheista.

Nyt tuli siis 50. viesti kirjoitettua. Aika paljon on syntynyt tekstiä ja toivottavasti sinä, yksi ainoa lukijani, olet näistä teksteistä saanut jotain irti.
Tänään enempi asiaa www.koomikot.com issa.

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Pakko puhua pakkasesta

Vituttaa.

VITUTTAA.

Perkele, että on kylmä.

Puhutaan nyt sitten säästä saatana. Ulkona on ei trooppinen, ei sub-trooppinen (onkohan Subway sponsoroinut jotain ilmasto-konferenssia kun niillä on oma vyöhyke), ei mediterriaaninen (taivuta ny tuotakin sanaa, ei näin kylmällä) eikä edes suomalainen ilma. Ulkona on arktinen helvetti. Arktinen as in vitun kylmä ja helvetti as in tuskaisa.

Mulla on keuhkovammahässäkkäsydeemi ja hengittäminen on muutenkin arpapeliä, ei tuollaisessa ilmassa voi edes leikkiä tukehtuvaa, kun sitä tukehtuu saman tien ihan vittu aikuisten vittu oikeasti.

Joo tänään kiroilen enemmän kuin joskus tai jotakin. Pää on jäässä, kaikki elonmerkit rajan alapuolella, paleltumiskuolema on kivaa - suosittelen. Muistakaa lapset, että päälaki on tärkeä paikka sen ylikuumeneminen on vaarallista, ällös siis vahingossakaan pistä pipoa päähän. Suojautukaa ihmiset, tiedä nyt sitten miltä.

Maapallo lämpenee. Mistä päin?...mä muutan sinne. Kuulemma jääkarhut ei pärjää jos ei ole tarpeeksi jäätä, mutta jos keskilämpötila on jossain miinus viidessätoista asteessa, niin mitä vitun väliä sillä on jos keskilämpötila nousee vaikka viidellä asteella - kyllä se vesi on saatana jäätä miinus kymmennessäkin.

Okei ei se ihan niin mene, milloin jäätyy ja kuinka paljon, tiedetään tiedetään. Ei tarvitse viherpeipposten tulla sirittämään mun sähköpostiin siitä, kuinka olen tyhmä - mä tiedän sen. TAHDON LÄMPÖÄ.

Tommi Läntisen sanoin, niin syvälle, syvälle, sattuu. Tänään tajusin sekin laulaa vaan pakkassesta. Kohta tekee taas lumi enkeleitä eteiseen (kuollessa musta tulee ihan varmasti ark(k)i-enkeli Jarfael) kun heitän itsestäni hengen pois. Tahtoo hengittää, mutta en vain ulos.

Tässä kelissä on se hyvä puoli, että ei tarvitse puhua Kirkan kuolemasta, josta jo eräs pro-koomikko sivuillaan jutteli mukavia. Samaa mieltä minäkin olen - kiitos Jape Grönroos, kun toit ajatuksesi kansan eteen.

En olisi koskaan uskonut, että kirjoitan blogiini säästä. Pahoitteluni, olen pahempi ihminen kuin Pol Pot tahi Kim Jong Il.

tra lalla lalla fucking laa
pienempikin pakkanen vituttaa

Pahoittelut kaikille kirosanoista, kelin vihaamisesta ja muusta turhasta. Huomiselle luvassa vieläkin kylmempää.

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Nyt on väsymys sankarillista

No niin, olin eilen keikalle Helsingissä On the Rocksissa. Kerkisin kotiin joskus aamu viiden tienoilla. Noin 07.32 heräilin vaikka en ollut kerennyt nukkumaankaan ja siitä sitten flunssaisena ja väsyneenä puhelimen varteen puhumaan, vaikka mistään ei tajuakaan mitään.

Sitä nyt olen tehnyt alkupäivän. Ehkäpä loppupäivä menee samalla mallilla, ehkä ei. Keikka meni aivan helvetin huonosti, vaikka en muiden koomikoiden väittämien mukaan ollut huono. Paul Westlake kannusti erinomaisesti ja eittämättä muillakin illan esiintyjillä oli sairaalloisen vaikeaa saada edes mietoja hymyilyjä yleisöltä.

Joten takahuoneessa nauttivat minua vanhemmat ja parammat koomikot alkomahoolia. Minä katsoin ja seurasin, kuuntelin ja nyt kavallan heidät kuin eräs toinen J-kirjaimella nimensä alittanut teki eräälle toiselle jonka arvonimi vuorostaan alkoi J-kirjaimella.

