Varvaskramppia

vittu, oli äsken elämäni toisin tuskaliain kokemus, pahin on ollut alaraajojen hermojen hermorata-testi (syötetään sähkövirtaa suoraan hermoon).

Mutta nyt, lähdin olohuoneesta kävelemään tätä kotiteatteri-huonetta kohden, sanoin heti vaimolleni, että sattuupahan ihmeen paljon varpaisiin, taisin sanoa, että kramppaa.

Pääsin autotalliin, istuin tähän tuoliin jossa nytkin nyhvötän.

PAM

En kyennyt sanomaan mitään, testien mukaan kipukynnykseni on vaarallisen korkealla (siksi vammaudun helposti) ja nyt en voinut kuin olla kaksinkerroin - yritin hieroa vasenta jalkapöytää, mutta eihän siitä mitään tullut. Vihloi niin maan helvetisti, meinasin oikeasti itkeä ja sitä ei ole sattunut kivun takia tietääkseni koskaan.

Yritin saada painoa jalan päälle, mutta kaaduin vain lattialle (sain tän kannettavan päähäni) - olin kuin riivattuna, pää ja vasemman jalan jalkapöytä lattiaa vasten, yritin vääntää kaiken painoni ja energiani krampin päälle...ei.

Soitin vaimolleni lattialta - hän onneksi tajusi saman tien, että ei ok - ja tuli suoraan tänne sen sijaan, että olisi vastannut puhelimeen.

Sanoin vain, että voiko hieroa jalkaani - olin lattialla edelleen absurdissa asennossa. Mikään ei auttanut. Vaimoni seisoi koko painollaan ja minä varasin lähes koko painoni jalkapöytäni varaan ja silloin kipu vähän lieventyi. 10 minuutin jälkeen helpotti vähän ja vaimoni pääsi jatkamaan omia töitään ja minä istun nyt tässä.

En uskalla liikuttaa jalkaani yhtään.

Vituttaa.

On se kumma, kun joka päivä tapahtuu jotain outoa. Alan kohta kuvitella, että kuvittelen nämä asiat - eihän se nyt elo voi olla jatkuvaa absurdiutta.

Ei mulla mitään asiaa ollut, etenkään standuppiin liittyen. Pitäis taas joskus päästä asiaan, mutta kun ei kiinnosta kirjoittaa standupista, vaikka juuri äsken kaikkeni tein ylös seisomisen puolesta.