Ei se mitään, että Ellen JK kehuu Aria homoksi, nyt googlen mainos-softa pyörittää mun blogin sivuilla Antti Tuiskun mainosta.
Ei saatana. Vittu. Joku voi vielä luulla, että kannata kotimaista musiikkiteollisuutta, kun kehun homo-Areja ja homo-Antteja. Eiku eihän siitä saa puhua julkisuudessa, koska homostelu/homottelu on väärin (kysykää vaikka siltä peniksen Oras Tynkkyseltä).
Antti Tuisku ei ole homo, ei koskaan ole ollut eikä koskaan tule olemaan. Samoin myös koreileva koreografi Marco on myös ihan vitun hetero, aina ollut ja tulee aina olemaan.
Homostelu kun on väärin. Oras Tynkkynen sanoi niin.
Kukaan ei saa homoilla julkisesti, koska se on väärin. Muistakaa lapset, vihreä kansan-anti-demokraattinen-salaliitto on päättänyt, että homous on piilotettava, eikä siitä saa puhua julkisuudessa, kouluissa eikä etenkään kotioloissa, koska homous ei kuulu kotioloihin, kouluihin tahi julkisuuteen.
Joten miksi vitussa siis heti kun kirjoitan homo-juttuja, googlen adsense softa puskee blogiini Antti "ei-homo" Tuiskun mainoksia. Adsensehän syöttää mainoksia sen mukaan, että mainos osuu yksiin sisällön kanssa.
Vittu.
Google ei siis nöyrry Oras Tynkkysen edessä. Siksi, ja vain siksi, suosin heitä.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti