Jo pitkään on pihaamme vainonnut tuo elukka. Syö mäntymme kävyt ja lakaisee roskansa robotti-ruohonleikkurimme tielle. Terät tylsyvät ja hampaatkin. Olin ihmetellyt missä tuo villipeto luuraa, kun en ollut sitä nähnyt kertaakaan. Asuinalueemme on täynnä koiria ja kissoja, joten en ollut edes uskonut koko Lochnessiin. Siinä se sitten kuitenkin oli. Keskellä kirkasta (eikä muuten viittaa lasissani olleeseen tavaraan - voisi viitatakin jos ei olisi todistusaineistoa tapahtumapaikalta) päivää. Koiramme tärisi pelosta, minä hikoilin jännityksestä.
Ihka elävä orava. Olenhan minä niitä nähnyt satoja ja tutkinut läheltäkin niin mökillä kuin lapsuusvuosien kodossakin. Mutta, että näin sen mestari voron, joka ei ollut koskaan näyttäytynyt. Näin hänet parhaillaan juoksemassa mäntyyn, pihan poikki loikkien. Hyppi puun vartta pitkin, kipusi oksalle ja tarrasi saaliseen.
*hakemassa kameraa*
Ja olen jo varma, että päiväunelmieni kohde on kadonnut kuin näkymätön tuhka myrskytuuleen (siis todella hyvin). Mutta siinä hän yhä on. Tarranneena kynsiinsä arvokkaan herkkunsa. Nostan kameran ja otan kuvan, otan toisenkin, orava vipeltää aina piiloon. Se on kait etsintäkuulutettu, eikä halua, että siitä otetaan kuvia.
Piiritän sitä, keksin idean. Laitan koirani toiselle puolelle vahtiin. Sitä orava pelkäsi enemmän kuin vajaaälyistä homosapiens sapiensta, joka touhusi kameran kanssa kuin vajaaälyinen kottarainen talvipakkasella viinapäissään.
Ja lopulta orava on keskellä etsintä - etsimen laidalla, painan ja kamerasta kuuluu vain...niin ei kuulu mitään - AKKU LOPPUI! Ei saatanan saatana. Kiroan itseni alimpaan helvettiin (sinne, mistä jo taannoin hiekkalinnaa pykäsimme). Juoksen etsimään vara-akkua. Sekin näyttää lähes loppua.
Kädet täristen, hiki noroina virraten ohimoilla nostan kameran ja etsin oravaa kaikkialta. Siellä se yhä on. Puussa nakertamassa palkintoaan. Tovon, että nyt on Nikon-jumalat mukana ja painan laukaisinta. Nakutusta, automaattitarkennus, vittu - tarkentaa oksiin - pitäsi olla huolellisempi.
Uudestaan, orava on paikoillaan ja katsoo minua syyttävästi; "Vitun pervo"-ilmeellä. Viimeinen yritys ja se on siinä. Blogauksen alusta voitte nyt ihailla tuota pihojemme kuningasta, houdini-oravaa, joka katoaa ja ilmestyy taas toisaalta. Todistusaineisto on kasassa ja tutkintapyyntö jätetty Lahden kihlakunnan poliisille.
Kysynkin nyt: onko tämä orava käynyt myös teillä tekemässä tuhojaan? Jos on niin voit ilmoittaa havaintosi suoraan paikkakuntasi kunnan eläinlääkärille ja Tytti Iso-Hookana-Asunmaalle. He ottavat paikkatietoja vastaan heti kulman takana.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi se koko loistossaan (tahi loistottomuudessaan).
!UUSI BLOGI!
Siirry www.jrepo.fi
Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.
jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)
Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.
jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)
torstaina, elokuuta 02, 2007
Orava
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

3 kommenttia:
hanki vittu elämä, tai aletaan olee yhdessä!
Hankkisin mielelläni vittu-elämän, mutta en jaksa, pitää varmaan pyytää jotain ihmistä rukoilemaan mun puolesta...
vitun rukoilijat saatana
Mähän olen jo sun kanssa yhdessä, eks sä ole se anonyymi sieltä AA:sta ?
ou nou...siis mistä tiesit t. hopsu
Lähetä kommentti