!UUSI BLOGI!

Siirry www.jrepo.fi

Siellä on uusi blogi, hehkeämpi kuin rapuhai.

jarkko.repo@gmail.com
044-9150721 (jos on ihan pakko soittaa)

sunnuntai, elokuu 26, 2007

Inside-juttuja

Mistä aloittaa? Ei tuo ei ollut retorinen kysymys, haluan oikeasti vastauksen. Miten kertoa blogissa siitä, miten viikonloppu sujui ja yrittää tuoda siihen katsantoa siitä, miten kaikki ne tapahtumat voivat jotenkin liittyä standupin tekemiseen. Väitän yhä, että elämän on pakko olla absurdia jos aikoo pärjätä koomikkona, se mistä sen absurdin (vittu yrittäkää itse taivuttaa tota sanaa, pakko ilmaista ilman taivutusmuotoja) sisällön sitten löytää eloonsa on koomikosta kiinni.

Viikonloppu oli jälleen kerran eeppinen, mun elämä nyt vaan on. Mutta sinä, rakas lukija, halunnet tietää mitä taas on tapahtunut.

Olin jokin aika sitten tutustumassa insinööri-opiskelijoiden illanviettoon ja tuo porukka totesi, että sovellun heidän ryhmäänsä kuin nyrkki voihin, joten tietenkin sitä oli pakko ottaa koko juttu uudestaan.

Tällä kertaa päätimme, että valtaamme perheeni-omistuksessa olevan mökkösen Hirvensalmelta. Suunnitelmana oli siis kalastaa vähän ja nauttia ruokaa ja ehkä juoda muutama annos alkoholiakin - voi, että olin väärässä.

Totaalisen.

Mutta, jotta homma ei kuse, niin käydään - jälleen kerran - viikonlopun tapahtumat läpi mies mieheltä ja Timo Timolta.

Aloitetaan koko homman grandfatherista, eli ideoiden tyyssijasta, ongelmien luojasta, pinkkien vaatteiden kuninkaasta ja olennosta, joka jakaa kauhua Lappeenrannassa ja puhelimessa, etenkin pankinjohtajien vaimoille - Wille aka Ville.

Ville lähti liikkeelle Lappeenrannasta kellon tarkkuudella. Eli oli siis ainoana oikeaan aikaan Mäntyharjulla (siellä kävimme shoppaamassa ravintoa). Ville tahtoi kaupasta paljon päällisiä pitsaan, niin paljon, että lopulta luomansa pitsa romahti singulariteettiin ja tuotti siten ikioman mustanaukon mökillemme. Kiitos Ville.

Villellä oli (jälleen kerran) kamera matkassaan ja tuottikin viikonlopusta videon, jonka näyttäminen alaikäisille on varmasti joidenkin lakien vastaista.

Perjantaina saavuttuamme mökille halusi Ville heti lähteä Mikkeliin, koska Mikkelissä on vaan niin vitun kivaa. Ville ei päässyt - lienee Villeä harmittanut. Ja harmittihan sitä, niin paljon, että tempaisi olantakaa (oikeasti pöydältä) kaksin käsin (oikeastikin!) viinaa ja tipahti jo ennen kuin pikalämmittäinen savusauna oli valmiina. Ville meni nukkumaan siis ennen puoltayötä. Kerkisin kyllä syömään grillistä muutaman makkaran ennen sitä. Villen perjantai oli yhtä villi kuin Timon elämä (siitä tuonnempana).

Lauantaina Ville oli vauhdissa heti aamusta, kai nyt kun muut olivat menneet nukkumaan tunteja myöhemmin. Ville tahtoi yhä Mikkeliin, eikä häntä vieläkään sinne laskettu - mahtoi harmittaa, joten Ville tahtoi pelata petanqueta ja mölkkyä (oikeasti, Ville ei halunnut pelata mölkkyä, koska mölkky on kuulemma homojen-hommaa (no siitäkin sitten myöhemmin blogissa)).

Pelasimmehan me, Ville päti enemmän kuin keskiverto porsas joulupöydässä. Pelit sujahtivat ohi nopeasti ja Ville kuului voittajiin (Antti, Ville ja JRepo)! HYVÄ ME! Voitimme, koska vastustajalla oli käytössään rekkaripelaaja (Akseli "Korttelin mestari" Kilpinen) ja Jeesus (Olli, älkää kysykö miksi, edes jumala ei tiedä).

Lauantaina pelien jälkeen oli jo myöhä ja Ville suunnitteli nukkumaan menoa. Ei jaksanut tuutia, joten mies taisi keritä saunomaankin tällä erää. Kohokohtana kuitenkin koko reissussa oli se, kun mies sai tehdä ravintoa. Ville veisteli raakapakastepitsapohjien päälle sellaiset yhdyssanat ja täytteet, että heikompaa olisi hirvittänyt - ja meitä muuten hirvitti. Tarinan mukaan Villen omassa pitsassa (jokainen sai omansa halujensa mukaan ja Villen halut nyt vaan ovat aika suureelliset) oli täytteenä:
herkkusieni
paprika
sipuli
valkosipuli
jauheliha
tonnikala
kana
salami
kinkku
juusto
tomaatti
ananas
oliivi
- jaksakaa vielä, Villekin jaksoi
lisäjuusto
toista paprikaa
toista kanaa
toista jauhelihaa
makkara
katkarapu
simpukka
kolmatta juustoa
jne.

Villen pitsaa ei yksinkertaisesti voinut olla olemassa ja täten se upposikin itseensä tuottaen gravitaatio-keskittymän jollaista ei ole nähty Hirvensalmella (eikä missään muualla) koskaan.

Lauantai loppui Villen osalta siihen, että hän meni kiltisti nukkumaan, ennen sitä hän kuvasi muiden juhlintaa ja esitti myös oman versionsa Kesäpojat-kappaleesta. Se oli kaunista katseltavaa, tiedä sitten kenestä.

Sunnuntaina ketään ei enää kiinnostanut mikään, joten ei paljoa blogattavaa.

Toinen auto, joka suuntasi keulansa Hirvensalmelle oli täynnä Anttia ja Aksua. Blogissa käsittelen heitä yhdessä - tulette kyllä tietämään miksi.

Antti ja Aksu (AA-kerho) olivat päättäneet olla ajoissa kaikessa, joten he myös aloittivat viinan juomisen hyvissä ajoin. Aksulla ei kuitenkaan perjantaina vielä limitti iskenyt, joten jatkoimme hänen kanssaan aina aamuun asti. Antti lähti joskus perjantai-illasta vessaan, mutta löysimme hänet nukkumasta Villen vierestä - ensimmäinen kolaus AA-kerhon parisuhteeseen.

Perjantaina kummatkin olivat vielä siistissä kunnossa ja vannoivat, että kyllä se siitä. Molemmat yrittivät saunoa ja ainakin järvessä he koskettelivat toisiaan ehkä jopa hieman pidempään kuin kavereiden pitäisi - ehkä vähän. Seurasin tätä kaikkea kiinnostuneena tietenkin, että kukas sitä nyt on perverssi (Timo, mutta siitä tuonnempana).

Lauantaina kummatkin heräsivät onnellisina ja avuliaina auttamaan toisiaan, mutta sitten. Oli petanquen vuoro ja pojat joutuivat eri joukkueisiin - Antti Voittajiin ja Aksu Moraalimiehiin (Aksun kanssa palloja pyöritti Olli ja Timo). Aksun joukkuetta sanottiin (ei kenenkään toimesta) Moraalimiehiksi, koska Aksu oli pitänyt koko perjantai illan ja yön huolen siitä, että kenellekkään ei jäänyt epäselväksi se, että hänellä on ihan vitun korkea moraali, se on niin vitun korkea, että sen huippu on ikiroudassa. Lisäksi Aksu piti huolen siitä, että hän saa "ensviikolla" itselleen mökin, tiedä sitten miten vanhempiensa tappaminen ja korkea moraali voivat pesiä samassa mielessä, mutta Aksu onkin vähän erilainen, Aksun isi tienaa paljon rahaa.

Joukkueiden välinen kemia petanque ja mölkky-turnauksessa oli käsin kosketeltavaa. Ja kyllähän Aksu ja Antti toisiaan koskettelivatkin. Lopulta pelien jälkeen hekin saivat eteensä ravintoa ja söivät itsensä täyteen PIENET SILLE! Aina, kun Antti yritti pupeltaa, hävittyään minulle pokerissa kaiken (kolmeen kertaan, kyllä mä omistan nyt kaikkeuden - kolmeen kertaan) pitsaansa en suonut hänelle siihen mahdollisuutta PIENET SILLE vaan huusin heti kun pitsa oli siirtymässä suuhunsa: PIENET SILLE.

PIENET SILLE tarkoittaa, että jokaisen on pakko ottaa heti lähimmästä alkoholijuomastaan hörppyä tahi PIENET SILLE vastaavaa. Illan aikana saatoimmekin kuulla Antin sanovan PIENET SILLE noin kaksi sataa kerPIENET SILLEtaa.

Eli kun yritimme keskustella PIENET SILLE mistä tahansa niin se PIENET SILLE kääntyi aina PIENET SILLE siihen, että joimme lisää aikuistenjuomaa PIENET SILLE.

Tässä vaiheessa iltaa olimme ottaneet tarpeeksi monet "pienet sille", joten keksimme Antin kanssa ilmaisuja, jotka kertovat aikomuksesta, mutta eivät pakota juomaan. Loppuilta menikin huudellessa "KESKIKOKOISTA SUPPEAMMAT NIILLE". Tyhjensimme Antin kanssa puoliksi esimerkiksi Fisu-pullon, koska Olli kuvasi kun keskustelimme, joten meidän oli pakko siinä vaiheessa ottaa PIENET SILLE.

Ette tiedäkään kuinka monet hörpyt olen kiskonut tätä kirjoittaessani PIENET SILLE tuosta lasista, jossa ei nyt kyllä ole Altian sponsoroimaa mehua.

Mutta sitten se ilta karkasi käsistä. Aksu päätti, että nyt on vuorossa se hetki, kun hän juo kaiken pohjanmaankautta jos vain joku siitä sanoo. Ja jokuhan (minä, Antti, Timo, Ville ja Olli) siitä hälle sanoi. Aksu joi pohjanmaankautta 10 minuutin sisään:
1x iso tölkki lonkeroa
1x pieni tölkki lonkeroa
1x valkovenäläinen
1x fisu-"shotti" (18 cl)
1x kermalikööri

Tästä vuorostaan kului noin 5 minuuttia, kun Aksu ja Antti menivät naimisiin...

Hääseromoniamme oli viileä. Minä kysyin kummaltakin haluavatko he. Aksu vastasi, että kysyin väärin ja huusi, että hän tahtoo eikä halua (Antti varmaan suuttui tästä, Antti haluaa olla haluttu). Kysyin uudestaan: tahdotko sinä ja sinä. Tahtoivat. Suutelivat ja Aksu kantoi Antin pois.

Tästä vuorostaan kului noin 5 minuuttia, kun Aksu ja Antti kummatkin oksentavat ulos syömiänsä herkkupitsoja ja alkoholi-annoksia.

Ei tainnut poikien suhde kestää pitkään jos heti ajatus homoseksistä teki tepposet ja oli pakko keventää.

Aksu selveni, mutta kerkisi kyllä siinä välissä:
heittämään shampanjat ympäriinsä pihaa ja joidenkin vaatteita
heittämään vedet ympäriinsä pihaa ja joidenkin vaatteita
heittämään kahvit (ei omansa) ympäriinsä pihaa ja joidenkin vaatteita
heittämään mölkky-peliä ympäriinsä pihaa ja joidenkin vaatteita

Aksulla oli selkeästikin taantuma luolamies-aikoihin käynnissä. Hän myös puhui jostain homo-mursuista, jotka selkeästikin pelottivat häntä. Hän myös nimitti joukkueensa (moraalimiehiä) homo-mursuiksi, mielestäni Olli eikä kyllä Timokaan näytä hirveästi homo-mursulta. Siitä päättelin, että Aksu saattaa olla kännissä eikä tiedä mitä puhuu.

Aksu pyysi anteeksi riehumistaan ja lupasi auttaa siivoamisessa - siinä vaiheessa olin jo siivonnut.

Sunnuntaina AA-kerho suuntasi yhdessä Aksulandiaan (ensviikolla se on jo Aksun) ja siellä sattuneita tapahtumia emme tiedä. Tietojemme mukaan he ovat yrittäneet perua avioitumisensa, koska he haluavatkin ihka aidot kirkkohäät.

Kolmas ajoneuvo oli Jaguar. Kiiltävän likainen Jaguar. Kyytiini tulivat Mr. Transformeri Olli ja Tamperelainen Timo. Timo oli myöhässä noin kaksi viikkoa, joten sen takia myöhästyimme vähän sovitusta ajankohdasta, onneksi ajoin lujaa, joten olimme vain n. 30 min muiden jälkeen Mäntyharjun shoppin centerillä (siellä semmoista edes ole).

Timo ja Olli käsitellään yhdessä, koska kummatkin ovat ihan yhtä hukassa siitä, mitä normaalit ihmiset tekevät. En edes yritä kertoa kronologisesti tekojaan vaan listaan vain yksittäin sattuneita asioita ja muita huomioita.

Timo keittää kahvia, kokoajan, turha edes kysyä onko kahvia, sitä on. Timo keittää kahvia, vaikka ei olisi kahvia, keitintä eikä mitään syytä keittää kahvia. Timo kuulemma juo kahvia krapulassa, joten kait miehellä on syntymäkrapula.

Olli haluaa isona tulla Transformeriksi. Olli on jo nyt aika autobotti, mutta vielä on miehellä matkaa totaaliseen transformeriuteen, siihen kuuluu myös kattavampi kokoelma ledejä.

Olli haluaa isona mennä naimisiin ledien kanssa, koska ledit ovat kaikkea muuta kuin naiset. Fiksusti päätelty Ollilta, koska yksikään nainen ei kanssaan varmaan naimisiin menisikään, joten hyvä ottaa niiden vastakohta "ledit" tähtäimeen. Oikeasti Olli on ihan kiva kaveri, se vaan on niin innoissaan siitä, että siitä tulee insinööri.

Timo pelkää saunoa ihmisten kanssa. Timo pelkää uida ihmisten kanssa. Timo pelkää asioita.

Olli on varma siitä, että hän on hyvä kuvaamaan kameralla muita ja Olli tykkää nightvisionista.

Timo on varma siitä, että hän on hyvä kuvaamaan kameralla muita ja Timo tykkää nightvisionista.

Timo on kuulemma paras, paras kaikessa.

Olli ei niin ole väittänyt, mutta silmistään näkee, että hän ajattelee samoin.

Timo kävi nukkumaan aikaisin.

Olli kävi nukkumaan aikaisin.

Olli on villi mies ja haluaa extreme kokemuksia, siksi hän otti pitsaansa villit täytteet: vähän tomaattia ja ripaus juustoa eikä sitten vahingossakaan valkosipulia.

Timo pesee hampaat aamuisin. Timolla on varmaan hyvät hampaat. Siis kyllähän muutkin pesee, mutta ne ei mene puoleksi järveen sitä varten - Timolla on varmaan isot hampaat - tai sitten meillä on pieni järvi.

Olli on aika transpormeri. Kirjoitinko mä jo siitä? Mitä väliä, siitä pitää vittuilla miehelle minuutin välein.

TRANSFORMERS
ROBOTS IN DISGUISE!

Olli opiskelee mekatroniikka insinööriksi, koska se kuulostaa transformerilta.

Ollin uusi nick on Bumblebee, koska Olli mielellään tökkii asioita.

Timo kuvaa Villille "yllätysvideoita". Timo on kovin perverssi. Timo haluaa esiintyä, mutta vain kameralle, Timosta tulisi siis loistava pornonäyttelijä, jos saisi esiintyä aina yksin. Timo on harjoitellut sitä jo vuosia.

Perjantaina siis miehet menivät tuutimaan aikaisin. Lauantaina Timo ja Olli hävisivät Aksun tiimissä kaikkilajit meille Voittajille (miten niin vittu ollaan huonoja häviäjiä Voittajissa?).

Lauantaina Timo kärsi kuvitteellisesta syntymäkrapulastaan ja kärsi päänsärystä. Ehkä se oli vain tekosyy olla harrastamatta seksiä (vaikka ei sitä kait kukaan häneltä pyytänytkään).

Mutta meillä on vielä yksi taho käsittelemättä. JRepo. Mies, joka teki paljon asioita viikonlopun aikana, asioita, joita hän ei ole tehnyt vuosiin. Mennään katsomaan, mitä hänelle tapahtui.

Perjantai:
syö lihaa
syö keitettyjä perunoita
käy uimassa

Lauantaina:
syö lisää
käy uimassa
siivoaa

Kyllä, mulla oli aika helkutin villi viikonloppu. Repesin hieman kasvisruokavaliosta, koska en halunnut olla vaivaksi kokkipojullemme. En ollut uinut yli viiteen vuoteen ja sama keitettyjen perunoiden syömisen suhteen.

Siivosin lähes kokoajan. Siivosin shampanjaa ikkunoista ja karmeistaan. Karmeana oli myös pihamaa, kun sinne piti Aksun oksentaa.

Timo heitti löylyä saunassa kilpaa kanssani. Meinasin kuolla, Timo ei. Timo tajusi lähteä pois. Timo on aika fiksukaveri.

Poltin pari sikaria, ne olivat hyviä. Saatoin ehkä juoda muutaman lonkeron ja pari shottia. Tietojeni mukaan olin kuitenkin ainoa selvinpäin olleista, jonkunhan oli pakko olla ajokunnossa. Se on sitten eri asia olisiko kukaan mun kyytiini lähtenyt. Aksu ei, Aksu kertoi että kukaan ei ole koskaan saanut sille niin huonoa fiilistä kuin mitä se sai puhuttuaan mulle omasta elämästään.

Aksu myös sanoi, että et sitten vittu kirjoita blogiis niitä juttuja...

...enkö

voi sitä pikku-Aksua kun se aina uskoo muita. Aksun suurin ongelma elämässään on se, että Aksulla on ihan vitun korkea moraali. Aksu itse kertoi, samanaikaisesti Aksu joi viinaa, nylkytti Anttia (vaatteet molemmilla - sääli) ja katsoi pornoa. Aksulla on - ihan vitun - korkea moraali.

Aksulla on aika vaikea elämä. Aksun elämä on yhtä vaikeeta kuin peruskalliolla, koskaan ei voi luottaa itseensä ja olemiseensa - huteraa ja niin kovin kevyttä. Käytänkö outoja vertauksia, kyllä - koska kukaan meistä ei voi tietää kuinka vaikea Aksun elämä on.

Aksulla kun nyt vaan on niin helkutin iso moraali.

Aksu pelkää elämää ja virheitä. Aksu sanoi, että oli virhe luottaa muhun - tyynnyttelin ja sanoin, että en mä mitään susta kirjoita.

Kusetin.

Aksu pelkää virheitä, koska sillä ei ole varaa niihin, se on pakko olla "Mäni". Aksu sanoi, että se haluaa oppia luottamaan ihmisiin, mä sanoin, että muhun voi luottaa.

Aksu - ei olisi kannattanut. Ei kannata luottaa muhun, koska mulla ei vaan ole niin vitun korkeeta moraalia kuin sulla.

5 kommenttia:

Mäni kirjoitti...

PIENET SILLE! :)
ps. mulla ON korkea moraali :D

Anonyymi kirjoitti...

Pienet sille!(blogille) ensi kerralla laivalle! pienet sille!


t. palanutpersposki

Anonyymi kirjoitti...

mä transformoin itseni kommentiksi *blob*

Wille kirjoitti...

Tällä sai hyvin maanantain käyntiin, PIENET SILLE!!!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tän lukeminen työt voittaa ja eikun hakeen kahvia... ykkösellä menee :P