Mutta eivät he ole minun jeesuksia enkä minä kenenkään juudas. Kuitenkin oli perin outoa kokea se, että monilla koomikoilla suhtautuminen työhönsä on todella vaativa. Näkyykö se sitten runsaampana alkoholin kulutuksena - tuskimpa. Ei sitä alkoholia nyt kukaan oikeasti kuitenkaan paljoa juonut. Tunnelma vain oli toisinaan apokalyptinen ja sen mukaan meni jututkin, pitääkjöhän sitä järjestää blue-iltojen (porno yms. juttuja varten) lisäksi vielä esimerkiksi black-iltoja, joiden aikana puhutaan vain kuolemasta, kärsimyksestä ja revitään huumoria kuolleista sukulaisista ja Kirkasta.

Sitä kuuli monta hyvää juttua Kirkan kuolemaan liittyen ja itsekin revin muutaman pimeästä sielustani (en muuten usko sieluihin, joten saatte ihan vapaasti valita mun sielulle värinkin, kunhan se on synkkä, kuten oranssi) - hauskaa oli, ainakin minulla.

Ilta taittui ja niin taittui energiakin. Lähtö kotiin oli kuitenkin jälleen yhtä loistava. Oli kuitenkin hyvä saada paskan illan jälkeen hieman pohtia kaikkea turhaa muiden kanssa, niin sitä sai heti ladattua itseään seuraavaa keikkaa varten ja nollattua kehnoa iltaa.

Tänään taidan käydä nukkumaan ajoisa (esim. 18.00) ja tuutia seuraavaan aamuun asti ihan kiltisti. Vaikka en juonut tippaakaan niin silti on muisti hieman pätkivä, kun sitä tuli valvottua taas aika pitkään yhtäjaksoisesti (ja siis oikeastaan yhä sitä putkea jatkan). Jos teksti oli siis jotenkin absurdia ja katkonaista - syyttäkää Kirkaa.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Jälleen viikon lottoarvonnat on käynnissä

Se on lottovoitto syntyä Suomeen, joten mitä se sitten on jos oikeasti voitat lotossa Suomessa...Jos et tiedä, niin pistä lotolla. Aikanaan "lotto" sanaa käytettiin paljon enemmän ja sitä viljeltiin sanonnoissa taajemmin, lopulta ihmiskunta kuitenkin tajusi kuinka typerän näköinen ja kuuloinen sana on kyseessä, joten nyt puhumme veikkaamisesta, joka on kuitenkin eri asia kuin lottoaminen. Veikkaamisen pitäisi perustua ennakkotietoihin ja suunnitelmaan - esim. lapsi saisi ennen syntymäänsä valita kotimaansa hieman raakatietojen perusteella. Harva veikkaisi Suomea, jossa on paska ilmasto, paljon hyttysiä ja maailman hämärimmät äärioikeistolaiset.

Sen takia on parempi, että syntyminen on lottoamista eikä veikkaamista. "Lotto"-termi on jotenkin outo käsite usealla. Ihmiset kyllä lottoavat mielellään ja miettivät mitä tekisivät jos voittaisivat, missään vaiheessa ei kukaan kuitenkaan mieti sitä, mitä he tekisivät jos he häviäisivät. Koskaan ei valmistauduta tappioon - vittu jos en tänään voita, niin ammun kaikki. Siinä on sitä oikeaa asennetta.

Veikkaaminen on nykyään hyväksyttävämpää kuin lottoaminen, koska siinä on mahdollisuus voittaa järjestelmä. Kuitenkin kaikki vedonlyönti-toimistot porskuttavat eteenpäin kait aika hyvillä voittomarginaaleilla, joten aika harva voittaa kuitenkaan talon. Samahan se on maailman kaikissa kasinoissa (casinoissa?), talo voittaa vaikka kuinka sinulla olisi jokin järjestelmä.

Miksi ei siis puhuta suoraan lottoamisesta. Jos sanomme, että elämä on lottoa, niin myöntäisimme sen, että emme hallitse jokaista muuttujaa - me vain menemme sattumanvaraisesti eteenpäin. Eli jos elämä olisi lottoa, niin millään ei oikeastaan olisi mitään merkitystä.

