Kun on pakko saada näyttää ja päteä jatkuvasti, niin sitä ajautuu helposti esimies-asemaan ja/tai jonkinlaiseksi esiintyjäksi. Pahimmat tapaukset hakeutuvat lisäksi yrittäjiksi, psykologeiksi ja vastaaviksi. Pakko olla muita vähän ylempänä, pakko kerätä itsekunnioitusta siitä, että on muita parempi.
Ongelmana vain on se, että ei se auta itsekunnioitukseen. Sitä vaatii muilta jatkuvaa huomiota ja päähän taputtelua kuin pikkuvauva, joka on oppinut virtsaamaan n. 30% ureastaan pottaan (ihan vitun hirveä ja hermojaraastava sana).
Ja kun suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu avoimet suosion osoitukset - paitsi urheilussa - niin sitä jää omissa ajatuksissaan miettimään keinoja, miten olla vielä parempi, kiiltävämpi ja sujuvampi, jotta jokainen huomaa ja taputtaa päähän ja kehuu "hyväksi pojaksi".
Noidankehä on valmis. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä itselleen ja kuvittelee, että se on muiden vika. Perfektionismi taantuu lopulta tuottamattomuudeksi, kun ei kykene tekemään mitään, koska ei siitä kuitenkaan saa kiitosta. Tekemisestä katoaa luovuus ja halukkuus - suorittaminen tehdään vain ja ainoastaan muiden ehdoilla.
"Teen sen jos sanot kiitos".
Vituttaa olla niin tyhmä. Kumpa sitä voisi olla älykkäämpi ja repiä inspiraatiota tekemiseen jostain muualta kuin muista. Ja voihan sitä. Etenkin nyt - myyntikoulutus on juuri sellaista jossa hermo lepää ja JRepo tekee työtä. Vittu että tämä on oikeasti mukavaa, sitä silmät aukeavat kun tajuaa kuinka tylsyydessä sitä taapertaa kun vääntää väkisin paskaa työtä ja sitten saa taas työtehtävän jota varten on syntynyt.
Samoin noi mediatoimisto työt. Myynti/markkinointi/koulutus sitä pikku-Jarkko haluaa, silloin en tarvi edes päähän taputtelua, vaikka onhan sekin mukavaa.
Eli kiitoksia pomoilleni ja etenkin työntekijöilleni - elämä on loistavaa.
Ja asiakkaatkin soittelevat ja tiedustelevat jos tuotetta vielä olisi saatavilla...oikein.
Oliko tässä nyt jokin säälittävä sanoma vailla huumoria. Taisi olla. Tee työtä jolla on tarkoitus, älä tee työtä tee taidetta!
Ongelmana vain on se, että ei se auta itsekunnioitukseen. Sitä vaatii muilta jatkuvaa huomiota ja päähän taputtelua kuin pikkuvauva, joka on oppinut virtsaamaan n. 30% ureastaan pottaan (ihan vitun hirveä ja hermojaraastava sana).
Ja kun suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu avoimet suosion osoitukset - paitsi urheilussa - niin sitä jää omissa ajatuksissaan miettimään keinoja, miten olla vielä parempi, kiiltävämpi ja sujuvampi, jotta jokainen huomaa ja taputtaa päähän ja kehuu "hyväksi pojaksi".
Noidankehä on valmis. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvä itselleen ja kuvittelee, että se on muiden vika. Perfektionismi taantuu lopulta tuottamattomuudeksi, kun ei kykene tekemään mitään, koska ei siitä kuitenkaan saa kiitosta. Tekemisestä katoaa luovuus ja halukkuus - suorittaminen tehdään vain ja ainoastaan muiden ehdoilla.
"Teen sen jos sanot kiitos".
Vituttaa olla niin tyhmä. Kumpa sitä voisi olla älykkäämpi ja repiä inspiraatiota tekemiseen jostain muualta kuin muista. Ja voihan sitä. Etenkin nyt - myyntikoulutus on juuri sellaista jossa hermo lepää ja JRepo tekee työtä. Vittu että tämä on oikeasti mukavaa, sitä silmät aukeavat kun tajuaa kuinka tylsyydessä sitä taapertaa kun vääntää väkisin paskaa työtä ja sitten saa taas työtehtävän jota varten on syntynyt.
Samoin noi mediatoimisto työt. Myynti/markkinointi/koulutus sitä pikku-Jarkko haluaa, silloin en tarvi edes päähän taputtelua, vaikka onhan sekin mukavaa.
Eli kiitoksia pomoilleni ja etenkin työntekijöilleni - elämä on loistavaa.
Ja asiakkaatkin soittelevat ja tiedustelevat jos tuotetta vielä olisi saatavilla...oikein.
Oliko tässä nyt jokin säälittävä sanoma vailla huumoria. Taisi olla. Tee työtä jolla on tarkoitus, älä tee työtä tee taidetta!
1 kommentti:
rakkaudesta se hopsukin potkii
Lähetä kommentti