Mutta elämä on - jollei nyt ihan täysin tuurin varaista niin ainakin uhkapeliä. Jatkuvaa riskinottoa, jatkuvaa voittoa/tappio-ajattelua. Jos siihen ei osallistu niin ajautuu yhteiskunnan ulkopuolelle tai Vihreiden (De Gröna) kansanedustajaksi. Elämä on tietynlaista arpapeliä useiden asioiden suhteen - olihan jo se syntymämmekin lottovoitto.

Illalla keikka On the Rocksissa Helsingissä. Heittänen samanlaista settiä kuin parina aikaisempana iltana Old Anchorissa ja Bar-Shotissa. Eilinen keikka meni hyvin, hieman tuurilla, mutta tunsin yleisön, joten ehkä se oli enemmän taitoa kuitenkin. Illan keikalle lähtee autoon istumaan myös illan MC (Tommi Mujunen), joten jos jo tänään saisin rikottua hyvin kestäneen putken siitä, että olen aina illan ensimmäinen esiintyjä.

Mielelläni esiinnyn ensimmäisenä, mutta pitäähän sitä suoda muillekin mahdollisuus nauttia siitä paikasta.

Miksi kirjoitin lotosta ja uhkapeleistä. Olen ollut tietyllä tapaa peliriippuvainen, taloudellisesti järkevästi kylläkin, mutta kuitenkin. Eilen tai oikeastaan tänään yöllä tajusin sen, että vaikka sitä ihminen voi tiettyjä asioita elämässään hallita, niin osa on kuitenkin pakko jättää jonkin suuren arvontakoneiston tehtäväksi.

Viime yön ajatuksista lisää www.koomikot.com päiväkirjassani.

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Älä koskaan tunnusta

Sitä voi tehdä virheitä ja mokailla, mutta jostain syystä sitä ei pitäisi tunnustaa yhteiskunnassamme. Silti, ainakin minun mielestä, ne ketkä uskaltavat tunnustaa virheensä ovat kaikkein vahvimpia.

Liittyykö tämä mitenkään standupin maailmaan. Ehkä - tai sitten ei. Voi olla, että revin loppuun taas jonkin elämää komeamman kaneetin ja sillä sitten vien lukijan takaisin alkuun ja lukija kokee tulleensa viisaammaksi, tai sitten ei. Ehkä.

Virheistä oppii ja jos ei opi, niin tuppaa kuolemaan nuorena. Virheistä ei voi kuitenkaan oppia jos niitä ei tunnusta edes itselleen. Ehkäpä suurin vaikeus onkin myöntää itselleen, että on tehnyt joitakin valintoja, tekoja tahi vastaavia, jotka ovat johtaneet epäonnistumiseen.

Lapsille opetetaan koulussa tasapäistämistä, joten virheiden teko ja niistä oppiminen on mahdotonta. Lapset eivät saa olla lapsia ja ymmärtää luonnollisesti sitä, että jokainen on erilainen ja jos joku toinen pystyy johonkin, niin välttämättä itse ei kykene. Amerikoissa leviää sellainen ajattelu, jossa lapsia pyritään suojelemaan "eri-arvoisuudelta", jopa niin raskaasti, että lapset eivät saa urheilla. En minäkään ymmärrä lasten huippu-urheilu treenausta, mutta kyllä minä itsekin potkin jalkapalloa skidinä ja tajusin ihan hyvin sen, että joku toinen on minua parempi siinä ja joku toinen huonompi.

Mutta edes islloin sitä ei oikeastaan saanut sanoa suoraan. Olimme jo käsittäneet sosiaali-demokratiasta sen verran, että emme saa väitää ketään toista paremmaksi ja emme todellakaan aa myöntää tehneemme virhettä. Jos jokin epäonnistui se oli tuomarin, kentän, sään tai ehkä jopa jumalan (kun en siihen usko, niin trkoitin nyt siis mitä tahansa jumaluutta) syytä.

Mutta eihän se ole tervettä. Vain silloin, kun ihminen itse kantaa vastuun teoistaan voi hän niistä jotain oppiakin. Eilen oli saatanan hyvä standup ilta Old Anchorissa. Minä halusin ensimmäisenä lavalle, koska se on haasteellinen paikka. Onnistuin, oli erinomainen fiilis - minä onnistuin, olin ehkä parempi kuin joku muu ja joku toinen olisi varmasti ollut minua parempi. Pointti oli kuitenkin se, että se olin minä, joka sen teki.

Muutkin esiintyjät onnistuivat eilen - oli erinomainen ilta. Kukaan ei syytellyt säätä, jumalaa tahi tuomareita. Jokainen kantoi itse vastuun. Huonon illan jälkeen sitä helposti väittää yleisön olleen liikaa tai liian vähän - ehkä sitä oli juuri liian oikea määrä ja meni keskittyminen. Kuitenkin huonon illan jälkeen sitä olisi kyettävä tunnustamaan se mahdollisuus, että itse on tehnyt virheitä.

Eilen salibandy-joukkueemme voitti ensimmäistä kertaa. Koskaan emme ole tappioiden jälkeen syyttäneet tuomareita yms - eilen sitten väitimme, että peli meni miten meni ainoastaan tuomareiden takia. Ehkäpä nyt muutkin joukkueet tajuavat, että se miten peli sujuu on vain ja ainoastaan itsestään kiinni. Tai sitten muut pitävät joukkuettamme ryhmänä idiootteja, joka kyllä sekin olisi kohtuullisen hyvä määritelmä.

Kanna vastuu teoistasi, opi virheistä ja ole ylpeä onnistumisista. Me emme ole samanlaisia, jos olisimme, niin maailma olisi juuri niin tylsä kuin sosiaali-demokraattisen puolueen puheenjohtajistokin.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Katosi kuin kuollut ruumiiseensa

Tänään pitäisi sitten matkata Old Anchoriin Helsinkiin. Mukaan lähtee pari kaveria, jotka eivät ehkä koko ajomatkaa vittuile tästä "ammatti"valinnasta. Ei sitä loputtomiin jaksa ei kannustavia kavereita kuunnella. Tänään ehkä parempi ryhmä kasassa. Ehkä. Kerron sitten myöhemmin miten sujui.

Nyt on rankka pelko illan keikasta, mukaan lähdössä kavereita, jotka eivät ole mua nähneet lavalla ja mun jutut on kaikki uusia (treeniklubihan tuo Comedy Club Rööperi-ilta).

Nyt yritän löytää inspiraatiota kuuntelemalla pitkästä aikaa kotimaista pop-musiikin helmiä, eli Ismo Alangon hittejä. Vituttaa kun joku on minua parempi sananheiluttaja, mutta pakko sitä on ihailla noita sanoituksia ja kaikkea sitä nerokkuutta, joka niissä on taustalla. Seuraavana pyörähtää seinille tanssimaan Jarkko Martikaisen YUP-yhtyettä maalailemaan mustia seiniä hieman valoisammiksi.

Nämä seinät on oikeastikin mustat, onhan tämä kotiteatterihuone.

hetki, ajatus juoksentelee nyt ihan liian kaukana

piti olla jokin naseva juttu, joka yhdisti komian symbolisesti: Arja Alho, murheen alho, Alko, "alko", ja "alko". Se olisi varmaan ollut ihan vitun hyvä juttu. Mutta se karkas. Alko-sana on niin ihanan monipuolainen, että sitä voi kivuta ylemmäs jatkuvasti.

Kaunista.

Mutta nyt annan Alangon Ismon värittää värityskirjaansa verellään ja suuntaan katseeni toisaalle. Vai suuntaanko. Pitäisikö metsästää toi ajatus Arja Alhosta vai ei, toisinaan sitä ei tiedä oliko ajatus hyvä vai ei ja jos se ajatus juoksee itsensä maitohapoille liian aikaisin, niin en koskaan saa tietää laatuaan - sekös minua vituttaa. Joskus ajatus tekee kotimaisen urheilusankarin teon ja nostaa itsensä asfaltin pinnasta asfaltti-ihottuma poskessaan ja juoksee takaisin kierroksen maaliviivalle, josta sen noukin - yleensä totean, että se ei ollut sen arvoista.

Joskus ajatus on kauniimpi ja yhtä hauras kuin seksi vastarakastuneiden nuorten välillä. Silloin voisin väittää itkeväni, mutta yleensä vain kohautan olkiani ja jatkan ajatusvirran huuhtomista ja pistän sen hipun piiloon takaraivoon josta nostan sen esille, kun on sen aika. Yleensä silloin ihmiset nauravat. Yleensä. Se on kaunista katsottavaa, ajatus lipuu liikkeelle ja saavuttaa kielen pinnan - kohta nousee tunnelma kattoon. Ajatus saapuu kuulijansa kuuloelimille ja aiheuttaa hämmennyksen tunteen - mitä vittua - ja sitten on pakko nauraa, koska jokin alkukantainen käsky aivoissamme niin pakottaa tekemään.

Kaikki tämä lähti vain ajatusvirrasta, ajatuksesta, joka yritti karkuun, mutta päätyi kuitenkin vaskoolille. Sieltä piiloon kuin parhainkin aarre ja sitten pankkitiskille virkailijan eteen lainanlyhennyspäivänä. Ilo on suurta, ilo on hetkittäistä ja kuten kullanhuuhtojan on huuhdottava ilonsa on minun jatkettava jatkuvaa työstämistä ja metsästettävä ne Arja Alhot mielestäni ja pistettävä piiloon, kunnes niiden aika on tullut.

Minulle komiikka ei ole sitä, että on hauska, eikä se ole sitä, että on jotenkin erilainen tapa kertoa asioita. Minulle komiikka on ajoitusta.

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Ei mitään sanottavaa

Huomenna isken saatanan hyvän keikan Old Anchorissa Helsingissä. Comedy Club Rööperi-illoissa on yleensä sujunut ihan hyvin, joten huomiselle otan mukaan setin lähes ainoastaan uusia juttuja, saatan jopa esiintyä itselleni poikkeavassa asustuksessa (siis siten poikkeavassa, että en yleensä pidä muuta kuin pukua kun olen ulko-ovesta ulos astunut).

Saapi nähdä.

Aurinkolasit taitavat tästä lähtien pysyä päässä aina. Pitää kehitellä vain satoja tapoja selittää, miksi ne päässä jollaavat. Yleisin vastaukseni on se, että olen vampyyri ja toiseksi yleisin se, että kysyjän älykkyys sokaisee minut. Näitä tulen tuskin käyttämään lavalla ollessani.

Huomiselle uutta settiä luvassa. Puhun varmaankin koirista (yllättävää), vaatetuksesta ja tietenkin omasta elämästäni ja syistä sille, miksi teen standup-komiikkaa. Pyrin ehkä lavalla ottamaan näihin asioihin jotenkin koomisen näkökannan.

Eilen oli tosiaankin sen verran raskauttava päivä, että hyvä etten ole vielä tänäänkin raskaana. Voi olla keventäviä ja raskauttavia asianhaaroja. Haaroistahan ne raskaudet yleensä saa alkunsa.

Nyt on asenne huomiseen keikkaan "TAHTOO NYT JA HETI", eiköhän se siitä muutu epätoivoiseksi väkertämiseksi vielä ennen huomista iltaa. Huomenna siis kaikki: Old Anchor, Helsinki, paikalle joskus kahdeksaksi - ilta alkaa yhdeksältä.

torstaina, helmikuuta 01, 2007

714 kiloisaametriä

Tänään oli sitten sellainen päivä, että hyvä jos muistin hengittää välillä. Ilman tuudin hiventäkään aamulla Naantaliin (Hollolasta) sieltä takaisin Hollolaan, josta heti lähtä Helsinkiin standup-keikalle.

Keikka ei mennyt putkeen, opin kyllä ajamaan yhä paremmin liukkaalla, jotta ei tämä päivä ihan hukkaan mennyt. Väsyneenä ei tule standupista mitään, ei ainakana minulla. Olin hukassa lavalla ollessani, eksyin aiheissani, katoilin mielikuviini - se oli pelottavaa, kuin sokea olisi luottanut näköönsä ja uskonut olleensa oikealla reitillä, vaikka taapersin suoraan kohta ydintuhoa.

No ei se keikka nyt noin huonosti menyt, mutta se oli se fiilis. Nihkeää oli keskivaiheilla ja lopussa. Alussa en kerinnyt eksyttämään itseäni ja haistoin vielä jälkeni tuoreessa lumessa, kadotin jäljet, kun takeltelin sanoissa liian pitkään.

Hävetti itseäni.

Eiköhän se siitä. Tänään tuli istuttua autossa otsikon mukainen määrä. Matka oli toisinaan raskasta, kun piti keskittyä miljoonaan asiaan ja olisi pitänyt muistaa ajaakin välillä. En tietääkseni tappanut ketään, mitään en kyllä vanno, mutta en kyllä tunnustakaan.

Huomenna hieman rennompi päivä ja sitten on lauantaina keikka Old Anchorissa, sunnuntaina Bar-Shotissa ja maanantaina On the Rocksissa. Yritän panostaa kaikkiin, mutta huomenna kertoilen enempi miten sujuu ja pitääkö ajaa Naantaliin etsimään kadonnuttua inspiraatiota.